Katson peilistä kuinka hymyillään.

Juon ison mukillisen kahvia ja toisen samanlaisen pepsi maxia. Yritän olla vahva ja normaali edes neljä tuntia, ei se voi olla mahdotonta. Pakko siihen on pystyä. Se on yksi koe, minun ei edes tarvitse puhua muille juurikaan jos en halua. 

Onko mahdollista, että kofeiini oikeasti vaikuttaa mielialaan positiivisesti?

Kokeessa juon pepsi max'ia ja yritän olla panikoimatta vaikken mitään osaisikaan. Osaan kirjoittaa kaksi esseetä jotain aivan omaa jos ei muuta vaihtoehtoa ole, ainakin saan nauraa itselleni ja sanavalinnoilleni. Kurssin aikana palautetusta esseestä sentään tuli siedettävä arvosana, 8+ menettelee kun kyse on ensimmäisestä kyseisen aineen esseestä ja kielellä, joka ei ole äidinkieleni. Olen huono oppilas, mutta en vain jaksa lukea kokeeseen. Ehkä se riittää, että tunneilla on seurannut?


Neiti syksy ei puhu minulle enkä ymmärrä mitä olen tehnyt.
I'm better off dead.

//en osannut kokeessa läheskään tarpeeksi. 

jostain kumman syystä en edes välitä.

mihin katosi se kouluperfektionisti?

Ettet huomaa, kun itken.

Mitä jos sanoisin etten jaksa?

Olisiko sillä yhtään mitään väliä?

Niin epäilinkin, ei tosiaankaan ole.

Eilen lähes sain paniikkikohtauksen ajaessani skootterilla, en suosittele kokeilemaan.

Koeviikkoa on vielä jäljellä liikaa, neljä koetta joista pitäisi saada hyviä arvosanoja. Matematiikasta ei tule yhtään mitään, lasken laskun toisensa jälkeen ja kyyneleet tahrivat konseptia. Itken ja huudan, tunteet vapautuvat kun kukaan muu ei ole kuulemassa. Toiset ovat ulkona katsomassa syksyn värejä, he osaavat elää tai vähintäänkin esittävät hurjan paljon paremmin kuin minä. Haluan lauantaihin ja taas unohtaa kaiken. Mitä sitten vaikka hymytyttökin on siellä? En ole puhunut taiteiden yön jälkeen hänelle, en uskalla ottaa yhteyttä ja sanoin silloin, että hän saa puhua sitten kun kokee olevansa valmis. Ilmeisesti sitä hetkeä ei koskaan tule. 

Neiti syksy on rikki, minä olen rikki ja taitaa hymytyttökin olla. 

Leijona ei puhu minulle enkä minä aio ottaa yhteyttä, jos häntä ei kiinnosta niin olkoon. 

Keskityn sitten opiskeluun ja unohtamiseen, kulkee se maailma eteenpäin ilman minuakin.

Punaiset hiukset ja korvissa roikkuvat Eiffel -tornit.

Hymyilen eikä kukaan huomaa.

Pitää yrittää pakoon pimeää.

Syksy on tullut ja minua pelottaa.

Oikeasti väriloisto olisi kaunista, mutta täällä aamut ovat pimeitä ja sateisia. Sää ajaa mielen alas, eivätkä jatkuvat epäonnistumiset muuta ajatuksia yhtään kauniimmiksi, vaikka miten yrittäisi. Äidinkielen aineesta arvosana kahdeksan. Punainen sattuu ja on rumaa, mutta sait mitä ansaitsitkin. Surkea, hyödytön olento.

Haluaisin nähdä värit, olisi ihana nauttia kuulaista aamuista ja höyryävästä hengityksestä. Syksy on kuitenkin oikeasti vain valmistautumista talveen, josta täytyisi jotenkin selvitä hengissä. Pimeät, kylmät ja ahdistavat aamut, punaista. Mitä sitten vaikka olisikin koulussa?


Koeviikko, mene pois. Tulen saamaan jotain niin käsittämättömän huonoja arvosanoja, ettei ole tosikaan. Minua ei oikeastaan kiinnosta lukea, tahdon vain päästä kursseista läpi. Asenneongelma? Ehkä. 
En vain jaksa välittää aineista, joista ei muita kursseja ole tulossa ja miksi oikeastaan tarvitsisikaan. 
Onko yhtään millään mitään väliä?

Pelkään neiti syksyn puolesta ja haluan jo nähdä hänet. 

Syysloma, tulethan pian?

Miten sä mua kestätkään.

Kirpeää kuplivaa juotavaa, vihreää ja hiukan punaista.

Huono olo, makaamista kaverin sängyllä ja turha puhelu.

Paluu olohuoneeseen, muutama mukillinen vettä ja pari särkylääkettä.

"Oletko ihan kunnossa? Oksensitko sä?" 

"Kaikki on ihan okei, olkaa rauhassa. Tulen kohta."

Enhän edes ollut kovin humalassa eikä kello ollut juuri mitään?

Huomenna pitäisi jatkaa kokeisiin lukemista. 

En minä jaksa, haluan vain nukkua pahan olon pois.

Miksi koskaan edes pysähdyin ajattelemaan?

Vihaan heikkouden tunnetta.

Sanoja ei ole tai sitten ne ovat karanneet. 
Hukutan kaiken pahan olon opiskeluun, kyyneliä ja matematiikkaa. En jaksa ajatella yhtään mitään edes iltaisin, kaadun puolikuolleena sänkyyn enkä ehdi pyöriä onneksi kovin kauaa ennen kuin nukahdan. Aamulla herään väsyneenä, raahaudun päivän läpi hymyillen ja nauraen. Haluan opiskella ja unohtaa. Koeviikko lähestyy aivan liian nopeasti ja kohta pitäisi oikeasti osata asiat, en minä osaa. 


Ehkä tämä on hyvä tapa tappaa kaikki inhottavat ajatukset? En mitenkään jaksaisi toistaa samanlaista talvea kuin viimeisin oli, se ei houkuttele millään tapaa. Ainakin nyt kolmena päivänä koulutöillä saa tapettua kaikki ajatukset täysin, viimeinen asia mikä päässä pyörii ennen nukahtamista, on tekemättömät työt ja kuinka pitäisi tehdä enemmän. Vaikka vuorokaudessa on liian vähän tunteja, tarvitsen enemmän tekemistä. En halua pysähtyä ajattelemaan, hiljaisuus sattuu ajatusten vyöryessä päälle. Hiljaisuuden aikana kaikki, jonka olen onnistunut unohtamaan, hyökkää päälle.

Minun on oltava vahva ja saatava hyviä numeroita.

Ei saa näyttää vaikkei jaksaisi.

Ei vielä voi olla liikaa.

Tässä mielessä käydään outo näytelmä.

Toisinaan huomaa olevansa kuin robotti. 
Nousen aamuisin sängystä, kuuntelen musiikkia, syön pari kofeiinitablettia, meikkaan ja liimaan onnen kasvoilleni. Bussissa hymyilen ja koulussa nauran vaikka itkettäisi. Kaikki on hyvin, kuinka niin? Kotiin päästyäni naamari toimii yhä, mutta myöhemmin illalla suljetun oven takana hajoan. Sama kaava jatkuu päivästä toiseen, keskiviikkoisin pitää esittää illallakin iloista ja leikkiä. Viikonloppuisin ajatukset nollaantuvat ja neiti syksy kertoo olevansa huolissaan. Älä ole.


En meinaa osata nukahtaa ilman melatoniinia. Koko päivän ollut kauhea väsymys ei vaikuta mitään, siltikin pyörin sängyssä lähes kaksi tuntia kunnes päätän haluavani nukkua.

Valkoinen pilleri, lasillinen jääkaappikylmää vettä ja kahdenkymmenen minuutin päästä nukun.

Purkitettua onnellisuutta?

minulla on ikävä henkilöitä joita en näe enää koskaan.

haluaisin itkeä.

Puhuit paljon muttet oikeastaan sanonut mitään.

Sanoja, jotka eivät tarkoittaneet yhtään mitään.

Tyhjiä lupauksia kaikesta kauniista.

Hyväuskoinen hölmö, sairas ja sekaisin.

Tähänkö halusit?

Eilinen sai tunteet kulkemaan aivan liian nopeasti ja moneen suuntaan, punainen on ruma. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis vai kuinka se olikaan? En muista päivästä juuri mitään, aamun tapahtumat ovat täysin unohtuneet. Olen hölmö. Niin kovin hurjan typerä ihminen.

Haluan vain unohtaa ja olla onnellinen. Aikaa voisi kelata hiukan vajaa vuoden taaksepäin tai edes heinäkuuhun. En halua myöntää, mutta.. minulla on ikävä.

Kysyn itseltäni onks tää aina tällaista.

En ymmärrä kuinka tähän pitäisi pystyä, mutta ehkä se jotenkin on mahdollista?
Pakko yrittää, kaivan ne voimat jollain tapaa jostain.

Eilinen oli hyvä esimerkki siitä kuinka EI pidä toimia.

En uskalla nähdä leijonaa tänään..

Lipuvia varjoja seinällä, hiljaisia hetkiä pimeessä.

Kannattaisi ajatella mitä laittaa päälleen, esimerkiksi mekko jonka vyötäröllä on kuminauha voi sattua jos edellisenä iltana on ollut kovin typerä. Tiedän, en saisi tehdä sitä, mutta entä jos ei meinaa jaksaa muuten? Selviän tämän talven kyllä, olen selvinnyt neljä aikaisempaakin ja selviän nytkin. Keinoista ei puhuta mitään, mutta pyrin olemaan mahdollisimman järkevä. En halua olla hölmö ja tehdä kaikkea kovin typerää, onhan niitä parempiakin keinoja.


Keiju kysyi kuvaamataidontunnilla kenestä teksti: "Ég þakka þér þá von sem þú gafst mér" kertoo, hän ehdotti naurahtaen ihmistä. Sisälläni musta möykky pyörähti ympäri aiheuttaen kovin kummallisen tunteen. En kuitenkaan halua edes aloittaa selitystä kaikesta kun sillä nyt vain ei ole väliä, joten nauran "Ei, ei tosiaankaan". Tällä kertaa kyse ei todellakaan ollut ihmisestä, eikö sitä nyt ymmärrä kun tekstin yläpuolella on nuottiavaimia ja nuotteja? Minä en selitä työni tarkoitusta kun sen aika olisi. Ei ole pakko ja en todellakaan halua.

Neiti syksy sanoo minun olevan todella vahva ja tärkeä. 

En ymmärrä, kuinka ihmeessä?

Eikä leikkejä me koskaan haluttu lopettaa.

Kuolen tähän työmäärään, deadlineja, läksyjä, harrastuksia, mikä vapaa-aika?

Vuorokauteen tarvitsee lisää tunteja ja minä tarvitsen jostain jotain energiaa.
Nukkuakin pitäisi, haluaisin nukkua muttei ole aikaa. 
Yritän olla hyvä ihminen siinä kovasti epäonnistuen.

En pysty pelastamaan ketään vaikka kuinka haluaisinkin.

Neiti syksy todella tarvitsee apua, mutta minä en osaa sitä antaa.

Täytyy itsekin yrittää elää, eikä se ole laisinkaan niin helppoa kuin luulisi.

Syksy ja talvi ovat jotain käsittämättömän kauheaa.

Vanhoissa synttärikuvissa kasvoilta paistaa onnellisuus.

Minä en meinaa jaksaa.

Deadlineja toisensa perään, hyvästi yöunet.

Minun on oltava vähintäänkin niin hyvä, mielellään parempi.

 Pelkään asioita joita ei oikeasti tarvitsisi pelätä.

En ole maailman ainoa ihminen, jolla on koeviikko tulossa.

Muutkin ovat siitä selvinneet, miksen minäkin selviäisi hengissä?

Eilen tuli jälleen todettua, että todella rakastan kouluani, ihmiset ovat niin loistavia. 

En muista milloin viimeksi olisin oikeasti viettänyt aikaa koululaisteni kanssa.

Minulla oli hauskaa, vaikka loppuillasta häiritsikin ja tänään vielä enemmän.

Kannattiko puhua, kannattiko nyt muka oikeasti? Ei sillä ole väliä.

Väsyttää, ahdistaa, stressaa, sattuu ja itkettää.

Kipeänä on aivan kauheaa olla.

Täällä on valoa liian vähän.

Kuuntelen musiikkia ja hymyilen, tämä kappale muistuttaa hienoista asioista. Nykyään voin vain hymyillä tapahtuneelle. Aamu on hyvä aloittaa suupielien ylös kääntämisellä, etenkin kun se on aitoa.

Koulussa istuin tunneilla keskittymättä, ei kai se haittaa jos toisinaan ottaa hieman rennommin? 

Ainakin esitin kuuntelevani ja tein kaikki pyydetyt tehtävät.

Mies katsoo pitkään ja hymyilee kun syön omenaa. Teinkö jotain väärin syödessäni? Kello oli viisi illalla enkä ollut syönyt eilisen illan jälkeen, kai minäkin joskus voin ehkä syödä?

Kaikesta hyvästä huolimatta tunnen kuinka syksy ja talvi syöksyvät päälleni. 

En halua palata viime vuoteen.. 

Eihän minun tarvitse enää koskaan kokea sitä pohjaa tai vielä syvempää?

Voisiko joku vain halata ja kuiskata sanoja joilla olisi merkitys?

Oh darling, I know what you're going through.

Merkityksetön, sitä minä olen.

Eiliset neiti syksyn viestit saivat kyyneleet silmiini. 

Kerroin peloistani ja hän sanoi pysyvänsä silti vierelläni.
En uskalla uskoa tuohon, kukaan ei ole pysynyt enkä osaa käsittää kuinka joku pysyisi.
Oikeasti ymmärrän täysin mikseivät ihmiset pysty, kaikilla on omakin elämä elettävänään.

Kertokaa nyt hyvät ihmiset kuinka selvitä yhä pimenevistä illoista?

Pitäisi yrittää ja nousta ja jaksaa ja käydä koulua ja olla hyvä ihminen kaikin puolin.

En minä osaa vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin.

Haluaisin vain olla onnellinen ja tavallaan olenkin. 

Pimenevät illat kuitenkin tuovat tullessaan ajatukset joita en ole todellakaan kaivannut. 

Miksi?

Hymytyttö, haluaisin vain unohtaa sinut.

I'm not calling for a second chance, I'm screaming at the top of my voice.

Ei se ole vaarallista, ei siinä ole mitään pahaa.
On vain kovin erilaista muihin nähden.
Kyllä siihen pystyy jos yrittää.

Olen pelkkä pettymys kaikille.

Suuri, valtava pettymys.

Kaikilla tavoilla.

Kaikilla olisi parempi ilman.

Hold my heart and see that it bleeds.

Nyt hän ei pysty, minun pitäisi olla kuulemma myöhemmin yhteydessä uudelleen.

Ei kuitenkaan osaa sanoa mikä on "myöhemmin", se on " sitten joskus".

Hymytyttö on kovin kummallinen.

Minä en jaksa ihmisiä.

En. jaksa. ihmisiä.

En.

Olen väsynyt.

Neiti syksyn mukaan en tule kestämään jos en ajattele itseäni.

Minun pitäisi kuulemma unohtaa toisista huolehtiminen.

Hän käski ajattelemaan enemmän itseäni.

En minä osaa.

We're gonna lose our minds tonight.

Mansikkamargaritoja, shampanjaa, kuohuviiniä, kuivaa siideriä ja kyyneleet.
Äitini kyseli asioista joista en tahdo puhua, olen humalassa, älä kysy.
Saatoin sanoa vahingossa jotain, jota en olisi halunnut.
Ei se mitään, tapahtunutta ei voi muuttaa mitenkään.
Ilta oli kuitenkin hieno. ..Vai oliko sittenkään?

Todennäköisesti lähden muutaman kuukauden päästä ulkomaille♥

Pitäisi tehdä läksyjä ja lukea yksi kirja, oksettaa ja väsyttää, ei pysty.

Haluaisin läheisyyttä ja halauksia, yksin on niin kovin yksin.

Hymytyttö tuli kaupunkiin muttei ole yhteydessä, ei sitten.

En minä nyt kai edes jaksaisikaan yhtään mitään.

Pitänee yrittää nukkua paha olo ja ikävät tunteet pois, ei tästä mitään tule.

Meistä ei enää jäljellä mitään.

Suunnitelmat muuttuivat viimehetkellä ja meninkin rinnakkaisluokkalaiseni tupareihin.

Lähemmäs kaksikymmentä aivan vierasta ihmistä ja todella paljon alkoholia. 

En juonut ja olen siitä tyytyväinen.

Suukko ihmisen kanssa jonka nimestä en ole täysin varma, halauksia vierailta.

Miksi rinnakkaisluokkalaiseni kyseli minusta?

En tahdo puhua asioista joista hän tahtoo tietää.

Parempi olla hiljaa ja yrittää leikkiä näkymätöntä.

Anna anteeksi neiti syksy, että en vain voi pelastaa sinua itseltäsi.

Minulla ei yksinkertaisesti ole voimia, itsekin on yritettävä elää.

Leijona, pelkään nähdä sinut huomenna.

Hymytyttö, mitä olen tehnyt väärin?

Tahdot vain pois juosta.

Olen niin yksinäinen, vaikka näennäisesti olenkin ihmisten ympäröimä.

Ei kukaan heistä tiedä minua oikeasti, eikä tulekaan tietämään.

Eivät he ymmärtäisi, heitä ei kiinnosta enkä jaksa puhua.

Olen jo puhunut liikaa, sanat on sanottu. 

Silti sanomattakin jäi vaikka mitä.

Nauroin tänään vaikka nyt itkenkin.

Hienot keskustelut saivat aikaan oikeaa iloa.

Haluaisin halauksen, mutta eihän se toteudu.

Minä kun olen yksin. ..ja se taas on oma vikani.

Anna anteeksi neiti syksy, että en osaa olla tarpeeksi hyvä ystävä.

Minulla ei yksinkertaisesti ole voimia siihen.