through the gates of humanity on the edge of insanity.

Yritän kirjoittaa kauniita sanoja niin moneen paikkaan, että kaikki, jonka ei tarvitse olla kaunista on vahingossa rumaa. Vahingossa olen ilkeä ja saan kuulla siitä. "Olitpa taas niin ystävällinen" anteeksi se ei ollut tarkoitukseni en vain osaa. Toisaalta, kauniit sanatkin tuntuvat liukuneen jonnekin kauas pois. Ehkä ne jäivät junan leikkihyttiin, lentokentän penkkiin, lentokoneeseen, shirakawan rannalle, suizenjin asemalle, vihreään vuoristoon... vai oliko niitä oikeasti koskaan olemassa?

Ehkä jos olisin paljon kevyempi ja huomaavaisempi osaisin taas kirjoittaa? Toisaalta, silloin olin katkerampi kuin nykyään enkä tiedä haluanko ottaa kaiken sen takaisin vain saadakseni taidon kirjoittaa. Lähes kaikki muu kävisi, kaikki se katkeruus vain voisi käydä vaikeaksi. On kasvoja ja tekoja joita ei pääse karkuun edes toisella puolella maailmaa tai unissaan. "I still love the people I have loved even if I cross the street to avoid them", en ehkä koskaan unohda, mutta tarvitseeko? Pitäisi vain päästä yli, sitähän se nainen violetissa villatakissaan omenakulhon ja keksien takana sanoi. Pitäisi siirtyä eteenpäin antaa olla, antaa anteeksi itselleen. En vain taida osata kirjoitin siitä vahingossa esseeseen kirjoitin vahingossa asioista joita ei saisi enää ajatella, hups.

Haluaisin ehkä aloittaa kaiken alusta, mutta jollain tapaa obsession is such an ugly word on liian suuri heitettäväksi pois. Ehkä ensi vuonna, silloin monet asiat muuttuvat jälleen ja voi olla parempi aloittaa uudelleen. En tiedä. Olen kiintynyt tähän enemmän kuin where the lines overlapiin koskaan, voi johtua siitä, että täällä ensimmäiset sanat ovat paljon kauniimpia. Täällä on jäljellä todisteita järjettömyydestäni, teistä, pienistä kirjoitustaidoista ja vaikka mistä. Tämä on tuttu ja turvallinen enkä ehkä saisi enää aloittaa uutta taivalta. Kai ihmisen pitäisi joskus osata päästää irti persoonallisuuden osista, jotka ovat tällaisiin paikkoihin kuiskattavia? Ehkei vajaa viisi vuotta kuitenkaan ole tarpeeksi, mene ja tiedä. Keväällä 2014 kaikki tämä täyttää 5,5v ja blogi 3v. Ehkä lakkiaisiin mennessä voisi olla pienempi?

En enää osaa edes olla syömättä, syön ~1000kcal päivässä ja luulen sen olevan "okei". Eihän se ole. Jos oikeasti haluaisin olla pienempi palaisin siihen ~350kcal/päivä + 2h salilla -rutiiniin ja olisin pienempi. Mitä sitten oikein haluan? Taidan haluta unohtaa vastuun ja muuttaa pois.