To Do -lista ei muutu miksikään, vaikka yritän lyhentää sitä.
Mukava viikonloppu, tietenkin on.Mitä muutakaan?
Neiti Syksy ei enää puhu niin paljoa kuin aiemmin.
Tajusin sen eilen jossain vaiheessa iltaa.
Ehkä hän ei sitten vain halua.
Tosin, viimeeksi kun näimme, hän sanoi ettei uskalla puhua minulle asioistaan.
Ei hän kuulemma voi mitenkään laittaa minua kuuntelemaan kun en ole ok.
Hän saattaa olla oikeassa, mutta nyt tunnen oloni hyödyttömäksi.
Ranteessa pieni musta teksti "Hope", "toivo", sitä todella tarvitaan nyt.
Riittävätkö pelkkä toivo ja haaveet vai tarvitaanko enemmän?
Entä jos ei enää usko unelmiin tai oikeastaan mihinkään?
Silloin.. ei mene hyvin.
1 kommentti:
En haluaisi, mutta kai mun on pakko. Kun kokeilen kielellä hampaita, tunnen jo miten paljon ne on kuluneet - ja sitähän mä en halua. Tää on vain niin vaikeaa. Jokaisen ruoka-annoksen jälkeen haluan sen ulos.
Sama mukava ahdistus täällä. Se aloitusrytmi on kadonnut. Enää en osaa yhtä hyvin, en pienene silmissä, suurenen vain.
Kiitos taas viestistäsi♥ On aina ilo saada kommentteja sulta!
Tiedätkö, mä itse olen sitä mieltä, että unelmilla pärjää. Niillä mä elän nykyään. Unelmilla ja Rohkealla, vaikka hän suorapuheisuudellaan loukkaa mua enemmän kuin usein. Asetan tavoitteita, vaikken yltäisikään niihin. Haaveilen tulevaisuudesta, työstä, perheestä, vaikka en tiedä elänkö sinne asti. Haaveilla pärjää - ainakin sen vaikeimman yli, sen aikaa, että saa jotain muutakin minkä vuoksi elää.
Sullekin paljoa voimahalauksia ja lämpöä syksyyn♥
Keep it up!
Lähetä kommentti