We live in every moment but this one.

Jonotin viisi tuntia saadakseni Nightwishin uuden levyn, nimikirjoituksilla.

Ollessani kaupan ovella en enää tiennyt mitä tehdä, epätodellinen olo.

Seisoessani jäsenten edessä halusin itkeä, uusi levy, viimein siinä.

Kiitin Tuomasta ja kerroin, kuinka heidän musiikkinsa on auttanut.

Hän vaikutti hiukan hämmentyneeltä, vakavat kasvot ja "hienoa kuulla".

Pöydän luota poistumisen jälkeen olin aivan sekaisin, hengittäminen oli outoa.

Aikaisemmin päivä oli mennyt täysin päin seinää.

2h unta, sekä järkyttävän huonosti mennyt koe.

Illemmalla toinen, joka meni yhtä huonosti.

En jaksa edes välittää, sillä musiikki♥

Tajusin kotiin palattuani, kuinka paljon teeskentelen.

En osaa olla oma itseni, piilotan kaiken naamarin taakse.

Hakiessani levyä olin hetken ajan täysin aito.

Olin juuri niin haavoittuvainen kuin oikeasti.

Eikä se kai ollut edes paha?

You swore you were my friend, now I have to start all over again.

It's getting almost that bad again.
Unohdan, kuinka oikein nukkua yöllä.
Pyörin valveilla löytämättä hyvää ratkaisua.

Melatoniini nukuttaisi, mutta herätys on pian.

Kolme tuntia aikaa nukkua väsymys pois.

Ihan kuin ehtisinkin, hyvä vitsi, mainio.

En tiedä mitä teen tai mihin menen.

Ajelehdin eteenpäin jaksamatta välittää.

Itken kun hetken ajan välitän sittenkin, ei saisi.

Haluan koeviikon olevan jo ohi.

Olen liian väsynyt, en jaksa.

Miksi olen tällainen?

Seuraavalla kerralla liikunnassa paritanssia..

En suostu, minuun ei oikeasti saa koskea.

Saatan jopa sanoa opettajalle, teen jotain muuta?

I just wanna feel okay again.

Makaan jälleen kerran valveilla, pitäisi nukkua.
En vain saa unta vaikka kuinka yritän.
Turvaudun valkoiseen pilleriin.

Miksei ikkunassani ole vieläkään jouluvaloja?

Olen aikaansaamaton ja laiska, en vain jaksa mitään.

Opiskelu vie liikaa energiaa, minä tahdon ainoastaan nukkua.

Viikonlopun aikana yli vuorokauden verran unta.

Siltikin väsyttää, mutten nukahda.

Mikä minussa on vialla?

..oikeampaa olisi kysyä mikä ei ole..

Neiti syksylle tuli lauantai-iltana paha olo minun takiani.

Olen aivan kauhea ihminen, aiheutan pelkkää pahaa.

Miksen koskaan opi olemaan oikeanlainen?

Ylihuomenna koe enkä ole lukenut kuin puolet alueesta.

En jaksa, en oikeasti jaksa yhtään mitään. Pääni hajoaa. 

Milloin minusta oikein tuli tällainen, aikaansaamaton?

Imaginarium, a dream emporium.

Oikeastaan haluaisin vain olla vapaa ja onnellinen.

Huomenna jälleen koe johon en ole lukenut juurikaan, hups.

Mutta kun musiikki on kauniimpaa kuin esseen rakenne.

Minun kun piti muka nostaa numeroita? hah.

Pikkuisen vajaa 600kcal ja tieto tulevasta onnellisuudesta.

Haluan kofeiinia ja halauksia.

Peux-tu peindre avec toutes les couleurs du vent.

Peitän tummat silmänaluset huolellisesti meikkivoiteella ja puuterilla.

Violettia luomiväriä, violetit rajaukset ja punaista huulipunaa.

Kynnet sävyä "You Can!", niin, kyllä minä pystyn.

Musiikki tuo ajatuksia, haluan Pariisiin, tahdon puhua ranskaa.

Sinne en kuitenkaan nyt pääse, joten pakkaan painavat kirjat laukkuun.

Kiedon sinisen pehmeän huivin kaulaani, laitan kengät jalkaan ja lähden sateeseen.

Suuntana kahvila, tarkoituksena opiskelu.

Kenties myös pieni onnellisuus?

Aion juoda vihreää teetä ja unohtaa ne sisälläni olevat hiukan päälle 200 kaloria.

Lisää tulee myöhemmin, mutta ei paljoa, ihan vähän vain.

-2kg maanantaista, ehkä olen joskus siedettävä?

Ei, en ole oikeasti laihtumassa juurikaan.

Haluan vain samoihin lukemiin kuin vuosi sitten.

Tämän kokoisena ei saa olla olemassa, ei oikeasti saa.

Ne vous inquiétez pas, je sais ce que je fais. Je jure à vous.

J'ai souvent trés peur, je manque de force.

 

Haluaisin istua kallioilla katsomassa merta.
Huutaa, itkeä, olla hiljaa, aivan mitä tahansa.
Voi jos kaikkeen saisi selvyyttä, tavalla tai toisella.

Viime päivinä en ole edes itkenyt, tunteettomuus?

Tunteille ei ole aikaa enkä oikeastaan edes halua tuntea.

Helpompaa olla välittämättä yhtään mistään, ei satu niin paljoa.

Eksyn, lähes itken ja tajuan kaiken tapahtuvan syystä.

Ranskankielistä musiikkia ja tunteet palaavat.

This isn't giving up, this is letting go.

Je sais, l'amour saura gagner.

Je dis "au revoir" et commencerai un nouvelle vie.

..j'espère.

The darkness inside you can make you feel so small.

Muutama viiva, ei tunnu missään.

Lisää.

 Lähes viikon ajan pystyin teeskentelemään parempaa, se onnistui.

Nyt kaikki se paha olo, jonka hautasin, tulee takaisin ja kovaa.

Haluan pois, voi jestas, haluan pois täältä kokonaan.

Sakset, entä jos..? EI.

Vaikka kuinka yritän teeskennellä ja hautautua työhön en voi kieltää tosiasioita.

Minä olen rikki enkä osaa korjata itseäni, ei kukaan voisi.

En osaa auttaa ketään, kaikkein vähiten itseäni.

Kaivan kirjat ja jatkan opiskelua.

Unohdan tai en.

Kuuntelen musiikkia ja itken hallitsemattomasti.

Hyvää viikonloppua.

I know it's been a while, I should have called you.

Vanhemmat kehtaavat kysyä, tuliko tarpeeksi läksyjä.
Voi kuulkaas nyt, työtä on enemmän kuin tarpeeksi.
Liian pitkään valvottuja öitä, en voi sille mitään.

En jaksa kirjoittaa tänne, mitään ei tapahdu.

En edes muista lukea toisten blogeja, he onnistuvat.

Minä vain paisun ja olen jo aivan hirveän valtavan suuri.

Kaikesta tästä huolimatta pelkään lomia.

Silloin on aikaa, melko paljon aikaa.

Mitä oikein tehdään vapaa-ajalla?

Ihme kyllä, odotan koeviikkoa lähes innolla.

Odottaessa keskityn syömään kofeiinipillereitä pysyäkseni hereillä 

ja itkemään kun en osaa mitään.

I don't know now what to do, I don't care.

Esseitä, kielioppia, laskuja, käännöslauseita ja pieniä kirjoitelmia.

To Do -lista ei muutu miksikään, vaikka yritän lyhentää sitä.

Mukava viikonloppu, tietenkin on.
Mitä muutakaan?

Neiti Syksy ei enää puhu niin paljoa kuin aiemmin.

Tajusin sen eilen jossain vaiheessa iltaa.

Ehkä hän ei sitten vain halua.

Tosin, viimeeksi kun näimme, hän sanoi ettei uskalla puhua minulle asioistaan.

Ei hän kuulemma voi mitenkään laittaa minua kuuntelemaan kun en ole ok. 

Hän saattaa olla oikeassa, mutta nyt tunnen oloni hyödyttömäksi.

Ranteessa pieni musta teksti "Hope",  "toivo", sitä todella tarvitaan nyt.

Riittävätkö pelkkä toivo ja haaveet vai tarvitaanko enemmän?

Entä jos ei enää usko unelmiin tai oikeastaan mihinkään?

Silloin.. ei mene hyvin.

I won't let you on my stage, my page.

Eilen päivällä oli kaunista, tänäänkin kai tavallaan.
Luonto kuolee hitaasti pois, maa oli kuurassa koko päivän.
Pian on talvi eikä väreistä ole tietoakaan, minäkin harmaannun.

Silti osasin hymyillä edes vähän.

Aamulla en jaksanut kuin nauraa, olin vain niin vihainen.

Maailma on käsittämättömän sekaisin ja typerä, täysin hullu.

"Pelkäämme vain, että sinulla on enemmän työtä kuin jaksat tehdä."

"I only want you to see

My favorite part of me

And not my ugly side

Not my ugly side"

..vaikkei minussa mitään hyvää olekaan.

Hukun ja tukehdun eikä kukaan huomaa.

Ei se haittaa, minä pärjään, olen vahva.

Jaksan toki, ei mitään hätää.

Yksi deadline menee jälleen ohi, whooosh.

Enkä minä jaksa välittää.

Välittäminen on ohi.

klick.

Nothing but sham and a lie.

"Olemme pieniä kristallihelmiä,

ajan julmassa pelissä.

Meitä lyödään ja meidän täytyy pyöriä,

kiiltää kauniisti, eikä särkyä."

Entä jos ei pysty vastaamaan toisten odotuksiin?

Hymyilen ja nauran, minähän olen onnellinen, mitä muutakaan kuvittelit? 

Kerron muille vaaroista ja kaikesta mitä pelkkä kalorien tarkkailu voi aiheuttaa.

"En ole koskaan tavannut ketään muuta syömishäiriöistä kuin siskoni"

Näinkö luulet? En puhu itsestäni, mutta etköhän ole tavannut useammankin.

Tekopyhä, syyttelevä, ilkeä ja epäonnistunut olento.

Pitäisi vain kadota pois.

Miksi olen täällä?

ps, leijona ei enää puhu minulle.

mitäs helvettiä?

Please take your time but go away, don't flash that light anymore.

Tarvitsen vuorokauteen enemmän tunteja kuin minulla nyt on käytettävissäni.

En yksinkertaisesti kykene kaikkeen johon pitäisi.

Olen liian väsynyt edes heräämään.

Iltaisin en yksinkertaisesti uskalla mennä nukkumaan.

Eilenkin se onnistui vain kahdella melatoniinilla.

Väsytti kyllä, mutta pelkäsin nukahtamista.

Kuinka häiritseviä unet voivat ollakaan?

Mistä ihmeestä siinä oli kyse viimeyönä?

Kouluun mennessä yritän kerätä itseni, kovin huonosti onnistuen.

Tänään sain kuulla näyttäväni väsyneeltä, isot silmäpussit kuulemma.

Miten se on mahdollista kun viime yönä kerrankin nukuin pitkään, peräti 8h?

Menen huomenna jälleen läksyt tekemättä, en vain ehdi enkä jaksa.

Tiedän, että pitäisi, mutta pitäisi myös nukkua.

Ai, eikö? Anteeksi.

On kummallista kuinka helppoa valehtelu tuntuu olevan.

Kuka oikein on totuuden arvoinen? 

En minä varmaan ainakaan.

En jaksa enää edes kerätä itseäni. 
Olen sitten rikki, sillä ei ole mitään väliä. 
Pitää vain hymyillä ja selvitä jotenkin päivästä toiseen.

Kyllä minä jaksan kaiken tämän työn mitä minulla on.

Mitä sitten, vaikka oikeasti tuntuu, että hukun?

Sillä. ei. ole. mitään. väliä.

On oltava vahva.

We find ourselves in the same old mess, singin' drunken lullabies.

Illan päättyessä nojaan seinään sormet kurkussa oksentaen huonoa oloa pois.
Taas kerran join liikaa, muistikatkoja ja häpeää.

Tapasin ensimmäistä kertaa noin puoleentoista vuoteen erään henkilön.

Vuosi sitten itse peruin heille menemisen kun oli muuta menoa.

Rikoin perinteen, mutta se päivä oli hienompi kuin eilinen.

Keskityn kirjoittamiseen, unohdan ajatella kuinka sattuu.

Hetkittäin herään ajattelemaan ja siinä samassa haluan unohtaa.

Tajusin tänään, kuinka haurasta kaikki on.

This is how you remind of what I really am.

Tänään ymmärsin miksi kannattaisi käydä ratsastustunneilla.
Olin oikeasti onnellinen, vapautunut, rento ja hymyilin.
Mistä ihmeestä se mukava ja hyvä olo oikein tuli?
Ehkä yksinkertaisesti hyvin menneestä tunnista. 
Kerrankin onnistuin jossain.

Muutamia vuosia sitten minulla oli estekammo, ei ole enää.

Peloistaan voi päästä yli, kaikista niistä. 

Taisin juuri tajuta, että aivan oikeasti olisi hyvä käydä niillä tunneilla.

Kai sitä saa edes yhtenä päivänä viikosta tehdä jotain muutakin kuin opiskella?

Edes kerran viikossa tällainen onnellisuus todellakin kelpaisi paremmin kuin hyvin.

Uuteen vuoteen asti käyn kerran viikossa, haluan hymyillä ja onnistua jossain.

I just got lost, every river that I've tried to cross.

"Well, when I was lost, I suppose it's good advice to stay where you are until someone finds you. But who'd ever think to look for me here? Good advice. If I listened earlier, I wouldn't be here. But that's just the trouble with me. I give myself very good advice, but I very seldom follow it."

Lewis Carroll - Alice's Adventures in the Wonderland

Pääni hajoaa juuri nyt, ei huomenna tai kahden päivän päästä.

Minulla ei ole voimia tehdä vaadittavaa määrää tehtäviä.

En pysty yhden kurssin suorittamiseen.

Olen epäonnistuminen.

I fell apart but I got back up again.

..or did I?

Päästäkää minut Pariisiin, Lontooseen ja kaikkialle.

Haluan kokea miltä tuntuu olla elossa.

En käsitä, kuinka tästä selvitään.

Kyllä se on mahdollista ja niin tulee tapahtumaan.

Tavalla tai toisella, aivan varmasti.

Sielusi kadotat vain öisiin retkiin, syntyy syviä haavoja.

"Täytyy saada levätä huolella.

Antaa ajan olla minun puolella,

niin kai se on.

Eihän tiedä mihin se sydän pysähtyy

ja pieni maailma särkyy.

Se on niin haurasta,

jos on satasen vauhdissa."

En ilmeisesti osaa mitään muuta kuin tuottaa pettymyksiä.

Anteeksi.

Kaikki paranee ehkä jo huomenna, älä nuku pelossa.

Herään puolitoista tuntia ennen kuin pitäisi vaikka kuinka väsyttää.

Illalla istun sohvalla silmät hädintuskin auki ja lähes itken.

En jostain syystä vain uskalla mennä nukkumaan.

Olen naurettava tapaus, pelkkä vitsi.

Uppoudun omiin ajatuksiini enkä jaksa kiinnittää huomiota.

Yritän vain selvitä tavalla tai toisella, eipä silläkään oikeasti väliä ole.

Pysähdyn miettimään hieman enemmän ja tajuan, kuinka sotken aina kaiken.

Se oli minun syytäni.

Eilen pelkäsin nukahtaa ja tänään en vain jaksa.

Nyt voisin nukkua pienen ikuisuuden.