tripped and fell in the glorified dirt.

-100g, säälittävää

"Nothing is real I know this cause 
I made a deal With the devil 
He told me that I was just wasting my time on the moon 
So I flew to the sun 

Lost track of my soul on the run 

Suffering 12 degree burns 

I learned that the sun was no fun"

Aloin pohtia uskaltaisinko joskus kertoa rumia totuuksia tänne, ehkä vielä joskus? Vaiko jo tänään? Ei ketään ehkä oikeasti kiinnosta, mutta olen painanut korkeimmillani 79kg ja alimmillani 56,5kg. Nyt jossain josta ei puhuta. Sitä voi miettiä miksi koskaan lihoin pois alimmasta painostani, en itsekään oikein tiedä. Sain kai hienon idean parantua, eihän siitäkään koskaan mitään tullut. Typerä lapsi, vaikka toisaalta siitä voidaan väitellä mikä nyt on ollut typerin päätökseni, ehkä se oli jo se kun päätin vähentää syömistä?

Aamulla ikkunan vieressä on kylmä ja selkään sattuu. Päivällä on kylmä ja selkään sattuu. Illalla sängyssä on kylmä ja selkään sattuu. Koskaan ei nukuta tarpeeksi, paitsi ehkä iltapäivisin. Ehkä olen taas matkalla kohti oikeaa suuntaa? Voi hyvä luoja, voisin melkein rukoilla sen puolesta, että muistaisin jälleen syömättömyyden taidon. Haluan sitä, haluan sitä ehkä toisiksi eniten hymytytön jälkeen. Pitäisikö vielä uudelleenpriorisoida? Onko tyttö uhka syömättömyydelle, jos heillä joudun syömään karkkia, leipää ja yhteisiä päivällisiä? Jälkimmäisen osalta ei kai, parempi niin kuin se, että söisin omia aikojani. Enkä ole tuudittautunut uskoon siitä, että kelpaan jollekulle, en usko kelpaavani. Väittää tyttö mitä tahansa. En minä voi olla tarpeeksi, tai no, olen liikaa.

Kun vedän vatsaa sisään näytän ehkä pikkuisen pienemmältä kuin aikaisemmin ja mietin jälleen olisivatko ananas strongit sen arvoisia. Ehkä, ehkä eivät? Jos vain joisin liikaa kahvia ja vihreää teetä, eikö se ajaisi saman asian? Ja jos muistaisin olla syömättä liikaa.. Teen kaikesta hurjan paljon vaikeampaa kuin se oikeasti olisi. Pitäisi vain lopettaa syöminen viikoksi ainakin, näin alkuun. Muistan miten onnellinen olin kerran kun olin viikon syömättä. Tosin, sen viikon jälkeen söin heti ensimmäisenä päivänä yli 3000kcal ja itkin hänelle kuinka haluan kuolla. Miksi koskaan aloin syödä karkkia pienempänä, miksen tajunnut minkälaiseen itseinhoon saatan itseni?

Muutama hetki ja olen juridisesti täysi-ikäinen. Saan äänestää, saan ajokortin, pääsen alkoon, pääsen baareihin, pääsen töihin festareille varmemmin ja vaikka mitä. Oikeastaan pelkään sitä, ainakin pikkuisen.