Olen niin yksinäinen, vaikka näennäisesti olenkin ihmisten ympäröimä.
Ei kukaan heistä tiedä minua oikeasti, eikä tulekaan tietämään.
Eivät he ymmärtäisi, heitä ei kiinnosta enkä jaksa puhua.
Olen jo puhunut liikaa, sanat on sanottu.
Silti sanomattakin jäi vaikka mitä.
Nauroin tänään vaikka nyt itkenkin.
Hienot keskustelut saivat aikaan oikeaa iloa.
Haluaisin halauksen, mutta eihän se toteudu.
Minä kun olen yksin. ..ja se taas on oma vikani.
Anna anteeksi neiti syksy, että en osaa olla tarpeeksi hyvä ystävä.
Minulla ei yksinkertaisesti ole voimia siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti