hugsaði ekki um neitt, ekki fram á næsta dag.

Terä pysyy poissa tasan siksi, että pelkään tytön ahdistuvan keskiviikkona entistä enemmän jos hän näkisi mitä olen tehnyt itselleni. Pelkään itseäni ja tulevaisuutta. Luen sanoja menneisyydestä enkä tiedä osaanko enää ikinä käyttäytyä kuten kuuluisi. Meinaan valkoviinipullon jälkeen puhua sanoja, jotka haluaisin sanoa selvinpäin mutten uskalla. Kirjoitan tytölle ettei mistään koskaan kuitenkaan tule mitään ja mietin menneisyyttä ja tekemiäni virheitä. Mietin asioita, jotka väitän unohtaneeni.

Pelkään vahingossa tekeväni liian monta virhettä, jotka johtavat loppujen lopuksi kuolemaan. En usko selviäväni ensi lukukaudesta ja koska olen täysi-ikäinen ei kukaan voi minua hoitoon pakottaa. Viime vuonna hain apua, mutta koulupsykologista ei ollut mihinkään joten en enää jaksa. Ajatus mahdollisimman alas valumisesta houkuttelee ehkä turhan paljon. Kukaan ei huomaa eikä ketään kiinnosta. Mietityttää, mitä ne sellaiset kaverit oikein ovat, jotka eivät huomaa asioita, joita henkilöt, joiden kanssa en enää edes puhu, huomaavat.

Haluan taas kuolla enemmän kuin oikeastaan pitäisikään enkä ihan oikeasti tiedä mitä aion tehdä tulevaisuuden kanssa. Ehkä päätän taas päivän ensi syksylle, jolloin saan luovuttaa. Ainakin viime vuonna se toimi ja jaksoin yrittää yllättävän pitkään. Ehkä ensi talvi on vihdoin se viimeinen?

Jos minulla vain olisi vaadittava rohkeus päästää irti.