Tiesin, että ei se ole helppoa missään nimessä. Kuitenkin tämä on aivan kauheaa käydä lähes kokoajan sotaa päänsä kanssa. Olen tehnyt sitä toki vaikka kuinka pitkään, mutta tämä on erilaista. Tällä kertaa minun pitäisi väittää vastaan ja se on yllättävän vaikeaa. Joka toinen minuutti tuntuu etten yksinkertaisesti pysty tähän mitenkään, pitäisi luovuttaa ja jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin. Haluan silti edes yrittää, pakko on edes yrittää. En saa heti luovuttaa.
On muistettava mikä odottaa vuoden päässä.
Kävin tänään terveydenhoitajalla, hän halusi samalla sitten mitata ja punnita minut. Muutenkin olin käynyt aamulla vaa'alla joka oli suuri virhe, sillä sen lukeman näkeminen nosti valtavan ahdistuksen pintaan. Kuitenkin sitten astuin siellä vaa'alle ja ilmoitin lukeman "xxkg". Hän naputteli numerot koneelleen ja sitten kertoi minulle tyytyväisenä kuinka olen saanut painon erittäin hyvin alas joistain ajoista.. Sain myös kuulla rajat joita hän pitää minulle normaalipainon rajoina ja ensimmäinen ajatus sen kuulemisen jälkeen oli, että olen oikeasti sitten ollut aivan pikkuisen alipainoinen 8lk syksyllä. Miksi aloin syödä silloin?
Tänään tuli myös tehtyä yhteishaku ja nyt en voi muuta kuin odottaa kauhuissani. Pelkään todistuksen saamista, sillä tähän väliarviointiin keskiarvoni laskee. Terveystiedon kokeesta tuli 9- ja tuntiaktiivisuutena oli 8+. Olen huono. Tiedän numeron laskevan kasiin ja matematiikka laskee seiskaan.
Entä jos en saa nostettua numeroita nyt takaisin ja muutamia muita vielä kymppiin? Mitä jos en pääse lukioon? Kyllä siellä oli yksi lukio valinnoissani jonne pääsen miltei varmasti, on erittäin epätodennäköistä, että keskiarvoni yhtäkkiä putoaisi 0,5, mutta silti. Kyseinen lukio oikeastaan vain ahdistaa sillä tiedän sinne pyrkivän ainakin yhden luokkalaiseni. En haluaisi olla enää ikinä noiden ihmisten kanssa tekemisissä. En ikinä enää.
Tällä hetkellä peiliin katsominen ahdistaa niin paljon. Haluaisin jäädä huomenna peittojen alle nukkumaan, unohtaa olemassaoloni ja kaiken muunkin.
On niin kun täytyisi olla vahva, mutta en tunne itseäni vahvaksi. Pelkään niin monia asioita mitä "normaalimpi" elämä toisi tullessaan..
Aion silti yrittää, ensin kuitenkin taidan itkeä jos pystyisin.
Eilen se ainakin vielä onnistui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti