Viimeiset viikot ovat olleet täynnä iloa, rakkautta ja rauhaa. Kaupunkien valot ja lämpimät tuulet rauhoittavat, mukillinen sojua ja tupakka tekevät elämästä helpompaa. Tänään vahingossa meinasin ahdistua hengiltä katsoessani kaupungin valoja, mutta tunnin jälkeen hengittäminen helpottui ja ymmärsin ettei elämä ole niin vakavaa kuin sen ajattelen olevan. Tämä on vain elämää ja kaikki järjestyy aina parhain päin, oikeasti. Siitä kertoo myös se, että valmistumisen lisäksi sain yliopistopaikan. Minusta tulee yliopisto-opiskelija tänä syksynä ja se pelottaa aivan kamalan paljon.
Pelosta huolimatta olen innoissani, sillä tiedän muutoksen olevan tärkeää ja kauan kaivattua. Tiedän pystyväni yliopistoon, mutta pelkään siitä tulevan samanlaista kuin lukio loppujen lopuksi oli. Pelkään, että lukittaudun huoneeseeni ja lopetan syömisen enkä tee muuta kuin makaan sängyssä. Sen kestän jos lukittaudun huoneeseeni, lopetan syömisen ja opiskelen, mutta sängyssä makaaminen ei ole sallittua. Yliopistossa on otettava takaisin ne menetetyt arvosanat lukiosta, sillä pian pilaan oikeasti tulevaisuuteni jos en tee parempia valintoja.
Pelkään etten ole tarpeeksi hyvä yliopistoon, mutta eiväthän he olisi ottaneet minua sisälle jos en pärjäisi siellä, eikö niin?
