tänään on taas suuri päivä, tänään soitetaan räkäistä ja tarttuvaa romanttista kolinaa.

Viikonloppu hymytytön luona, junamatka tuntui erilaiselta, ei ollut niin kylmä kuin aina aikaisemmin. Ainaisen kivennäisveden sijaan söin bagelia ja pelkkä ajatuskin tuntuu kummalta. Illalla makasin tytön kaverin lattialla vatsakivussa, pöydällä seisoi kuohuviinipullo, josta ehin juoda päälle puolet. Oksensin ennen lähtöä ja hävettää. Kävelymatka sujui nopeasti ja tytön luona pääsin nukkumaan. Heräsin aamulla juomaan vettä, kävin vessassa ja raahauduin huoneen ovelle näkemättä mitään eteeni. Seuraava muistikuva on sängyn vierestä lattialta kun kysyn missä olen. Kaaduin kuulemma suorilta jaloilta maahan enkä ymmärrä mistä se johtui. Olin kuitenkin syönyt?

Eilen tuplapresso, hetki elokuvissa ja sen jälkeen pastasalaattia. Takaisin tytön luokse, juhlavaatteet pois ja takaisin lämpimämpiin vaatteisiin. Oli ihan hyvä olla vaikken osannutkaan vastata. Tai ehkä olisin osannut mutten uskaltanut?

Kyllä.
ja yhtäkkiä en enää olekaan yksin. 
Ensimmäistä kertaa elämässäni saatan seurustella ystävänpäivänä.

suudelmat lumisateessa maistuivat tupakalta ja kylmältä.

tuuli oli liian kylmää ja lumisade turhan sakeaa.

varpaat olivat tunnottomat, mutta huulet eivät.

jokaisella isot haaveet, jokaisella suuret pelot.

Paperipino puhuu naishahmoista, the bell jarin ja the yellow wallpaperin symboliikasta hulluuden kuvana, arviointikriteereistä, klassikoista, kirjoista joista en ole kuullutkaan ja vaikka mistä. Ruutupaperille syntyy sinisiä sanoja; drugs, perks, catcher, clean, beautiful, tfios, looking for alaska, sexuality, will grayson, bullying... Kaikesta tästä pitäisi löytää ideoita tutkimuskysymykseksi ja 4000 sanan esseen verran. Aikaa on vai onko sittenkään? Aika on ihmisten keksimä konsepti eikä sitä koskaan tunnu olevan tarpeeksi, voisiko sen määritelmää muuttaa? Lasi on puoliksi täynnä.

Oranssinpunaiset hiukset eivät ole sitä mitä halusin, vaan ei asialle voi enää tehdä mitään. Ylihuomenna lähtö hymytytön luokse enkä oikein tiedä mitä siitä tulee mutten jaksa oikeasti ajatella. Koulu vie kaiken. Tuntikokeita esseitä standardisoituja kokeita läksyjä turhautumista ja vaikka mitä. "Koko säätilan kuvaus kertoo miehen elämäntilanteesta, sulava lumi tarkoittaa asiaa, joka lähtee hitaasti pois elämästä ja elämässä tapahtuu muutoksia."

Voisiko minunkin elämäni muuttua hieman, vaikka yhden valkolakin ja hyväksymiskirjeen verran?

through the gates of humanity on the edge of insanity.

Yritän kirjoittaa kauniita sanoja niin moneen paikkaan, että kaikki, jonka ei tarvitse olla kaunista on vahingossa rumaa. Vahingossa olen ilkeä ja saan kuulla siitä. "Olitpa taas niin ystävällinen" anteeksi se ei ollut tarkoitukseni en vain osaa. Toisaalta, kauniit sanatkin tuntuvat liukuneen jonnekin kauas pois. Ehkä ne jäivät junan leikkihyttiin, lentokentän penkkiin, lentokoneeseen, shirakawan rannalle, suizenjin asemalle, vihreään vuoristoon... vai oliko niitä oikeasti koskaan olemassa?

Ehkä jos olisin paljon kevyempi ja huomaavaisempi osaisin taas kirjoittaa? Toisaalta, silloin olin katkerampi kuin nykyään enkä tiedä haluanko ottaa kaiken sen takaisin vain saadakseni taidon kirjoittaa. Lähes kaikki muu kävisi, kaikki se katkeruus vain voisi käydä vaikeaksi. On kasvoja ja tekoja joita ei pääse karkuun edes toisella puolella maailmaa tai unissaan. "I still love the people I have loved even if I cross the street to avoid them", en ehkä koskaan unohda, mutta tarvitseeko? Pitäisi vain päästä yli, sitähän se nainen violetissa villatakissaan omenakulhon ja keksien takana sanoi. Pitäisi siirtyä eteenpäin antaa olla, antaa anteeksi itselleen. En vain taida osata kirjoitin siitä vahingossa esseeseen kirjoitin vahingossa asioista joita ei saisi enää ajatella, hups.

Haluaisin ehkä aloittaa kaiken alusta, mutta jollain tapaa obsession is such an ugly word on liian suuri heitettäväksi pois. Ehkä ensi vuonna, silloin monet asiat muuttuvat jälleen ja voi olla parempi aloittaa uudelleen. En tiedä. Olen kiintynyt tähän enemmän kuin where the lines overlapiin koskaan, voi johtua siitä, että täällä ensimmäiset sanat ovat paljon kauniimpia. Täällä on jäljellä todisteita järjettömyydestäni, teistä, pienistä kirjoitustaidoista ja vaikka mistä. Tämä on tuttu ja turvallinen enkä ehkä saisi enää aloittaa uutta taivalta. Kai ihmisen pitäisi joskus osata päästää irti persoonallisuuden osista, jotka ovat tällaisiin paikkoihin kuiskattavia? Ehkei vajaa viisi vuotta kuitenkaan ole tarpeeksi, mene ja tiedä. Keväällä 2014 kaikki tämä täyttää 5,5v ja blogi 3v. Ehkä lakkiaisiin mennessä voisi olla pienempi?

En enää osaa edes olla syömättä, syön ~1000kcal päivässä ja luulen sen olevan "okei". Eihän se ole. Jos oikeasti haluaisin olla pienempi palaisin siihen ~350kcal/päivä + 2h salilla -rutiiniin ja olisin pienempi. Mitä sitten oikein haluan? Taidan haluta unohtaa vastuun ja muuttaa pois.

don't pay no mind to the demons they fill you with fear.

Vuosi vaihtui aivan vahingossa — viime vuonna kirjoitin hurjan paljon enemmän. 
Ehkä 2012 oli aikaa kun on sanottavaa monen ihmisen edestä muttei kykene mihinkään? Toisaalta, ei tätä pahemmin kai lueta, joten eipä sillä väliä. Voisin yrittää ryhdistäytyä nyt mutten tiedä, en tahdo kirjoittaa kun ainoa mitä painon suhteen tapahtuu on muutama hassu kilo pois tai takaisin ja jälkimmäinen ahdistaa. Käyrän pitäisi olla laskeva, mutta puoli vuotta sitten se koki hurjan kasvun ja kärsin yhä. Olen idiootti.

Eilen autokoulussa oli poika ripariltani enkä sanonut sanaakaan, olen niin paljon lihavampi ettei minua saa eikä tarvitse nähdä. Toinen tuttu kuitenkin tervehti ja puhuimme hetken enkä saanut kuulla mitään vanhoista "terve ruumis!" -kommenteista. Oikeastaan salaa harmitti. Nykyään en ole enää harmaa ja tämä ei ole hyvä asia, ihon väri kertoo monestakin asiasta, tällä kertaa lihavuudesta.

Sovitin toissapäivänä vanhoja ratsastushousuja, jotka kyllä menivät yhä kiinni, samoin kuin xxs -kauluspaita. Kuitenkin, xs -kisapaidan kolme nappia eivät pysyneet kiinni. Harmitti. Näytin kuitenkin ihan siedettävältä kun laitoin takin ja housut ja yhtäkkiä halusin kilpailuihin. Saatan jatkaa ratsastusta nyt keväällä tai sitten ensi syksynä.

Ihme kyllä olen saanut tehtyä viime viikolta tulleet tehtävät ja puuduttava kouluarki painaa hiljaa alas. Vielä kaikki on ihan okei, mutta kyllä tämä jossain vaiheessa muuttuu kauheaksi, tiedän sen. Parempi nyt kuirenkin vain yrittää elää kun pystyy ja murehtia sitten kun on aika. Tosin, pelkään mihin elämä menee kun kaikki on tasaista pumpulia ja suuret pudotukset ovat jääneet viime syksyyn. Onnellisuuskin pelottaa hieman. Perjantai pelottaa paljon — jos menisin toisessa porukassa leffaan voisin syödä, näiden ihmisten kanssa ........ en oikeastaan. Vaikka haluaisinkin. Ärsyttääharmittaaahdistaainhottaa.

Hymytyttö suuttui eilen mutta pyysi anteeksi pian vaikken huomannutkaan sitä ennen kuin tunti sitten. Onneksi en jaksanut kauheammin välittää, tiesin tässä kuitenkin käyvän näin.
harmi etten tiedä mitä haluan.

though the truth may vary this ship will carry our bodies safe to shore.

you're the only love i've ever known.

ei näin voi sanoa kaupungista mutta jos sen laajentaa.

matkustaminen on ainoa oikea rakkaus, muu on teeskentelyä.

tai ehkei aivan valhetta, mutta mikään ei voita aikoja poissa.

pian pitäisi palata suomeen enkä oikeastaan tahdo.

kaikki on täällä niin paljon paremmin.

voisin melkein sanoa nauttivani

elämästä.

taidan nukkua hetken ja herätä seitsemältä,
valmiina jatkamaan cityn valloittamista.