kun mä suljen mun silmät ei oo mitään pahaa.

Molemmat jalat kipeinä raahaudun kotiin. Tyttö on hiljainen enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Leikin onnellista ja perinteinen maski kaiken onnellisuudesta pysyy. Kyllä minä jaksan ja kykenen.
i wish i'd been a prom queen fighting for the title instead of being sixteen and burning up a bible, feeling super super super suicidal.

Pelkään pikkuisen kaikkea, eniten ehkä kesän festivaaleja. Pelkään, mitä visiitistä Pohjois-Karjalaan tulee kun näin osallistujalistalla yhden nimen peruskouluajoiltani. Rehellisesti sanottuna en usko selviytyväni, mutta ehkä päälle neljän tunnin junamatkan aikana voin kertoa maalarille mistä on kyse jos yhtäkkiä illalla töissä olenkin outo. Kai minulla on oikeus kieltäytyä tarjoilemasta henkilölle, joka teki aikanaan mitä teki?

Tyttö tulee suihkusta, ehkä pitäisi laittaa kone pois ja leikkiä taas onnellista.
Vielä kaksi päivää, sitten saa romahtaa.

hugsaði ekki um neitt, ekki fram á næsta dag.

Terä pysyy poissa tasan siksi, että pelkään tytön ahdistuvan keskiviikkona entistä enemmän jos hän näkisi mitä olen tehnyt itselleni. Pelkään itseäni ja tulevaisuutta. Luen sanoja menneisyydestä enkä tiedä osaanko enää ikinä käyttäytyä kuten kuuluisi. Meinaan valkoviinipullon jälkeen puhua sanoja, jotka haluaisin sanoa selvinpäin mutten uskalla. Kirjoitan tytölle ettei mistään koskaan kuitenkaan tule mitään ja mietin menneisyyttä ja tekemiäni virheitä. Mietin asioita, jotka väitän unohtaneeni.

Pelkään vahingossa tekeväni liian monta virhettä, jotka johtavat loppujen lopuksi kuolemaan. En usko selviäväni ensi lukukaudesta ja koska olen täysi-ikäinen ei kukaan voi minua hoitoon pakottaa. Viime vuonna hain apua, mutta koulupsykologista ei ollut mihinkään joten en enää jaksa. Ajatus mahdollisimman alas valumisesta houkuttelee ehkä turhan paljon. Kukaan ei huomaa eikä ketään kiinnosta. Mietityttää, mitä ne sellaiset kaverit oikein ovat, jotka eivät huomaa asioita, joita henkilöt, joiden kanssa en enää edes puhu, huomaavat.

Haluan taas kuolla enemmän kuin oikeastaan pitäisikään enkä ihan oikeasti tiedä mitä aion tehdä tulevaisuuden kanssa. Ehkä päätän taas päivän ensi syksylle, jolloin saan luovuttaa. Ainakin viime vuonna se toimi ja jaksoin yrittää yllättävän pitkään. Ehkä ensi talvi on vihdoin se viimeinen?

Jos minulla vain olisi vaadittava rohkeus päästää irti.

car j’imagine toujours le pire et le meilleur me fait souffrir.

"Pour pardonner les mots muets, le temps coule dans le sablier

Pour oublier, ne pas plier, j'avance sans savoir ou je vais."

Juhannuksena en oikeastaan edes juonut, mutta söin sitten kai sen kaiken edestä. Hävettää. Ihan hurjan paljon. Kaveri näki minusta puolia, joita ei olisi todellakaan tarvinnut tietää ja meinasin pyörtyä yöllä kun aivot luulivat etten hengitä vaikka hengitinkin. Tyttö kertoi asioita, jotka sattuivat ja olin ehkä salaa tyytyväinen etten ollut kotona. Jostain syystä vältän itseni satuttamista vaikkei minun ehkä pitäisi. Millään kun ei oikein ole väliä.

Viikko vaikuttaa raskaalta enkä haluaisi kohdata todellisuutta. Mökillä ympärillä oli ihana kupla, jonka sisälle vaaka ja ulkonäköpaineet eivät aivan kauheasti ulottuneet. Kotiin palatessa kupla hajoaa nopeasti ja nyt ei taas saisi syödä ja pitäisi vain laihtua. Aikaa on kaksi kuukautta ja sen jälkeen pitäisi taas astella koulun käytävillä, tällä kertaa abina. Mihin kaikki tämä aika kului?

Edellisessä postauksessa mainitsemani jäävuoren elämä houkuttelee yhä. Kukaan ei haukkuisi massiivisuudesta ja kykenisin oikeasti aiheuttamaan näkyvää tuhoa jatkuvan henkisen pahan olon sijaan. En halua tietää mitä elämästäni tulee ja oikeasti en kykene elämään ellen tiedä. Jos en saavuta kaikkea mitä haluan en pysty ikinä elämään itseni kanssa. Ehkä uppoan huomenna integral calculuksen maailmaan ja kiroan itseni alimpaan helvettiin. Ehkä värjään hiukseni viimein punaisiksi ja stressaan elämää. Ehkä en tee mitään ajotunnin lisäksi ja leikittelen ajatuksella kuolemasta. Ehkä kaikki on vain turha illuusio.

Þú vissir af mér Ég vissi af þér við vissum alltaf að þetta myndi enda.

"Þú segir aldrei neitt, þú ert ísjakiÞú ert ísilagðurÞú þegir þunnu hljóði og felur þig bakviðÍsjaki"
Kaikkea on liikaa paitsi rakkautta, tai ehkä sitäkin. Läheisyyttä en saa tytöltä ennen ensi viikkoa ja viime yönä baarissa tuntui pahalta kun humala laski ja alkoi ymmärtää kaikesta enemmän. Kumpa osaisin sanoa ja tehdä kaiken kauniimmin, paremmin ja hienommin. Ei minusta ole mihinkään, ei edes heräämään aamuisin. Viikonloppu pitäisi viettää vanhempien ja yhden kaverin kanssa enkä oikein tiedä haluanko tätäkään. Olen vain liikaa ja varmaan aiheutan pahaa mieltä kuitenkin. Miksi herään aamuisin kun ei millään ole mitään merkitystä eikä minun edes kuuluisi enää hengittää?
Junaliput Joensuuhun on hankittu ja muutaman hassun viikon päästä näen Sigur Rósin ♥Laulussa lauletaan jäävuorista ja toivon, että minäkin voisin olla sellainen.Yhdellä oli voimaa upottaa Titanic, ehkä sitä yhden elämän jaksaisi?

you've been acting awful tough lately.

Kummallisella tavalla itsevarmuus kasvaa aivan hurjiin lukemiin kun huulet ovatkin punaiset ainaisen vaaleanpunaisen sijasta. Kuitenkin, itsevarmuus on helppo saada varisemaan alas ja tänään äitini ystävä onnistui siinä yhdellä lauseella. Juoksin vessaan ja yritin leikkiä etten haluaisi kuolla, niin varmaan. Ihme kyllä tämä henkilö tajusi pahoittaneensa mieleni ja pyysi anteeksi, mutta ei se muuta mitään. Jopa äitini ystävät näkevät minut pahana ihmisenä. Hänkin puhui siitä kuinka saan kaiken mutten koskaan ole kiitollinen mistään.

Päädyin juhlimaan muutaman kaverin kanssa dtm:mään ja vaikka halusin kotiin en voinut lähteä. Onneksi kahden jälkeen 'sain luvan' ja lähdin kävelemään. En muista milloin viimeksi olisi joku kävelymatka ollut yhtä tuskaisa, olin alle 5min päästä kotoa kun tunsin etten oikeasti enää kestä.

Toissayönä näin kummaa unta ja yhtäkkiä tuntuu pelottavalta ajatella. Näin unta, jossa olin raskaana ja se oikeastaan oli ihan mukavaa. Ei todellakaan niin kamalaa kuin olen ajatellut sen olevan. No, nykyisessä suhteessani en ainakaan tule raskaaksi enkä ihan oikeasti halua lapsia, näin oli unessakin. Ei minua raskaus itsessään haitannut, mutta lapsen kasvattamiseen minusta ei ikipäivänä olisi. En pysty pitämään huolta itsestäni laisinkaan, miten sitten muka joskus jostain toisesta?

Yritän pysyä pinnalla, mutta jollain tapaa kaikki vaan jatkaa vajoamistaan enkä oikeasti haluaisi enää yrittää. Jos antaisin vain kaiken olla ja katsoisin kuinka alas voi vajota?

real life has no appeal, it has no appeal.

Tänään aamulla maalasin huulet kiireessä kirkkaan punaisiksi. Ajotunnilla mietin jatkuvasti onko hampaissani huulipunaa, mutta uskalsin silti hymyillä ja nauraa. Kahvin jälkeen lisäsin punaa ja rajasin vaaleammalla, leikin kaunista ja itsevarmaa. Illalla suihkun jälkeen kasvoilla ollut maski oli valunut pois. Jäljellä oli surullinen klovni ripsivärit poskilla ja huulet häilyvän punertavina.

Sitä kai kaikki oikeastaan on; maskin maalausta ja siitä luopumista. Jollain tapaa punaiset huulet toivat uudenlaista itsevarmuutta, mutta samalla pelkäsin huulipunan leviämistä ja häpesin ruskettunutta ihoani. Hiusten väri on hirvittävän haalistunut, pitäisi jaksaa ostaa väri ja tehdä tälle jotain. Koulutöitäkin pitäisi tehdä, 4000 sanan tutkielma odottaa eikä minulla ole edes tutkimuskysymystä. Pelkään syksyä. Kuitenkin, tällä hetkellä on ehkä helpompi pelätä huomisaamua ja sitä seuraavia. Jos selviää päivästä toiseen, saattaa ehkä selvitä pidemmällekin?

Kuljen jälleen harmaalla alueella enkä oikeastaan tiedä mihin suuntaan kääntyä. Oikealla on mahdollisesti huonoja valintoja, vasemmalla huonompia ja suoraan jatkaessa pysyn välitilassa. Miksei elämä voisi edes pienen hetken olla mustavalkoista tai sitten vain entistä värikkäämpää? En tiedä mitä haluan ja tiedän kuitenkin, on vain kovin vaikeaa nähdä itseni elossa vielä kymmenien vuosien päästä. Toisaalta, ei kai sitä niin pitkälle edes tarvitse nähdä? Tuntuu, että kysymyksiä on kymmenittäin enemmän kuin vastauksia enkä oikeastaan edes sano mitään ääneen. Tytön puhuessa olen tahtomattani ilkeä ja näin karkoitan kaikki luotani kauas pois. Voisin juhannuksena juoda sen kunniaksi etten osaa mitään ja oikeastaan kaikki vain nauravat minulle. Hölmö, luulee, että siitä tulee joskus jotain vaikkei se pidä paikkaansa. Pitäisi kai nukkua ja yrittää muutenkin aikuistua, mutta toisaalta taas millään ei ole mitään väliä.

"uskallan väittää että ainakin mun mielestä me ollaan suhteellisen vakavassa parisuhteessa"

i feel like i'm the worst so i act like i'm the best.

しかし、あなたは気にしない。

But, you don't care.

Tänään päätin haluavani suunnistaa enemmän. Jos en kykene sijoittamaan elämääni kartalle, pystyn sentään piirtämään muiden rakentaman kartan ja kulkemaan sen mukaan. Yritän innostaa ihmisiä ensi vuoden Venlojen viestiin (vaikka mieluummin juoksisin Jukolan), sillä olisi ehkä hyvä yrittää löytää joku syy, miksi harjoitella.

Olen syönyt niin paljon, että suututin hymytytönkin. Ainakin pääni on aivan täysin varma siitä, että tyttö suuttui minulle eikä vastaväitteitä hyväksytä. Kumpa en nukkuisi yksin, mutta ei sille mitään voi. En tiedä mitä teen minkään suhteen. Ensin päätän ettei mikään kiinnosta ja sen jälkeen haluan vain kaiken pois ja sitten haluankin vain pyöräillä ja juosta. Törmäsin vahingossa uutisiin ja en oikein tiedä mitä ajatella. Kaikki tutut aikuistuvat ja yksi on raskaana, enkä minä tiedä mitä ihmettä tehdä. Putosinko kyydistä siinä vaiheessa kun oli tarkoitus aikuistua? Luulin olevani reipas ja kykenevä, mutta taidankin olla lapsellinen valittaja.

Voi jos osaisin oikeasti elää tai edes juoda kunnolla. En pysy hereillä enkä halua nukkua ja tänään kaikki on taas hieman enemmän sekaisin kuin eilen. Ehkä huomenna hiukseni vaihtavat väriä ja ehkä maanantaina maalaankin huulet kirkkaanpunaisiksi ja leikin edes pikkuisen onnellista. Ehkä maanantaina hymyilen ja nauran, juon kahvini enkä syö. Ehkä vielä jonain päivänä unohdan sinut, minut, hänet teidät ja kaikki enkä enää jaksa mitään ja lopun. Ei tämä näinkään voi ikuisesti jatkua, eihän?

ja maailma on sun.

Eilen The Carrie Diaries opetti minulle asioita, joita en tiennyt oppineeni. Kuten Carrie, minäkään en mennyt New Yorkiin etsimään ketään tai mitään paitsi itseäni. En halunnut löytää sinua tai häntä tai ketään muutakaan. Löysin hyvännäköisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa, mutten mitään sen suurempaa. Paitsi ehkä palan itseäni. Loput palaset ovat siroteltuina ympäri cityä ja ne löytääkseni minun on palattava mahdollisimman pian. Identiteettini on hukassa vaikka ajokortti kertookin syntymävuoden ja muut henkilöllisyden todistamiseen vaadittavat tiedot. Eivät ne tiedot kerro mitään minusta ja elämästäni. Minä ihmisenä olen jotain paljon enemmän.

Tänään söin vaikken kai olisi saanut, mutta puheet ystävien kanssa rohkaisivat. Kerroin äidilleni kuinka aion väitellä vielä joskus tohtoriksi ja ystävämme kertoi, että hän osaa nähdä sielunsa silmin väittelemässä. Olen kuulemma ihminen, jolle facts ja figures voisivat olla arkipäivää ja näyttävät olevan helposti ymmärrettäviä. Puhuin matkasta Atlantin paremmalla puolelle ja ystävämme lupasi tulla kentälle saattamaan Starbucksiin. Ihanaa tietää, että vaikkei äitini kai pääsekään, edes joku pääsee. Tulevaisuus tuntuu edes hetken ajan paljon paremmalta ja selkeämmältä.

Olisi ihanaa nähdä tulevaisuus hieman pidemmälle; haluaisin tietää onnistuuko mikään ja kuinka käy kesäkuun 20.pvänä. Haluaisin nähdä ensi vuoden syksyyn — siitä pidemmälle on tarpeetonta tietää. Kaikki ajallaan. Ehkä vain yritän lukion jälkeen kerätä onnellisuuteni sirpaleita Atlantin tuolta puolen ja yritän samalla löytää itseni?

one lovely blog award.

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin. 

2. Sen jälkeen kerro 7 random faktaa itsestäsi.

3. Anna awardi eteenpäin lempibloggaajille/blogeille.

Sain tunnustuksen Stellalta aikoja sitten, mutta vastaaminen jäi. Ehkä nyt on myöhäistä, mutta ei se kai haittaa? Anteeksi etten aikaisemmin saanut aikaiseksi, se vaan vähän... jäi.

1. En ole enää perfektionisti ja olen hirvittävän kateellinen luokkalaiselleni, joka on laiha ja osaa kaiken ja on perfektionisti. Arvosanat laskivat yseistä ja kympeistä seiskojen ja kasien paikkeille ja se harmittaa. Ei kansainvälisen lukion pitäisi näin vaikeaa olla, mutta en vain osaa.

2. Aikoinani kirjoitin paljon, mutta nykyään en enää osaa pukea ajatuksia sanoiksi ja se harmittaa. Haluaisin yhä osata kirjoittaa, koska silloin kykenin siirtämään pahan olon johonkin järkevämpään.

3. Olen tiennyt ala-asteelta asti etten kykene asumaan Suomessa ja olemaan onnellinen, ensi vuonna muutan pois joko opiskelemaan tai sitten tekemään jotain muuta. Tänne en voi jäädä. Olen matkustanut koko ikäni melko paljon ja aina Suomeen palatessa koen kulttuurishokkia enkä hetkeen tiedä kuinka elää. Ulkomailla myös syömisongelmat helpottuvat kun uskallan syödä vailla pelkoa, että joku tuttu näkee minut possuilemassa.

4. En oikein osaa ilmaista itseäni kunnolla yhdellä kielellä — ehkä on sinällään huono, että puhun viittä kieltä. Äidinkielen lisäksi puhun englantia äidinkieltä vastaavalla tasolla ja ranskaa, japania ja ruotsia siedettävästi. Opin viime viikolla, että pystyn puhumaan small talkia ranskaksi jopa lievässä (tai hieman vahvemmassakin) humalassa.

5. En ole ikinä ollut "kunnon" kesätöissä enkä oikeastaan haluakaan, olen kauhean picky sen suhteen missä työskentelen. Ratsastustalleilla vietetyt kaksi kesää ovat lähimpänä oikeita töitä — muuten olen ollut festareilla vapaaehtoistyössä ja lisäksi olen aktiivinen partiossa. Vaikka toisin ehkä ajattelisi, rakastan partiotoimintaa enkä todellakaan halua lopettaa sitä.
6. Partion vastakohtana rakastan shoppailua ja voisin ostaa kalliita käsilaukkuja enemmän kuin säilytystilat sallivat. Vaatteiden ostaminen on ymmärrettävistä syistä vaikeaa, mutta kengät, asusteet ja laukut ♥ 
7. Rakastan opiskelua ja jos saisin valita voisin oikeastaan opiskella koko loppuelämäni. Sillä ei valitettavasti tienaa niin paljon kuin haluaisin, mutta haluaisin vielä aikanani väitellä tohtoriksi — mielellään vielä äitini elinaikana. Haluaisin jatkaa hänen jalanjäljissään akateemista uraa siinä mielessä, että kouluttautuisin mahdollisimman pitkälle. Haluaisin tulevaisuudessa tehdä psykologisia profiileja rikollisista ja täten mitä oletettavimmin työskennellä FBI:ssa.

Lahjoittaisin tämän Goofylle ja Pinnille.

älä siitä huoli, näinhän täällä käy.

En oikeasti halua sanoa sanaakaan päättäreistä, mutta kerrottakoon, että hymytytön paras ystävä kehotti minua hirttämään itseni ja lupasi neuvoa. Mietin turhan vakavissani syöväni kaikki huoneeni nurkista löytyvät lääkkeet, on siellä sentään lyricaa ja lihasrelaksantteja kaiken normaalin lisäksi. En kuitenkaan tehnyt mitään ja jälkeenpäin ehkä harmittaa.

Vaikka olenkin hymytytön luona, tuntuu, ettei kaikki ole ennallaan. On asioita joille en kykene tekemään mitään ja kaikki kaatuu pikkuisen enemmän päälle kuin aikaisemmin. Vatsani on aivan varmasti suurempi kuin aikaisemmin, käsivarten ainakin viisi kertaa paksummat ja reidet vähintään tuplaantuneet. Piilouduin mustiin vaatteisiin vaikka ulkona onkin lähemmäs +30°C ja hukutan murheeni vihreään omenasiideriin. En löydä onnea vaikka miten etsinkin ja se tuntuu pikkuisen pahalta.

Jostain syystä haluan kuitenkin yrittää, sillä tyttö on kai sen arvoinen. Tai ehkä se on vain tämä kesä, haluaisin tästä kesästä paremman kuin viimeisestä — joskin uusien ystävien kanssa vietetty aika oli korvaamatonta ja haluaisin tänäkin kesänä viettää aikaa heidän kanssaan. En vain oikein tiedä, tuntuu, että he eivät halua viettää aikaa kanssani, mutta ehkä vain tunkeudun seuraan jollain kerralla. Tuossa porukassa se on okei, koska kaikki heittävät jatkuvasti huonoa läppää ja kertovat vihaavansa toisiaan. Onnellisuutta ei kukaan muu voi minulle tuoda eikä se löydy kenestäkään. Ainoastaan minä voin toimia sen eteen ja saavuttaa sen.