Joskus hetkittäin mietin, onko sittenkään hyvä näin.

"mä ymmärrän sua täysin... ei helvetti, itken tääl ihan liikaa. 
mä en todellakaan halua menettää sua, oot ihan helvetin tärkee mulle. 
tärkein. mut no, sun päätökses se on."

hups. 

Jälleen kerran sain jonkun itkemään, joka välittää minusta.

Miksi pääni täytyy olla niin typerä, että se ehdottaa aina etäisyyttä?

Aina kaikkien kohdalla jossain vaiheessa ehdotus: "entä jos katkaisisit välit?"

En minä oikeasti halua katkaista välejä neiti syksyyn, en todellakaan halua.

Pelkään vain etten ole tarpeeksi ja kuitenkin tuntuu, että olen liikaa.

Kuulostaa jälleen kovin tutulta, näin sitä on aiemminkin saatu kaikki hajalle.

Miksei vanhoista virheistään voisi oppia?

Hautaudun peiton alle pyörimään ajatuksissani. 

Halaan pehmonallea ja toivon kellon lyödessä 11:11.

En edes oikeasti enää usko toiveideni toteutumiseen tuohon aikaan.

Jokainen sillä kellonlyömällä toivottu asia on aina mennyt juuri toisin.

Itken kyyneleen tai useammankin. 

Ehkä siksi, että siitä on nyt vuosi kun isoäitini kuoli, tai siksi, että minulla on ikävä.

Kyllä, minä olen vahva, reipas ja otan vastuuta.

Kyllä, minä jaksan aivan mitä tahansa.

Kyllä, minä kestän aivan kaiken.

Kyllä.

Miksi sä itket, kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

"They say the devil's water
It ain't so sweet
You don't have to drink right now
But you can dip your feet
Every once in a little while"

Truth be told: kaipaan menneisyyttä, 

enkä todellakaan tiedä mitään tulevasta.

Haluaisin vain istua jonkun vieressä ja elää hetkessä.

Ei onnellisuus voi olla mahdotonta, mutta miten se onnistuu?

Osaako joku kertoa?

She had some trouble with herself.

En jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta siitä, kuinka olen itsekäs ja vaikea tytär.

Anteeksi, että olen olemassa. Ehkä teilläkin olisi paljon helpompaa ilman minua?

Viikonloppu on aivan nurkan takana, mutta ei se tunnu siltä.

Edessä on oikeasti pelkästään koulutöitä ilman mitään muuta, niin sen kuuluukin.

Minun on saatava tässä jaksosta parempia arvosanoja aineista, joista on enemmän kuin yksi kurssi.

Olen huono oppilas, tytär, kaveri ja ihminen.

En vain kykene olemaan täydellinen, vaikka kuinka yritän.

Pitää varmaankin vain yrittää todella paljon nykyistä enemmän.

 Haluaisin sanoa vaikka mitä, mutta on parempi vaieta.

Il y a des beaux départs.

Olen tuottanut pelkkiä pettymyksiä koko päivän.
Koulussa opettaja huomauttaa kun olen ollut "paljon" poissa. 
Eihän kolme kertaa seitsemästä ole edes paljoa, se on alle puolet.
En vain pysty menemään sinne tunnille, en pysty, en halua, en voi.

Sain kurssin aikana tehtävät tehtävät ja haluaisin itkeä.

Ei ollut hyvä idea ottaa itsenäistä kurssia, ei tosiaankaan ollut.

Miksi sellaisina öinä, kun todella pitäisi nukkua, ei vain voi nukahtaa?

Uni karkaa jonnekin kauas pois ja seinät kaatuvat päälle.

Ajatukset pyörivät päässä, toivon etten olisi.

Ehkä jonain päivänä kaikki on hyvin?

Same mistakes we've always made.

En halua mennä nukkumaan ja kohdata sitä muistojen pyörremyrskyä, jonka tunnen kehittyvän.
Ikävä, kyynel ja toinenkin, tyhjyys, kuristava tunne, yksinäisyys, tunnen itseni niin tyhmäksi..
Miksi olen niin tyhmä ja luotan ihmisiin? Virheistään kuuluisi oppia, mutta minä en osaa. Teen samat virheet toisensa jälkeen, koen samat pettymykset yhä uudelleen ja uudelleen. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Minussa ei ole mitään järkeä.


Olisi helpompaa ehkä vain suhtautua välinpitämättömästi kaikkiin ja kaikkeen.


Minulla on ikävä, vaan en ole täysin varma, että mitä. 
Ainakin jotain sellaista, jota ei saisi ikävöidä.

Neiti syksy lähetti äsken viestin: "En enää kestä kauaa. 

Ehkä pari päivää, viikon, kaks, kuukauden... 

Mutten pitkää aikaa."

Mitä ihmettä minä teen?

Minua pelottaa ja kaipaan menneisyyttä.

I'm still holding on.

"United states of mind in troubled times

I couldn't find a better life, couldn't find my way inside

Laughter and sirens' song, in here I belong

I couldn't tell right from wrong; Where is this all coming from?

I built a wall inside, out of a lie

And now I'm comfortably blind to what goes on outside

Here, in a world of my own

Everything is confused, harmlessly untrue

Here I can almost live and forget you

It is all unreal, world of ideals

Even the illusions seem so clear

So hard to understand an unstable man

But I'm doing just the best I can to leave this no-where land

Sorrows are easy to hide in states of mind

Then all of a sudden I'm fine and everything's alright

But I still like it, maybe

Now and then

Life, not so crazy,

With any kind of sense

But only in here I get to see you again

And sometimes I feel you

And sometimes I meet the real you

Love, everything's confused, harmlessly untrue

Here I can almost live and forget you

It is all unreal, world of ideals

Even the illusions seem so clear"

The Crash - World of My Own

tänään oli ihan hyvä päivä.

They tell me your blue skies fade to grey.

"You stand in the line just to hit a new low

You're faking a smile with the coffee to go

You tell me your life's been way off line

You're falling to pieces everytime

And I don't need no carryin' on

Cause you had a bad day

You're taking one down

You sing a sad song just to turn it around

You say you don't know

You tell me don't lie

You work at a smile and you go for a ride

You had a bad day

The camera don't lie

You're coming back down and you really don't mind

You had a bad day"

Vaikka voitettiin jo kertaalleen, se on noussutkin taas paikalle.

Koulua kaksi tuntia, enkä siltikään pystynyt keskittymään.
Olen liian väsynyt, aivan hurjan paljon liian väsynyt tekemään mitään.
Haluan vain nukkua, nukkua, nukkua, nukkua ja nukkua välittämättä mistään.

Mitä ihmettä oikein teen? 

Olen niin hurjan väsynyt kaikkeen. 

 En vain jaksa tehdä kouluasioita, tai mitään muutakaan.

Liimaan hymyn kasvoille, eikä kukaan näe mitään sen alta.

Valokuvissa on hymyiltävä, vaikka kuinka tuntuisi pahalta.

"Kyllä minä olen vahva ja jaksan, ihan oikeasti."

Sitähän minun kuuluukin sanoa, eikö?

Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa.

Mihin ihmeeseen on kadonnut kouluarvosanoista välittävä perfektionisti?
Matematiikasta 5½: "jaa, no, ei voi mitään"
Englannista 7½: "gsdfgh olen paska ihminen, mutta.. en jaksa välittää"
Olen väsynyt välittämään arvosanoista, ne ovat vain numeroita. 
..vai ovatko sittenkään?

Olen vain yksinkertaisesti niin väsynyt etten jaksa välittää.

Haluan nukkua ja herätä onnellisena, mutta usko paremmasta huomisesta hiipuu.

Kuinka kauan pimeys ja ahdistus oikein jatkuvat ja minkä ihmeen takia ne edes palasivat?

En osaa yhtään mitään, en mitään.

En ole yhtään mitään, en kenellekään.

Tuotan jatkuvasti pettymyksiä, olen turha.

Jos katoaisin, kukaan ei huomaisi yhtään mitään.

Vaikka kaikki teksti täällä on kovin negatiivista, on elämässäni oikeasti hyviäkin hetkiä.

Nykyään ne vain unohtuvat huonojen alle, myönnän etten ole kunnossa. 

Se ei kuitenkaan tarkoita, että elämäni olisi pelkkää paskaa.

Ehkä en vain osaa elää ja nauttia siitä mitä minulla on?

Entä jos kaikki paha olo onkin vain kuvitelmaa?

Syöksykierteessä, eikä oikaistuksi saa.

Juon kolmatta mukillista vihreää teetä ja lähes itken.

Ahdistaa, inhottaa, oksettaa, on vain yksinkertaisesti paha olla.

Olen huono tytär ja ihminen, pelkkä turha olento jonka pitäisi kuolla pois.

Minua ei tarvita eikä kaivata, kukaan ei oikeasti kestä minua, vaikka mitä väittäisi.

Ihmiset valehtelevat ja sen jälkeen ihmettelevät kun en osaa luottaa. Niin, mistäköhän johtuu?

Huomenna palaan kouluun ja teeskentelen normaalia. 

Kukaan ei näe maskin läpi, ihmiset ovat ihanan sokeita.

Jokainen näkee juuri sen, mitä haluaa uskoa.

Oikeasti en jaksa enää uskoa mihinkään, en kummemmin edes huomiseen.

Raahaudun päivästä toiseen ja toivon talven kuluvan nopeasti.

En minä halua olla tällainen.

Moods that take me and erase me and I'm painted black.

"Et ole ikinä aiemmin ollut tuollainen, mikä sinulla on?"

24h neiti syksyn seurassa, ihana nähdä toista pitkän ajan jälkeen.
1/4 opamox jossain vaiheessa iltaa, mikä sen ahdistuksen ja tyhjyyden aiheutti?
Halaukset lohduttavat periaatteessa, mutta entä jos ne eivät tunnu yhtään miltään?
Näen arpia ja itken mielessäni, ei sinuun saisi sattua.

Tapasin faunin ja kävimme teellä kauniissa ympäristössä.

Ehkä olen hienosteleva neiti, mutta rakastan ylellistä ilmapiiriä.

Kävelyä öisen Helsingin katuja pitkin ja ymmärrän tämän kaupungin kauneuden.

Olen väsynyt ja kovaa vauhtia palaamassa viime talveen.

En haluaisi, mutta vaihtoehtoja ei näytä olevan.

Kyllä tästä kai jotenkin selvitään.

Ei ole vaihtoehtoja.

Tarvitsen voimia, hurjasti.

Älä tunnusta jos sattuu.

Tunnin päästä pitäisi tavata leijona ja istun yhä kotona yöpuvussa.
En oikeasti jaksaisi lähteä kotoa yhtään mihinkään, illalla olisi juhlatkin.
Haluaisin vain maata sängyssä muumioitumassa ja lukemassa hyvää kirjaa.

Huomenna lähtö neiti syksyn luokse.

Hän on pelottavan samanlainen kuin minä vuosi sitten.

Miksi en osaa auttaa, vaikka itsekin joskus olin samanlainen?

Matka Ruotsiin oli.. raskas. 

Ehkä olisin onnellisempi jos olisin jäänyt kotiin.

Ja jos totta puhutaan: 

en todellakaan käsitä kuinka pystyn menemään kouluun maanantaina.

This world is too much noise.

Koeviikko on ohi ja syysloma alkoi, juhlat rinnakkaisluokkalaisella.
Pelottava yhdennäköisyys eräässä ihmisessä, säikähdin hurjasti.
Hiukan juotavaa, joka maistuu desinfiointiaineelta.
Kyyneleet ja ahdistus bussissa.

Seuraavana iltana lähes sama toistuu kotona vanhempien seurassa.

En meinaa pysyä pystyssä, aivan hurjasti liikaa alkoholia.

Hysteerinen itkukohtaus ja 10h unta.

Aamulla lamaava päänsärky.

Syysloma tarkoittaa lähtöä pois Suomesta.

Pieni ja lyhyt matka länsinaapuriin.

Itkettää.

Yhtälö ehkä mahdoton.

"Syötkö sä ikinä mitään? Milloin sä oikein syöt kun en koskaan näe sun syövän?"

"Sunhan pitäisi olla joku todella laiha, sellainen ihan tikku, kun syöt vasta silloin?"

Kiitos näistä. 

Ettehän te voi tietää, kuinka kiusalliselta nuo puheet tuntuvat. Tiedän olevani aivan liian iso, voi hyvä luoja todellakin tiedän. Tarvitseeko silti huomauttaa? Etenkin eräs, hän on kaikella tavaa niin pieni ja valittaa olevansa liian iso ja syövänsä liikaa. En sano mitään, parempi olla hiljaa ja keskittyä tiedostamaan valtava kokonsa.


Koeviikko on ohi, viimeinkin. Ilmeisesti olen myös jollain tapaa yhä elossa, huolimatta koetta edeltäneestä huolestuttavan nopeasta hengityksestä. Pelkäsin paniikkikohtausta niin paljon, onneksi se ei tullut.

Leikitäänkö, että syysloma olisi jo täällä?

Haluan kahvia.

Selvittiin jo kertaalleen.

En tiennyt, että kokeen aikana voi oikeasti tuntua noin pahalta.
Olisin vain halunnut koko ajan pois, ahdisti lähes saman verran kuin eilen illalla. Päädyin eilen kertomaan neiti syksylle missä mennään, se oli todennäköisesti huono idea. Nyt vain kävi niin, sillä se olo.. no, sanotaanko, että liikuttiin samoissa tunnelmissa kuin pikkuisen päälle vuosi sitten. Kuinka syksystä ja talvesta selvitään hengissä?


Kaikesta aamulla tapahtuneesta huolimatta päivä oli hyvä. Äidinkielen referaatista tullut 9+ sai tyytyväisen ilmeen kasvoille ja jotain muutakin tapahtui, jonka johdosta olin aivan hurjan onnellinen loppupäivän ajan.


Neiti syksy on ehkä ihanin ihminen tällä hetkellä, aivan oikeasti. 
Jokaisen pitäisi tuntea hänen kaltaisensa henkilö♥

Vaikee uskoo itsekään missä nyt ollaan.

Eilinen meni toisin kuin aluksi luulin, mutta ehkä ihan hyväkin. 
Alkoholia alas vajaa 2dl eikä minkäänlaista humalaa. 


Koeviikko jatkuu huomenna, olen sentään lukenut koetta varten vaaditun kirjan. En vain yksinkertaisesti jaksa lukea. Tiedän, että pitäisi, mutta mitä jos ei vain jaksa? Elämä ei kiinnosta, puhumattakaan opiskelusta. Motivaatio on kadonnut kauas pois juuri koeviikon ajaksi ja se tuntuu kauhealta. Haluaisin elää ja olla onnellinen, tällä hetkellä se vain tuntuu lähes mahdottomalta. Illat päättyvät yksinäisiin hetkiin, jolloin seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Punainen ei edes tunnu miltään.


Tiedän ettei kukaan varmaan haluaisi puhua minulle ja ehkä se olisi kaikkien kannalta parempikin. Olen vain tiellä ja turha. Jokaisella olisi kovin paljon helpompaa ilman minua. Onneksi neiti syksy on olemassa, hänen kanssaan sentään nauraa oikeasti onnesta. 

kohta kolme vuotta tätä. 
hui.