Vaikee uskoo itsekään missä nyt ollaan.

Eilinen meni toisin kuin aluksi luulin, mutta ehkä ihan hyväkin. 
Alkoholia alas vajaa 2dl eikä minkäänlaista humalaa. 


Koeviikko jatkuu huomenna, olen sentään lukenut koetta varten vaaditun kirjan. En vain yksinkertaisesti jaksa lukea. Tiedän, että pitäisi, mutta mitä jos ei vain jaksa? Elämä ei kiinnosta, puhumattakaan opiskelusta. Motivaatio on kadonnut kauas pois juuri koeviikon ajaksi ja se tuntuu kauhealta. Haluaisin elää ja olla onnellinen, tällä hetkellä se vain tuntuu lähes mahdottomalta. Illat päättyvät yksinäisiin hetkiin, jolloin seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Punainen ei edes tunnu miltään.


Tiedän ettei kukaan varmaan haluaisi puhua minulle ja ehkä se olisi kaikkien kannalta parempikin. Olen vain tiellä ja turha. Jokaisella olisi kovin paljon helpompaa ilman minua. Onneksi neiti syksy on olemassa, hänen kanssaan sentään nauraa oikeasti onnesta. 

kohta kolme vuotta tätä. 
hui.