älä siitä huoli, näinhän täällä käy.

En oikeasti halua sanoa sanaakaan päättäreistä, mutta kerrottakoon, että hymytytön paras ystävä kehotti minua hirttämään itseni ja lupasi neuvoa. Mietin turhan vakavissani syöväni kaikki huoneeni nurkista löytyvät lääkkeet, on siellä sentään lyricaa ja lihasrelaksantteja kaiken normaalin lisäksi. En kuitenkaan tehnyt mitään ja jälkeenpäin ehkä harmittaa.

Vaikka olenkin hymytytön luona, tuntuu, ettei kaikki ole ennallaan. On asioita joille en kykene tekemään mitään ja kaikki kaatuu pikkuisen enemmän päälle kuin aikaisemmin. Vatsani on aivan varmasti suurempi kuin aikaisemmin, käsivarten ainakin viisi kertaa paksummat ja reidet vähintään tuplaantuneet. Piilouduin mustiin vaatteisiin vaikka ulkona onkin lähemmäs +30°C ja hukutan murheeni vihreään omenasiideriin. En löydä onnea vaikka miten etsinkin ja se tuntuu pikkuisen pahalta.

Jostain syystä haluan kuitenkin yrittää, sillä tyttö on kai sen arvoinen. Tai ehkä se on vain tämä kesä, haluaisin tästä kesästä paremman kuin viimeisestä — joskin uusien ystävien kanssa vietetty aika oli korvaamatonta ja haluaisin tänäkin kesänä viettää aikaa heidän kanssaan. En vain oikein tiedä, tuntuu, että he eivät halua viettää aikaa kanssani, mutta ehkä vain tunkeudun seuraan jollain kerralla. Tuossa porukassa se on okei, koska kaikki heittävät jatkuvasti huonoa läppää ja kertovat vihaavansa toisiaan. Onnellisuutta ei kukaan muu voi minulle tuoda eikä se löydy kenestäkään. Ainoastaan minä voin toimia sen eteen ja saavuttaa sen.