tripped and fell in the glorified dirt.

-100g, säälittävää

"Nothing is real I know this cause 
I made a deal With the devil 
He told me that I was just wasting my time on the moon 
So I flew to the sun 

Lost track of my soul on the run 

Suffering 12 degree burns 

I learned that the sun was no fun"

Aloin pohtia uskaltaisinko joskus kertoa rumia totuuksia tänne, ehkä vielä joskus? Vaiko jo tänään? Ei ketään ehkä oikeasti kiinnosta, mutta olen painanut korkeimmillani 79kg ja alimmillani 56,5kg. Nyt jossain josta ei puhuta. Sitä voi miettiä miksi koskaan lihoin pois alimmasta painostani, en itsekään oikein tiedä. Sain kai hienon idean parantua, eihän siitäkään koskaan mitään tullut. Typerä lapsi, vaikka toisaalta siitä voidaan väitellä mikä nyt on ollut typerin päätökseni, ehkä se oli jo se kun päätin vähentää syömistä?

Aamulla ikkunan vieressä on kylmä ja selkään sattuu. Päivällä on kylmä ja selkään sattuu. Illalla sängyssä on kylmä ja selkään sattuu. Koskaan ei nukuta tarpeeksi, paitsi ehkä iltapäivisin. Ehkä olen taas matkalla kohti oikeaa suuntaa? Voi hyvä luoja, voisin melkein rukoilla sen puolesta, että muistaisin jälleen syömättömyyden taidon. Haluan sitä, haluan sitä ehkä toisiksi eniten hymytytön jälkeen. Pitäisikö vielä uudelleenpriorisoida? Onko tyttö uhka syömättömyydelle, jos heillä joudun syömään karkkia, leipää ja yhteisiä päivällisiä? Jälkimmäisen osalta ei kai, parempi niin kuin se, että söisin omia aikojani. Enkä ole tuudittautunut uskoon siitä, että kelpaan jollekulle, en usko kelpaavani. Väittää tyttö mitä tahansa. En minä voi olla tarpeeksi, tai no, olen liikaa.

Kun vedän vatsaa sisään näytän ehkä pikkuisen pienemmältä kuin aikaisemmin ja mietin jälleen olisivatko ananas strongit sen arvoisia. Ehkä, ehkä eivät? Jos vain joisin liikaa kahvia ja vihreää teetä, eikö se ajaisi saman asian? Ja jos muistaisin olla syömättä liikaa.. Teen kaikesta hurjan paljon vaikeampaa kuin se oikeasti olisi. Pitäisi vain lopettaa syöminen viikoksi ainakin, näin alkuun. Muistan miten onnellinen olin kerran kun olin viikon syömättä. Tosin, sen viikon jälkeen söin heti ensimmäisenä päivänä yli 3000kcal ja itkin hänelle kuinka haluan kuolla. Miksi koskaan aloin syödä karkkia pienempänä, miksen tajunnut minkälaiseen itseinhoon saatan itseni?

Muutama hetki ja olen juridisesti täysi-ikäinen. Saan äänestää, saan ajokortin, pääsen alkoon, pääsen baareihin, pääsen töihin festareille varmemmin ja vaikka mitä. Oikeastaan pelkään sitä, ainakin pikkuisen.

everything you touch surely dies.

-1000g

"Well you only need the light when it's burning low 
Only miss the sun when it starts to snow 
Only know you love her when you let her go 

Only know you've been high when you're feeling low 
Only hate the road when you're missin' home 
Only know you love her when you let her go"

i refuse to let you go.

Haluaisin löytää kauniit sanat kertomaan kaiken tarpeellisen, en vain osaa. Ehkä läheisyys on parempi, mutta kun ei sekään onnistu kun olet 125 miles away — at least it's not million miles away. Vielä kaksi tuskaista viikkoa, senkin jälkeen vain viikonloppu, toinen, kolmas, eikä taas mitään. Miksi putoan aina kaukosuhteeseen? Koska.... only know you love her when you let her go?

Voisin jälleen miettiä kokonaan kaapista tulemista, mitä se muita liikuttaa? Oikeasti? Ei se ole muiden asia kenen vieressä haluan nukkua. Yhyy, toimin nuorten parissa, mutta mitä. helvetin. väliä. sillä. on.? Se, että seurustelen tytön kanssa ei vaikuta yhtään mihinkään muuhun kuin siihen, että ihan oikeasti minua ei kiinnosta tuijotella miesten lihaksia. Kyllä, on olemassa hyvännäköisiä miehiä, mutta mitä sitten. En tiedä ihan oikeasti teen tästä kaikesta suurempaa pääni sisällä kuin mitä se oikeasti on. Ehkä pitäisi vain lopettaa ajattelu ja jatkaa syömättömyyttä.

miten sydämet toimii tietääkö kukaan.

Jos jokin olisi oikeasti vialla saisin olla surullinen, mutta kun kaikki on hyvin. On. Aivan varmasti on. Minulla on rakastava tyttöystävä, vaikka kaikki eivät siitä tiedäkään. Ehkä vielä jonain päivänä jaksan julkaista sen facebookissa, toistaiseksi on ollut parempi vaieta kun rehellisesti sanottuna en tiennyt tunteistani alkaessani seurustelemaan. Asiat ovat kuitenkin vahvistuneet vaikka välillä mietin mitä helvettiä teen ihmisen kanssa, jota en kykene auttamaan. Kuitenkin, kyllä minä rakastan. Salaa, hiljaa, syvällä ja kaukana. En uskalla kertoa, sillä jos kerron kaikki muuttuu eikä hän ehkä uskoisi. Samalla tapaa kuin rakkautta, pohdin tulevaisuutta, mutta siitäkin vaikenen. Jos kukaan ei tiedä, kukaan ei voi nauraa.

Haluaisin puhua yhdestä asiasta mutten oikeastaan uskalla. Tiedä sitten miksi, periaatteessahan minut varmaan täältä tunnistaisi jos haluaisi. Tavallaan se ei kiinnosta, mutta oikeastaan kiinnostaa. Toisaalta en ymmärrä miksi kukaan tuttavistani haluaisi tätä lukea, ehkä out of sheer curiosity? En tiedä edes lukeeko kukaan muutenkaan, ehkä ei. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, sillä en pysty puhumaan päätä tyhjäksi missään tai mitenkään. En osaa kirjoittaa tarinoita, joissa siirrän ajatukseni toisille hahmoille ja todellisuus nousee rinnakkaistodellisuuteen. Harmittaa. Pitäisi ehkä vain kirjoittaa, mutta valkoinen dokumentti näyttää liian pelottavalta.

Olen vahingossa tai tahallani ollut syömättä 18h, ehkä voisin juoda lasillisen viiniä ja toivoa kaiken unohtumista. Heräsin tänään surullisiin uutisiin, mutta syystä tai toisesta en tuntenut mitään. Nyt haluaisin tatuoida ranteeseeni jotain kaunista, joka muistuttaisi elämästä. Haluaisin muistaa, että elämä voittaa vaikkei aina siltä tuntuisi. En vain voi olla varma voittaako se ja yhtäkkiä pelkään ettei voita. Jos tatuoisin sanat "I am not afraid to keep on living, I am not afraid to walk this world alone" uskoisinko sen itsekin? Musiikki ei katoa ja toivon vain muistavani sen. Olisi säälittävää kuolla nyt. Mikään ei oikeastaan tunnu miltään tai sitten en vain anna sen tuntua. Defenssimekanismi.

En saa ikinä tarpeeksi vastuuta ja siltikin sitä on liikaa.
Muutaman kuukauden päästä ketään ei enää kiinnosta juomiseni.
Ei nytkään varmaan oikeasti kiinnosta, luulen vain.

"It was a lie when they smiled 

And said, "you won't feel a thing""

ei, sitä ei saa parantaa.

Viinilasin punainen näyttää kauniilta ja mietin miksei iholla kulje vaaleampia punaisia viivoja. Ne kuuluisivat sinne ansaitsisin sen en saa elää ulkoisesti ehjässä ja suuressa ruumiissa jos päässä kaikki on rikki. Ehkä kaiken hajonneeksi väittäminen on liioittelua, mutta toisaalta... ei parisuhde mitään muuta. En osaa mitään ja näen vanhoja kuvia ja haluan hypätä lumihankeen, josta kukaan ei enää ikinä löytäisi. Jos en kohta saa syömisiä kuriin joudun ehkä kuolemaan tai tekemään jotain radikaalia miksen vain voisi osata?

Kevään edetessä voisin alkaa pyöräillä kouluun vaikka käytänkin vain hameita ja mekkoja ei se haittaa minun on liikuttava ja laihduttava. Kesään mennessä pitää olla laihempi viimeksi tuolla maassa ollessani olin monta kiloa laihempi olin kaunis. Oikeasti. En kestä enää, kaikki ovat poissa eikä kukaan voi kuunnella kun ne joille puhuisin vain nauravat. Olen ilkeä ja piilotan kaiken punaisten aurinkolasien taakse. Piilotan epävarmuuden hyväntuoksuiseen pinkkiin laukkuun. Kätevästi kaiken inhon saa piiloon kun värjää huulet punaiseksi ja hymyilee. Kukaan ei onneksi näe mitään eikä ymmärrä.

"Joudun verikokeisiin" "en saa syödä kuin 1500kcal päivässä" "pulssini on liian alhainen" LOPETA LOPETA LOPETA LOPETA LOPETA en pysty kuuntelemaan. Toisaalta, ei se ole heidän ongelmansa vaan minun. Olisi vain pitänyt lopettaa kaikki kun asiat olivat vielä "oikeasti huonosti" ja olin koulukiusattu. Enää ei ole mitään syytä olla onneton.

Jos jätän punaisia jälkiä älä kysy niistä.
jos teksti on sekavaa, syyttäkää lasin punaista.

Hymytyttö taisi juuri antaa luvan syömisen lopettamiseen ja haluan vain kuolla. Miksi koskaan päästin itseni tällaiseksi?

nobody loves you because you have taken a chance.

Petitio principii is also known as the complex form. Post hoc ergo propter hoc mistakes correlation for a cause. Bifurcation assumes that two categories are mutually exclusive and exhaustive. Tu quoque pointing to a similar wrong or error committed by someone else. Ad verecundiam is based on the principle of "letting sleeping dogs lie". Non sequitar literally means "does not follow"and it is an argument which fails to establish a connection between the premises and the conclusion.

Ei minulla kai oikeasti ole paljoakaan sanottavaa. Hymytyttö on ihana, ikävä on valtava.
Koulu on raskasta, mutta menettelee kuitenkin. Vapaa-aikaa ei ole ja silloin harvoin kun sitä on syön liikaa enkä tee mitään kouluun liittyvää. Tämä on vain elämää ja jossain salaa sisällä nautin. Kaikesta huolimatta.

Tänään näin jotain, jota en ole pitkään aikaan nähnyt. On kai väärin, että sydän löi muutaman kerran liikaa?