2012, please be good to me.

Juna ohittaa aseman toisensa jälkeen.
Ulkona on pimeää, vain muutama valo siellä täällä. 
Maassa on lunta, minulla on päälläni uusi musta pitsimekko, päässä puuterinvärinen ruusu.

Olen matkalla neiti syksyn luokse viettämään uutta vuotta.

Tästä tulee hienoa. 

Laukussa on pullo mansikkakuohuviiniä. 

Pöydällä robertsin rasvaton tuplalatte.

Huulipuna tarttui mukiin.

Voisin itkeä onnesta, sillä vaakakin näytti aamulla vähemmän kuin pitkään aikaan.

Eilen näin hymytyttöä, hypin humalaisen onnellisena keikalla ja keikan jälkeen suutelin jääpuiston reunalla. Suudelma maistui kevyesti tupakalta ja oli humalaisen haparoiva. Istuimme puistossa ja sain paniikkikohtauksen hymytytön sylissä. Puhuin paljon, ehkä sanoinkin jotain. Hän puhui, silitti hiuksiani ja rauhoitteli. Tarjosi hörpyn pahaa likööriä ja käski hengittämään. kaikesta huolimatta ilta oli hieno.

When my time comes forget the wrong that I've done.

Joulu on viimeinkin ohi, neljäs enemmän kuin piti.
En ollut tarpeeksi, enhän minä koskaan ole.
Kiltit tytöt eivät juo pulloa kuohuviiniä.

Eivätkä ainakaan yksin, jouluaattona.

Ehkä kaikessa on vain kyse selviytymisestä?

Päivästä toiseen vaikkei haluaisi.

Pyörryin tänään kahdesti peräkkäin.

Huutoa ja selitystä, syömisiäni aiotaan tarkkailla.

Huono vitsi, ette todellakaan tee sitä, voi ette mitenkään.

Ehkä olisikin parempi, että kuolisin tähän pian?

Ennemmin tai myöhemmin niin voi käydä.

The sooner the better? Maybe, maybe not.

Ei puoleentoista vuoteen, sen jälkeen en tiedä.

Päivä kerrallaan on pakko selviytyä.

En halua, ei vain ole vaihtoehtoja.

I was hoping someday you'd be on your way to better things.

Hyvää joulua kaikille, jotka osaavat siitä nauttia!

Minä en yksinkertaisesti vain osaa. 

Viimeiset kaksi päivää ajatuskin on ahdistanut.

Kohta on lähtö mummolaan, jossa pitäisi olla maanantaihin.

En todellakaan tiedä kuinka selviän.. 

Muistan vain viimejoulun ja kaiken ahdistuksen.

Yritän olla ystävällinen ja hyvä tytär, mutta ei se koskaan riitä.

Minä en vain ole tarpeeksi.

Helvetin hauskaa joulua.

Saisinko vain nukkua?

When you fall, when you break, when you wish you didn't feel.

 En tiedä. 

Olen kovin eksyksissä ilman karttaa ja suuntavaistoa.
Joulu on ylihuomenna, tai oikeastaan huomenna, enkä halua sitä. Ajatuskin ahdistaa ja vaikeuttaa hengittämistä. Miksi pitää viettää aikaa ihmisten kanssa? Ei hyvä luoja minä en halua.


Leijonan kanssa naurua tänään ja sen jälkeen yksinäistä seikkailua kaupungin katuja pitkin. Meinasin jopa itkeä. Lauloin itsekseni enkä välittänyt vaikka olinkin julkisella paikalla. Olin yksin, kadut olivat hiljaisia. Muutama koiranulkoiluttaja ja autoja, mutta kävelijöitä ei laisinkaan. Vain minä ja kamera.


Ehkä joskus olen onnellinen tai sitten en.

Maaliskuussa olen ainakin, sillä keikat♥

Don't cry, it will be alright.

Ehkä pitäisi oikeasti kirjoittaa, haluaisin sanoa niin hurjan paljon mutten vain osaa. Miksei minulla ole taitoa laittaa tunteitani ja ajatuksiani paperille? Pystyn kuitenkin luomaan tyhjälle rumalle ruutupaperille sanoja esseitä varten, onneksi. Mitä pitää tehdä sen jälkeen kun kaikki esseet on kirjoitettu? Onko jotain lisää? En halua pysähtyä ja levätä tietäen, että ei ole mitään tehtävää. 
Rehellisesti sanottuna pelkään joululomaa, kestänkö oman pääni seuraa kaksi viikkoa?


En halua ajatella, että pitäisi oikeasti rentoutua ja vain.. olla. Silloinhan ehtii ajatella ja ajattelu on paha asia. Ajattelu on turhaa, parempi on olla ajattelematta, tehdä asiat kuten kuuluu tai laistaa niistä jos ei jaksa. Ajattelu, kuten tietokin, lisää tuskaa. En halua pysähtyä ajattelemaan.

Pelkään elämätöntä elämää. En kadu mitään tämän vuoden aikana tapahtuneita asioita, en, vaikka jotkut sattuivat hurjasti. Olin onnellinen, niiden tapahtumien takia olin niin hurjan onnellinen etten yksinkertaisesti voi katua. Hei, ei sitä aina saa elää satua tai itkeä ikävästä ja olla samalla hurjan onnellinen. Molemmat ovat osa elämää, osa tätä vuotta ja osa minua. Ikuisesti. Muutuin, tiedä sitten hyvään vai pahaan, ainakin välinpitämättömämmäksi ja varovaisemmaksi. Toisaalta, mitä sitten? Muutos on ihan hyvä asia, maailma muuttuu jatkuvasti joten on ihan hyvä, että minäkin muutun. Katson vuoden taaksepäin ja muistan kuinka erilaista kaikki oli. Kyllä, nautin siitä silloin, sillä vietin ihania hetkiä. Kuitenkin, nyt kävi näin ja kaikella on tarkoituksensa. 

Je dis "au revoir" et commence une nouvelle vie, cette fois, vraiment. Je n'ai pas amer ou déçu, je reçois le fait. J'espère un jour je suis libre. Vraiment libre. Sans ces maladies. Maladies? Non, je n'ai pas vraiment malade mais.. je ne suis pas sain. C'est la vérité. Je suis.. bizarre. Oui, que je suis.

Un bizarre fille avec grands espoirs.

Tänään hymyilin ja itkin onnesta.

Tunsin liikaa ja samalla vähän.

Taisin elää, ainakin hiukan?

Ehkä ois helpompaa olla jos ajatukset ei olisi hirmumyrskyjä vaan tähdenlentoja.

Minulla ei ole sanoja, jotka osaisin täällä kertoa.
Olen valtava ja pääni on liian täynnä ajatuksia.
Toivoisin voivani nukkua kevääseen asti.

Olisinko silloin onnellinen?

Aamu tulee alle viiden tunnin päästä.

En nuku vieläkään, en osaa tai en tahdo.

Uni välttelee minua, kuten selkeät ajatuksetkin.

Pitänee mennä huomenna nukkumaan ennen kymmentä.

Olkoonkin sitten melatoniinin avulla.

Näin ei voi jatkua.

En selviä alle viiden tunnin yöunilla, mutta kun uni ei halua tavata.

En ole kunnossa enkä jaksa toivoa.

Selviän päivästä toiseen vaihtelevasti.

Roikun täällä vaikken ehkä haluaisikaan.

Onko parempaa huomista oikeasti olemassa?

Ehkä kyseessä on vain illuusio, kipuun tottuu.

Kaikkeen tottuu kun ei ole muuta, aivan oikeasti.

Ihan kuin olisinkin halunnut olla tällainen.

..entä jos jotain olisi mennyt toisin kolme vuotta sitten?

Minkälainen olisin ilman tätä kaikkea?

Onnellinen ja hyvä koulussa?

Parempi ihminen, kaunis?

"Mä otan kaiken aina todesta vaikkei mikään oikeastaan kiinnosta

Haluan vain rakastaa  mutten jaksa nostaa mun luomia

Kun suljen silmät, kuulen huuda juokse, 

yli veden kadonneen saaren luokse

ja minä alan juosta mut veri, se pakenee päästä

Kuu taivaalla loistaa ja heijastuu jäästä

Mul on pahoja aavistuksia mielessä tämän tästä

enpä taida hengissä selvitä elämästä.."

Kuuntelen Pariisin Kevättä ja itken.

Leave it unspoken, leave it unspoken now.

Kokeiden palautus.

Punainen.

Ei mitään sanottavaa.

Olen epäonnistunut, täysin.

Kaikki kokeet sentään läpi, fysiikan 6,5 on hyvä.

Englannin 8+ on kuitenkin paljon huonompi kuin surkea.

Jos tekisin töitä esseen rakenteen ja sanaston kanssa saisin "excellent grades".

En osaa enää mitään.

Olen hävinnyt.

Ulospääsy?

Ilkeä muita kohtaan, muttei tahallaan.

En vain jaksa ihmisiä, jotka ovat ärsyttäviä.

Huomenna tanssia liikunnassa, aivan kuin pystyisinkin.

Just take a breath for your own sake.

Uusia kasvoja ja vanhoja tuttuja.
Erään ihmisen henkilöllisyys varmistui.
Outoa, kuinka monia olenkaan tunnistanut.

Rajattoman pikkujoulut olivat mukavat, kiitos kaikille♥

Nähdäänhän vielä ennen lähtöäni?

Mielialat lentävät ääripäästä toiseen.

Hetkessä tahdon kuolla ja seuraavassa nauraa.

Parempi tämä kai näin on, en sentään kokoajan ahdistu.

Haluaisin istua lämpimässä huoneessa viltin alla. 

Haluaisin osata soittaa kitaraa, vanha akustinen mökiltä kotiin?

Haluaisin.. olla ei-yksin. Kyllä, olen läheisyydenkipeä. Halauksia?

Haluaisin kesän takaisin, kesä=onni.

Ensi kesästä tulee niin hurjan erilainen.

Lyhyt aika jäljellä, kohta "heihei Suomi!".

Sitä ennen on kuitenkin uusi vuosi ja joulu. 

Joulu nyt on helvettiä, mutta mitä uutena vuotena?

Ehkä lähden neiti syksyn luokse, ehkä istun yksin kotona.

Ehkä jossain on juhlat joihin menen tai sitten ei.

"Tell me why all the best laid plans
fall apart in your hands
And my good intentions never end,
the way I meant"

One wrong word and it all may come crashing down.

En voi enkä halua kertoa mitä täällä tapahtuu, mutta minä haluan kuolla.
Mitään ei tapahdu, tiedän etten tee mitään.
Haluan silti pois.

Miksei minulla voi olla onnelliset ja tasapainoiset vanhemmat?

When we built these dreams on sand.

Hän ei puhu ja sitten soittaa pyytääkseen anteeksi käytöstään.

En jaksa sanoa mitään, totean ettei anteeksipyydettävää ole.

Oikeasti käytös häiritsee, en sano, en tahdo loukata.

Kyllä minä jaksan.

Missä olen viiden vuoden päästä?

Olenko?

Onnelliset tytöt eivät oksenna.

Eivät laske punaisia viivoja, "yksi, kaksi, kolme ..."

Onnelliset tytöt hymyilevät kauniisti ja saavat kokeista kymppejä.

..en minä sitten taida olla onnellinen?

Mutta kuka on jos en minä? 

Minullahan on kaikkea.

I want to travel where life travels.

Kuinka moni on joskus miettinyt parantumiseen vaadittavia syitä? 

Mikä on se asia, joka herättäisi sinut parantumaan? 

Heräisitkö jonain päivänä yhtäkkiä, 

vai oletko samassa tilassa yhä ollessasi 35 -vuotias? 

Miettisitkö, kuinka olisi pitänyt yrittää aikaisemmin, 

silloin kun "on liian myöhäistä"? 

Vai herättäisikö sinua kuitenkaan yhtään mikään?

Onko sinulla ongelmaa, 

vai tekevätkö toiset elämästäsi ongelman?

Oletko tottunut kaikkeen, 

joka ei oikeasti ole okei? 

Haluatko elää elämääsi kuten nyt elät,

vai tahtoisitko jotain muuta? 

Kauanko sitä on jatkunut? 

Kuinka kauan jatkuu? 

Loppuuko se koskaan, ellei asian eteen oikeasti tee jotain?

Ei.

Tapasin kuiskauksen pitkästä aikaa ja yllä olevien kaltaiset kysymykset leijuivat ilmassa.

Tuntui kummalta sanoa joitain asioita ääneen, sekä miettiä vanhoja tapahtumia.

Olenko oikeasti ollut niin käsittämättömän hölmö ja outo?

Keskustelumme ei ehkä johtanut mihinkään, mutta ainakin nautin hänen seurastaan.

Aikaa on hyvä viettää mukavassa seurassa, kuusi tuntia kului huomaamatta.

Mitä oikeastaan on kauneus?

We live in every moment but this one.

Jonotin viisi tuntia saadakseni Nightwishin uuden levyn, nimikirjoituksilla.

Ollessani kaupan ovella en enää tiennyt mitä tehdä, epätodellinen olo.

Seisoessani jäsenten edessä halusin itkeä, uusi levy, viimein siinä.

Kiitin Tuomasta ja kerroin, kuinka heidän musiikkinsa on auttanut.

Hän vaikutti hiukan hämmentyneeltä, vakavat kasvot ja "hienoa kuulla".

Pöydän luota poistumisen jälkeen olin aivan sekaisin, hengittäminen oli outoa.

Aikaisemmin päivä oli mennyt täysin päin seinää.

2h unta, sekä järkyttävän huonosti mennyt koe.

Illemmalla toinen, joka meni yhtä huonosti.

En jaksa edes välittää, sillä musiikki♥

Tajusin kotiin palattuani, kuinka paljon teeskentelen.

En osaa olla oma itseni, piilotan kaiken naamarin taakse.

Hakiessani levyä olin hetken ajan täysin aito.

Olin juuri niin haavoittuvainen kuin oikeasti.

Eikä se kai ollut edes paha?

You swore you were my friend, now I have to start all over again.

It's getting almost that bad again.
Unohdan, kuinka oikein nukkua yöllä.
Pyörin valveilla löytämättä hyvää ratkaisua.

Melatoniini nukuttaisi, mutta herätys on pian.

Kolme tuntia aikaa nukkua väsymys pois.

Ihan kuin ehtisinkin, hyvä vitsi, mainio.

En tiedä mitä teen tai mihin menen.

Ajelehdin eteenpäin jaksamatta välittää.

Itken kun hetken ajan välitän sittenkin, ei saisi.

Haluan koeviikon olevan jo ohi.

Olen liian väsynyt, en jaksa.

Miksi olen tällainen?

Seuraavalla kerralla liikunnassa paritanssia..

En suostu, minuun ei oikeasti saa koskea.

Saatan jopa sanoa opettajalle, teen jotain muuta?

I just wanna feel okay again.

Makaan jälleen kerran valveilla, pitäisi nukkua.
En vain saa unta vaikka kuinka yritän.
Turvaudun valkoiseen pilleriin.

Miksei ikkunassani ole vieläkään jouluvaloja?

Olen aikaansaamaton ja laiska, en vain jaksa mitään.

Opiskelu vie liikaa energiaa, minä tahdon ainoastaan nukkua.

Viikonlopun aikana yli vuorokauden verran unta.

Siltikin väsyttää, mutten nukahda.

Mikä minussa on vialla?

..oikeampaa olisi kysyä mikä ei ole..

Neiti syksylle tuli lauantai-iltana paha olo minun takiani.

Olen aivan kauhea ihminen, aiheutan pelkkää pahaa.

Miksen koskaan opi olemaan oikeanlainen?

Ylihuomenna koe enkä ole lukenut kuin puolet alueesta.

En jaksa, en oikeasti jaksa yhtään mitään. Pääni hajoaa. 

Milloin minusta oikein tuli tällainen, aikaansaamaton?

Imaginarium, a dream emporium.

Oikeastaan haluaisin vain olla vapaa ja onnellinen.

Huomenna jälleen koe johon en ole lukenut juurikaan, hups.

Mutta kun musiikki on kauniimpaa kuin esseen rakenne.

Minun kun piti muka nostaa numeroita? hah.

Pikkuisen vajaa 600kcal ja tieto tulevasta onnellisuudesta.

Haluan kofeiinia ja halauksia.

Peux-tu peindre avec toutes les couleurs du vent.

Peitän tummat silmänaluset huolellisesti meikkivoiteella ja puuterilla.

Violettia luomiväriä, violetit rajaukset ja punaista huulipunaa.

Kynnet sävyä "You Can!", niin, kyllä minä pystyn.

Musiikki tuo ajatuksia, haluan Pariisiin, tahdon puhua ranskaa.

Sinne en kuitenkaan nyt pääse, joten pakkaan painavat kirjat laukkuun.

Kiedon sinisen pehmeän huivin kaulaani, laitan kengät jalkaan ja lähden sateeseen.

Suuntana kahvila, tarkoituksena opiskelu.

Kenties myös pieni onnellisuus?

Aion juoda vihreää teetä ja unohtaa ne sisälläni olevat hiukan päälle 200 kaloria.

Lisää tulee myöhemmin, mutta ei paljoa, ihan vähän vain.

-2kg maanantaista, ehkä olen joskus siedettävä?

Ei, en ole oikeasti laihtumassa juurikaan.

Haluan vain samoihin lukemiin kuin vuosi sitten.

Tämän kokoisena ei saa olla olemassa, ei oikeasti saa.

Ne vous inquiétez pas, je sais ce que je fais. Je jure à vous.

J'ai souvent trés peur, je manque de force.

 

Haluaisin istua kallioilla katsomassa merta.
Huutaa, itkeä, olla hiljaa, aivan mitä tahansa.
Voi jos kaikkeen saisi selvyyttä, tavalla tai toisella.

Viime päivinä en ole edes itkenyt, tunteettomuus?

Tunteille ei ole aikaa enkä oikeastaan edes halua tuntea.

Helpompaa olla välittämättä yhtään mistään, ei satu niin paljoa.

Eksyn, lähes itken ja tajuan kaiken tapahtuvan syystä.

Ranskankielistä musiikkia ja tunteet palaavat.

This isn't giving up, this is letting go.

Je sais, l'amour saura gagner.

Je dis "au revoir" et commencerai un nouvelle vie.

..j'espère.

The darkness inside you can make you feel so small.

Muutama viiva, ei tunnu missään.

Lisää.

 Lähes viikon ajan pystyin teeskentelemään parempaa, se onnistui.

Nyt kaikki se paha olo, jonka hautasin, tulee takaisin ja kovaa.

Haluan pois, voi jestas, haluan pois täältä kokonaan.

Sakset, entä jos..? EI.

Vaikka kuinka yritän teeskennellä ja hautautua työhön en voi kieltää tosiasioita.

Minä olen rikki enkä osaa korjata itseäni, ei kukaan voisi.

En osaa auttaa ketään, kaikkein vähiten itseäni.

Kaivan kirjat ja jatkan opiskelua.

Unohdan tai en.

Kuuntelen musiikkia ja itken hallitsemattomasti.

Hyvää viikonloppua.

I know it's been a while, I should have called you.

Vanhemmat kehtaavat kysyä, tuliko tarpeeksi läksyjä.
Voi kuulkaas nyt, työtä on enemmän kuin tarpeeksi.
Liian pitkään valvottuja öitä, en voi sille mitään.

En jaksa kirjoittaa tänne, mitään ei tapahdu.

En edes muista lukea toisten blogeja, he onnistuvat.

Minä vain paisun ja olen jo aivan hirveän valtavan suuri.

Kaikesta tästä huolimatta pelkään lomia.

Silloin on aikaa, melko paljon aikaa.

Mitä oikein tehdään vapaa-ajalla?

Ihme kyllä, odotan koeviikkoa lähes innolla.

Odottaessa keskityn syömään kofeiinipillereitä pysyäkseni hereillä 

ja itkemään kun en osaa mitään.

I don't know now what to do, I don't care.

Esseitä, kielioppia, laskuja, käännöslauseita ja pieniä kirjoitelmia.

To Do -lista ei muutu miksikään, vaikka yritän lyhentää sitä.

Mukava viikonloppu, tietenkin on.
Mitä muutakaan?

Neiti Syksy ei enää puhu niin paljoa kuin aiemmin.

Tajusin sen eilen jossain vaiheessa iltaa.

Ehkä hän ei sitten vain halua.

Tosin, viimeeksi kun näimme, hän sanoi ettei uskalla puhua minulle asioistaan.

Ei hän kuulemma voi mitenkään laittaa minua kuuntelemaan kun en ole ok. 

Hän saattaa olla oikeassa, mutta nyt tunnen oloni hyödyttömäksi.

Ranteessa pieni musta teksti "Hope",  "toivo", sitä todella tarvitaan nyt.

Riittävätkö pelkkä toivo ja haaveet vai tarvitaanko enemmän?

Entä jos ei enää usko unelmiin tai oikeastaan mihinkään?

Silloin.. ei mene hyvin.

I won't let you on my stage, my page.

Eilen päivällä oli kaunista, tänäänkin kai tavallaan.
Luonto kuolee hitaasti pois, maa oli kuurassa koko päivän.
Pian on talvi eikä väreistä ole tietoakaan, minäkin harmaannun.

Silti osasin hymyillä edes vähän.

Aamulla en jaksanut kuin nauraa, olin vain niin vihainen.

Maailma on käsittämättömän sekaisin ja typerä, täysin hullu.

"Pelkäämme vain, että sinulla on enemmän työtä kuin jaksat tehdä."

"I only want you to see

My favorite part of me

And not my ugly side

Not my ugly side"

..vaikkei minussa mitään hyvää olekaan.

Hukun ja tukehdun eikä kukaan huomaa.

Ei se haittaa, minä pärjään, olen vahva.

Jaksan toki, ei mitään hätää.

Yksi deadline menee jälleen ohi, whooosh.

Enkä minä jaksa välittää.

Välittäminen on ohi.

klick.

Nothing but sham and a lie.

"Olemme pieniä kristallihelmiä,

ajan julmassa pelissä.

Meitä lyödään ja meidän täytyy pyöriä,

kiiltää kauniisti, eikä särkyä."

Entä jos ei pysty vastaamaan toisten odotuksiin?

Hymyilen ja nauran, minähän olen onnellinen, mitä muutakaan kuvittelit? 

Kerron muille vaaroista ja kaikesta mitä pelkkä kalorien tarkkailu voi aiheuttaa.

"En ole koskaan tavannut ketään muuta syömishäiriöistä kuin siskoni"

Näinkö luulet? En puhu itsestäni, mutta etköhän ole tavannut useammankin.

Tekopyhä, syyttelevä, ilkeä ja epäonnistunut olento.

Pitäisi vain kadota pois.

Miksi olen täällä?

ps, leijona ei enää puhu minulle.

mitäs helvettiä?

Please take your time but go away, don't flash that light anymore.

Tarvitsen vuorokauteen enemmän tunteja kuin minulla nyt on käytettävissäni.

En yksinkertaisesti kykene kaikkeen johon pitäisi.

Olen liian väsynyt edes heräämään.

Iltaisin en yksinkertaisesti uskalla mennä nukkumaan.

Eilenkin se onnistui vain kahdella melatoniinilla.

Väsytti kyllä, mutta pelkäsin nukahtamista.

Kuinka häiritseviä unet voivat ollakaan?

Mistä ihmeestä siinä oli kyse viimeyönä?

Kouluun mennessä yritän kerätä itseni, kovin huonosti onnistuen.

Tänään sain kuulla näyttäväni väsyneeltä, isot silmäpussit kuulemma.

Miten se on mahdollista kun viime yönä kerrankin nukuin pitkään, peräti 8h?

Menen huomenna jälleen läksyt tekemättä, en vain ehdi enkä jaksa.

Tiedän, että pitäisi, mutta pitäisi myös nukkua.

Ai, eikö? Anteeksi.

On kummallista kuinka helppoa valehtelu tuntuu olevan.

Kuka oikein on totuuden arvoinen? 

En minä varmaan ainakaan.

En jaksa enää edes kerätä itseäni. 
Olen sitten rikki, sillä ei ole mitään väliä. 
Pitää vain hymyillä ja selvitä jotenkin päivästä toiseen.

Kyllä minä jaksan kaiken tämän työn mitä minulla on.

Mitä sitten, vaikka oikeasti tuntuu, että hukun?

Sillä. ei. ole. mitään. väliä.

On oltava vahva.

We find ourselves in the same old mess, singin' drunken lullabies.

Illan päättyessä nojaan seinään sormet kurkussa oksentaen huonoa oloa pois.
Taas kerran join liikaa, muistikatkoja ja häpeää.

Tapasin ensimmäistä kertaa noin puoleentoista vuoteen erään henkilön.

Vuosi sitten itse peruin heille menemisen kun oli muuta menoa.

Rikoin perinteen, mutta se päivä oli hienompi kuin eilinen.

Keskityn kirjoittamiseen, unohdan ajatella kuinka sattuu.

Hetkittäin herään ajattelemaan ja siinä samassa haluan unohtaa.

Tajusin tänään, kuinka haurasta kaikki on.

This is how you remind of what I really am.

Tänään ymmärsin miksi kannattaisi käydä ratsastustunneilla.
Olin oikeasti onnellinen, vapautunut, rento ja hymyilin.
Mistä ihmeestä se mukava ja hyvä olo oikein tuli?
Ehkä yksinkertaisesti hyvin menneestä tunnista. 
Kerrankin onnistuin jossain.

Muutamia vuosia sitten minulla oli estekammo, ei ole enää.

Peloistaan voi päästä yli, kaikista niistä. 

Taisin juuri tajuta, että aivan oikeasti olisi hyvä käydä niillä tunneilla.

Kai sitä saa edes yhtenä päivänä viikosta tehdä jotain muutakin kuin opiskella?

Edes kerran viikossa tällainen onnellisuus todellakin kelpaisi paremmin kuin hyvin.

Uuteen vuoteen asti käyn kerran viikossa, haluan hymyillä ja onnistua jossain.

I just got lost, every river that I've tried to cross.

"Well, when I was lost, I suppose it's good advice to stay where you are until someone finds you. But who'd ever think to look for me here? Good advice. If I listened earlier, I wouldn't be here. But that's just the trouble with me. I give myself very good advice, but I very seldom follow it."

Lewis Carroll - Alice's Adventures in the Wonderland

Pääni hajoaa juuri nyt, ei huomenna tai kahden päivän päästä.

Minulla ei ole voimia tehdä vaadittavaa määrää tehtäviä.

En pysty yhden kurssin suorittamiseen.

Olen epäonnistuminen.

I fell apart but I got back up again.

..or did I?

Päästäkää minut Pariisiin, Lontooseen ja kaikkialle.

Haluan kokea miltä tuntuu olla elossa.

En käsitä, kuinka tästä selvitään.

Kyllä se on mahdollista ja niin tulee tapahtumaan.

Tavalla tai toisella, aivan varmasti.