So tell me what's so wrong with me that you could leave so easily.

Shampanja kuplii lasissa ja ympärillä ihmiset nauravat ilosta.

Serpentiiniä puhalletaan ilmaan ja kääritään kaulan ympärille.

Paljon alkoholia ja roskia, hauskaa vappua?

Jos voisin olla onnellinen ja rikkoa perinteitä, vappuperinteemme on jo kyllästyttävä. Tahtoisin jotain uutta ja mielenkiintoista, pois rutiineista. Sääntöjä on jo liikaa, haluaisin kovin mielelläni rikkoa niitä tai unohtaa. En pidä tästä elämästä jota elän, tarvitsen muutosta.

Voisin vain nukkua viikonlopun ohitse ja herätä maanantaina lukion pääsykokeisiin. Vappu voisi olla hauska, etenkin kun huomenna tapaamme ehkä yksiä todella mukavia tuttujamme. Tietenkin siinäkin, kuten lähes kaikessa, on omat huonot puolensa. Olemme kuulemma menossa sitten pizzalle.

En tiedä mitä teen, sillä pizzaa en halua tai voi syödä. En pidä siitä, se ei ole erityisen hyvää ja en vain yksinkertaisesti voi. Olen typerä, rajoittunut lapsi. Kovin turha ja yksinäinen sellainen.

Tavallaan haluaisin vain yhden illan ajaksi unohtaa kaiken.

My shadow's the only one that walks beside me.

"Bubble ei taaskaan syö mitään.. Tiedätkös, olen huolissani kun et koskaan syö mitään. Onko sinulla jokin todella tarkka ruokavalio?"
"*haha*, joo, no ei mulla tähän aikaan aamusta ole nälkä koskaan"
En voi käsittää miksi kummassa otin valinnaiseksi kotitalouden. Se oli typerä, niin hurjan typerä teko. En ole kertaakaan koko valinnaisköksän aikana syönyt siellä, en yhtään mitään. Yksinkertaisesti ajatus ihmisten seurassa syömisestä on liikaa. Onneksi tätä jaksoa on enää neljä viikkoa, neljä aamua jolloin saan kuulla valitusta.. Yksi ryhmäläisemme oli tänään kattanut pöytään neljä mehulasia kun olin ilmoittanut juovani vaikken syö. Laseissa oli mehua saapuessani pöytään joten lähes heti istuttuani nousin täyttämään vesipullon. En voi juoda tuollaista mehua, se ei vain tule kysymykseenkään.


Eilen illalla yksinäisyys ja tyhjyys hyökkäsi päälle lähes varoittamatta, oli vain yksinkertaisesti tyhjä olo. Kaipasin jotain, en vain tiedä mitä, ehkä sitä, että joku vain halaisi ja olisi seurassani. Yksinäisyys ei ole mukavaa, ei millään tapaa. Silti olen yksin enkä vain enää pysty tuolla koulussa muuttumaan.
Toivottavasti lukiossa kaikki voisi muuttua paremmaksi, tahtoisin olla hurjan paljon sosiaalisempi.

Huomenna on vappu, pitäisi juhlia ja pitää hauskaa. Se tulee olemaan samanlainen kuin edellisetkin, lauantaina tuttujen kanssa kaupungille ja sen jälkeen menemme ravintolaan syömään. Sunnuntaina ajoissa aamulla piknikille ja sieltä joskus sittten takaisin kotiin. Olisin halunnut oikeasti pitää hauskaa, mutta eihän se onnistu kun on epäsosiaalinen erakko. Seuraavan kerran vietän vappua vasta 2013 joten olisin todella tahtonut nauttia tällä kertaa.. Ehkä on vain yritettävä ottaa ilo irti pienistäkin asioista, loppujen lopuksi kun miettii, niin kaikkein pienimmät asiat tuottavat yleensä suurimman ilon.

Hyvää vappua kaikille, nauttikaa!♥

Needed to be strong, yet I was always too weak.

Asiaa olisi vaikka kuinka, mutta sanat karkaavat päästäni ennen kuin ehdin laskea käsiäni näppäimistölle. Iltaisin pää on täynnä kaikkea ja uuden päiväkirjan sivut täyttyvät pikkuhiljaa mustalla musteella kirjoitetuista ajatuksista. En saa kaikkea koskaan ylös, sanat karkaavat liian nopeasti ja korvautuvat jollain täysin tyhjänpäiväisellä.


Eilen tein mielenkiinnosta Beckin testin ja hämmästyin tuloksesta. Yhtäkkiä pisteeni olivat pudonneet syksyisestä lähes 20 pistettä. Syksyllä oli pahimmillaan 57 ja nyt olikin vain 38. Toki pisteet voisivat olla matalammatkin, mutta kyllä tuo nyt paljon paremmalta näyttää kuin se aikaisempi. Ehkä mielialani on ihan oikeasti sitten parantunut?


Vappu tulee jo kohta eikä minulla ole mitään suunnitelmia, ahdistavaa. Tahtoisin niin kovasti tehdä jotain, mutta sen siitä saa kun on epäsosiaalinen ilkeä ja turha. Oma vikani.

olen tyhjiä sanoja ja pelkkää sekavuutta.

toisinaan jo melko onnellinen.

usein niin kovin omituinen.

miksei vain normaali?

I wanna breathe without feelin' so self-conscious.

Outoa ajatella kuinka hyvin viime viikko meni. Tai no, en nyt tiedä miten hyvää se oli, mutta ehkä ainakin kaikesta tästä eroon pääsemisen kannalta se oli hyvin. Olin tänään aamulla yhä varma siitä kuinka paljon parempi olisikin ilman tätä. Kuitenkin iltapäivällä aloin jälleen ymmärtää kuinka vaikeaa se on irroittautua kaikesta tutusta ja "turvallisesta". Miten se ei ole millään tapaa helppoa tehdä asioita toisin, valita oikein. Vaikka kuka sitten määritteleekään oikean ja väärän?


Olin H:n kanssa kaupungilla, mutta nälästä huolimatta en oikeasti yksinkertaisesti uskaltanut syödä. Se fakta, että kuka tahansa saattaisi nähdä minut syömässä tuntui aivan järjettömän pelottavalta. Ajatus on naurettava, tietenkin kaikki syövät eikä siinä pitäisi olla mitään hävettävää, minustahan näkee myös, että olen kyllä syönyt. Vaikka kuinka käsitän syömisen olevan normaalia, en voi kuvitella jonkun näkevän minut syömässä. Kuinka typerä sitä ihminen voi olla? Pelätä nyt syömistä ulkona ja missä tahansa jossa joku tuttu voi nähdä. Ehkä olisin voinut sanoa H:lle jotain, mutta turhaa. En todellakaan saa häiritä ketään, ei se koskaan ole johtanut mihinkään hyvään kun olen aina karkoittanut jokaisen elämästäni. On myöskin täysin kummallinen ajatus, että häntä edes kiinnostaisi. Voi, ei todellakaan yksinkertaisesti voi kiinnostaa. Kun ei ketään kiinnosta, olen niin täysin turha ja vaikea taakka ihmisenä. Parempi kaikille, että pysyn hiljaa.
Hiljaisuus on hyväksi, ei kannata puhua turhia kun jo se, että olen olemassa on monelle täysin turhaa. Ajattelemattakaan sitten sanojani, täynnä turhuutta.
Olen hiljaa ja kuljen päivät läpi tuottaen lisää pettymyksiä.
Lukioiden pääsykokeet ovat aivan pian ja pelkään niin hurjasti, entä jos en osaa enkä pääse yhtään mihinkään?

"Turn the page

I've been hiding,

Drowning,

I've been running,

Starving,

I've been feeling nothing"

Sick Puppies - Issues

Maybe it's time to change and leave it all behind.

Sanottavaa olisi niin hurjan paljon, mutta yli 24h valvomisen takia ajatukset eivät kulje.
Silmäluomet meinaavat painua väkisinkin kiinni ja olisi enemmän kuin ihana ajatus mennä peiton alle nukkumaan. Ei tähän aikaan kuitenkaan voi mennä nukkumaan, kello ei ole edes kahta iltapäivällä. Ehkä parin tunnin päästä sitten..


Viime viikko oli ihana, enemmän kuin ihana.
Olen oikeasti rentoutunut niin hurjan paljon, onni on tullut jo lähtöä edeltävänä torstaina ja lähes siitä asti pysynyt. Jollain tapaa kauhistuttaa ajatus, että olen oikeasti syönyt normaalisti koko viime viikon. Aivan täysin normaalisti, en tiedä millä tapaa normaalimmin sitä olisi voinut syödä?
Söin aamiaisen, lounaan ja päivällisen sekä toisinaan jäätelöä jota en oksentanut vaikka se olisikin ollut helppoa. Myönnetään, ensimmäisenä päivänä kun söin jäätelöä, ahdistus kasvoi liikaa ja yksin hotellihuoneessa ollessa.. No, ei hyvä yhtälö. Kuitenkin se oli vain yksi kerta, yksi kerta ei riko kaikkea.

Tajusin hetkittäin matkan aikana kuinka oikeasti taidan olla hurjan onnekas. Kaikki ei silti ole täydellistä, tavara ei takaa oikeaa onnea. Materialismionnellisuus on ihanaa, mutta materialla ei saa oikeaa pitkäkestoista hyvää oloa.
Oli tilanteita jolloin pysähdyin ajattelemaan kaikkea ja hyväksyin asioita. Toisinaan ahdistus siltikin yritti viedä tilaa, mutta en antanut periksi. Ajoin sen pois ja keskityin kiinnittämään huomioni kaikkeen muuhun, kuten kauniisiin rakennuksiin ja shoppailuun sekä mereen. Olin rannalla lähes päivittäin, halusin ruskettua ja siinä onnistuinkin. Matka oli kaikin puolin niin hurjan onnistunut.


En tiedä mitä tästä mistään taas tulee, mutta jatkan yrittämistä. Toki voi olla, että olen jo huomenna toista mieltä kaikesta jouduttuani kohtaamaan ihmisiä koulussa. Kesälomaan on kuitenkin enää hurjan lyhyt aika, kyllä sen kestää, pakko on.

"And maybe it's time to change,

and leave it all behind.

I've never been one to walk alone,

I've always been scared to try"

Sick Puppies - Maybe

Have you ever looked fear in the face and said "I just don't mind"?

Nautin olostani täällä.
En tahdo palata takaisin inhottavaan Suomeen vähään aikaan, sillä täällä pystyn olemaan onnellinen. Ulkona on lämmintä ja merivesikin on ihanan lämmintä. Olen oikeasti uskaltautunut uimaan vaikka pelkäsinkin mitä siitä tulee. On ihanaa kun ei vain yksinkertaisesti välitä, on ja menee niin kuin hyvältä tuntuu. Vapaus on aivan kummallinen, mutta oikeastaan kai aivan ihana asia.
Annan itselleni luvan elää ja rentoutua, ainakin hetkeksi.

Like the sound of a smile.

Huomenna♥

Tänään oli hyvä päivä, viimeisen tunnin ajan en kyennyt muuta kuin hymyilemään. Hymy oli sitä samaa joka kasvoillani vietti aikaa vuoden alussa. Olin yksinkertaisesti niin hurjan tyytyväinen, oikeasti tyytyväinen. Mikä kummallisinta, kyse oli omista teoistani. Sain uskonnon esitelmästäni täyden kympin, ei miinusta, palautteessa ei mitään negatiivista. Pelkkä kaunis 10 paperin alalaidassa. Sama numero tulee näkymään päättöarvioinnissa uskonnon arvosanana. Olen niin tyytyväinen, ainakin yksi lukuaine tulee olemaan varma kymppi. Kovin todennäköisesti myös kaksi muuta, englanti ja äidinkieli, näkyvät kauniina kymppinä. On myös mahdollista, että ruotsista tulisi sama arvosana, mutta en tiedä, valtakunnallinen kun saattoi mennä melko huonosti.. 

Ihana ajatella, että ei tarvitse enää stressata uskonnon, terveystiedon tai biologian arvosanoista. Myöskin kielten arvosanat ovat pian stressaamisvapaita, kunhan kaikki valtakunnalliset olisivat ohi. Ehkä päättötodistuksestani tuleekin ihan siedettävä?

"Minä olen voittaja ainakin tänään

Joten turha on urputtaa

Minä olen voittaja ainakin tänään

Joten turha on ruikuttaa

Toiset sanoo mulle että musta ei oo mihinkään

Ei mua paljon haittaa enkä edes tahdo miellyttää

No se on sitten voivoi jos en ole beibe susta in

Mut miksi silti luulet että kaiken tiedät paremmin

Toiset sanoo mulle: "Sinä olet ylpee v***upää"

No nehän ei voi tietää että mäkin joudun nöyrtymään

Liian paljon paskaa sitä aina joutuu nielemään

Liian monta kertaa täytyy turhaan yrittää"

Apulanta - Minä Olen Voittaja

Käsittämätöntä kuinka hyvä olo tällä hetkellä on. Yksinkertaisesti, olen vain hurjan onnellinen ja tyytyväinen. Huomenna pääsen pois Suomesta 9vrk ajaksi, saa unohtaa. Voin keskittyä nauttimaan uusista maisemista ja lämmöstä, +30°C päivällä ja +20°C yöllä kuulostaa ihanalta.

Ahdistus on poissa ja onni on täyttänyt jokaisen mahdollisen tilan. Onnellisuus on ihana olotila, etenkin jos se kestää. Outoa ajatella, että olen oikeasti tyytyväinen johonkin omaan suoritukseeni, mutta kun eihän tuo olisi voinut enää paremmin mennä. Kyllä sitä silloin saa olla onnellinen, saahan?

Smile like you don't give a damn about the consequence.

Päivä meinasi päättyä turhautumiseen ja kyyneliin, mutta jostain löytyi päättävyys jonka ansiosta laitoin viestiä kun tahdoin sanoa vielä pari asiaa ja selventää kaikkea. Päättävyyden löytymiseen auttoi H:n kanssa käyty puhelu jonka aikana ensin olin itkemässä silmiäni ulos. Jälleen kerran olisin istunut yksin kahvilassa itkemässä, ihastuttavaa. Kuitenkin onneksi päättävyys voitti kyyneleet ja lähdin kiertelemään kauppoihin lähes varmana, että yhteydenotto oli turha, ei hän kuitenkaan vastaisi. Hämmästys oli kova, kun kauppajonossa yhtäkkiä kännykkäni soi, ja näytöllä näkyi, että hän soittaa.
Kävelin kauppakeskuksessa kerrosta ylemmäksi ja hetken päästä kaikki olikin jo selkeämpää.
Ihme kyllä, kerrankin kaikki taisi päättyä ihan hyvin.


Huomenna on viimeinen koulupäivä ennen matkaa, onneksi. Aamu tosin alkaa liikunnalla, ja en halua edes ajatella ahdistuksen määrää joka iskee. Olen viimeisen kahden kuukauden aikana ollut tunneilla oikeasti ehkä kerran, muuten on aina ollut jotain muuta tai jokin syy. Ahdistus on vain ollut liian suuri, en ole pystynyt enkä edes oikeastaan jaksanut yrittää.

Olen hurjan väsynyt, päätä särkee ja silmät meinaavat väkisinkin mennä kiinni. Yritän pysyä hereillä edes hetken, sillä pitäisi vielä tehdä muutamia asioita ennen kuin voin antaa itselleni luvan käpertyä peiton alle ja sulkea silmät. Oikeasti pitäisi tehdä vielä lihaksia, mutta en jaksa, en oikeasti jaksa millään tapaa. Tiedän kuitenkin melko varmasti tekeväni ainakin puolet normaalista, pääni ei anna anteeksi jos en tee.


Kummitätini mukaan syön jollain tapaa nopeasti, onko se oikeasti totta? Syönkö muka oikeasti jotenkin kummallisen nopeasti? Omasta mielestäni en tosiaankaan. Myönnetään, keskityn ruokaan oikeastaan täysillä syödessäni, sillä haluan tietää mitä syön. Inhoan sitä, kun toiset kiinnittävät huomiota ruokailuuni. Mikseivät ihmiset voisi vain pitää huolen omista asioistaan?

enää huominen jäljellä, sitten saan levätä.

I'm hesitating only to fall and I'm waiting.

Vuoroittain tahdon juosta pakoon ja piiloutua, pelkään huomista aivan hurjasti.
Aion kuitenkin kohdata pelkoni vaikka kuinka olisi helpompaa vain väistää. Paljon helpompaa se tulee olemaan tämän jälkeen, tapahtui mitä tapahtui. Epätietoisuus muuttuu vähäisemmäksi, lopputuloksesta ei kuitenkaan voi sanoa mitään.


Päivä on ollut yhtä vuoristorataa enkä vieläkään kykene sanomaan mihin se päättyy. Tiedän olevani kovin tyytymätön itseeni jälleen kerran kovin mielelläni en haluaisi kohdata peilista katsovaa näkyä. Inhoan sitä mikä takaisin katsoo, voisipa kaiken muuttaa vain nappia painamalla.
Huomenna aamulla täytyy olotilasta riippumatta meikata ja laittaa hiukset, pukeutua tarkoin harkitusti, valikoida korut ja korjata kynsien lakkaukset sekä liimata hymy kasvoille. Huomenna olen iloinen aamusta asti, pakko on olla, sillä päivä voi muuttaa asioita. Yritän nauttia jo alusta asti, jotta kykenisin edes hetkelliseen onneen.

Let's start tomorrow with no expectations.

I feel so useless in the murder city.

Tämä on niitä päiviä jolloin ei vain yksinkertaisesti tiedä mistään mitään.
Erotan oikean tavan väärästä, mutten tiedä kuinka toimia. Pitäisikö valita helpompi reitti, se väärä? Vaiko sittenkin niin hurjan paljon haastavampi oikea tie? Toisaalta, mikä on oikea ja mikä on väärä? Kuka tai mikä luo eron näiden kahden välille? Kuka voi tietää aivan varmasti eron ja sen, kumpi sitten olisikaan parempi?


Päivällä olisin halunnut juosta ja piiloutua, siihen ei vain ollut mahdollisuutta. Istuin sitten ja kärsin, ehkä pelkojaan on kohdattava vaikkei millään tahtoisi tai uskaltaisi. Kohtaan pelkojani päivä päivältä enemmän vaikken haluaisi ja ehkä se on ihan hyväkin.
Pelkään hurjan monia asioita, mutta peloistaan on päästävä ja parhaiten se lienee onnistuu niitä kohtaamalla. Pienempänä pelkäsin lentämistä kovin vaikka olen koko ikäni lentänyt paljon. Välittämättä pelostani lähdin kuitenkin aina koneeseen ja muutaman vuoden kuluttua saatoin huomata pelon kadonneen. Nykyään jopa nautin lentämisestä.
Peloistaan voi päästä eroon, ehkä.

Huominen on uusi mahdollisuus kaikelle. Saattaa onnistua tai epäonnistua.

Mitä tahansa voi tapahtua, aivan mitä tahansa.
ps, 101 päivää leikkimättä millään terävällä.

You won't take away my pride, no not this time.

Vielä neljä päivää pitäisi kestää koulussa ennen ihanan pitkää lomaa. 

Ihmiset koulussa saavat hermoni niin kireälle, että voisin ja tahtoisin vain huutaa kaikille. Minua ei kiinnosta heidän typerät kommenttinsa ja ylimääräiset "hauskat" sähläykset tunneilla. Tahtoisin vain päivien kuluvan nopeasti ja ilman turhia tapahtumia. En jaksa mitään ylimääräistä, miksi täytyy olla tunneillakin jotain erilaista ohjelmaa, kuten esimerkiksi vierailuja erinäisiin paikkoihin tai jotain konsertteja salissa? Rakastan musiikkia, mutta en todellakaan sitä kun täytyy istua liian täyteen ahdetussa salissa lattialla. Olen varmaan yksi maailman tylsimpiä ihmisiä kun en jaksa innostua tuollaisista asioista, anteeksi siitä. Vaikka ehkä olenkin tyytyväisempi, ei se tarkoita missään määrin ettenkö olisi aivan hurjan väsynyt ja jaksamaton. Jokainen päivä tuntuu liian pitkältä enkä meinaa pysyä hereillä millään tapaa, edes kofeiinitabletit eivät meinaa auttaa. Tiedän, että minun täytyisi nukkua enemmän, mutta en vain löydä sille aikaa mitenkään. Viikonloppuisin yritän parhaani mukaan, vaan se ei yksinkertaisesti riitä. Tarvitsen unirytmin tai vaihtoehtoisesti kesäloman.

Lukioiden pääsykokeet ja yhteishaun tulokset stressaavat, entä jos en pääse mihinkään? Keskiarvollani jonnekin pitäisi päästä, muttei koskaan tiedä.. Pelkään ja jännitän niin paljon, että fyysinen pahoinvointi iskee aina hetkittäin pelon saadessa liian suuren otteen.

Huomenna täytyisi herätä aivan liian aikaisin ja autossa pitäisi istua tyytyväisenä viimeistään kello kahdeksalta. Kotiin lähdemme kuulemma viimeistään kolmen aikoihin iltapäivällä, mikä tarkoittaa aivan liian montaa tuntia turhan uteliaiden ihmisten seurassa. Uteliaat täti ja eno, älkää kiltit kyselkö T:stä, en ole teille tilivelvollinen yhtään mistään. Olkaa vain hiljaa, pyydän. Toivon kaiken vain menevän huomenna hyvin, en saa itkeä eivätkä he saa kysellä niin silloin on jo suuri todennäköisyys sille, että kaikki menee siedettävästi.

Toki huomenna olisi myös höyhenen miitti jonne tavallaan tahtoisin, ehkä tämä on kuitenkin parempi näin. Voi olla oikeasti parempi etten mene sinne. Ensinnäkin koska järkyttäisin muita koollani, ja jos yritän päästää irti tästä, ei miittiin meno välttämättä olisi oikea vaihtoehto. Tiedän, että pitäisi lopettaa koko höyhenessä käynti, mutta en vain uskalla tai halua päästää siitä irti. Jonain päivänä vielä olen valmis siihenkin. One day I'll be happy as I've promised and I keep my promises.

en jaksa enää uskoa mihinkään.

Once it falls apart my head's in the clouds.

Itkin hysteerisesti puoli tuntia äitini vieressä istuen.. mitä ihmettä?
Olen kauhea ihminen ja siitä muistutettiin tänään vaikka kuinka moneen otteeseen, tavalla tai toisella. Eräs ihminen kommentoi, kuinka minulle kaikki on kuulemma vitsiä. Älä väitä yhtään mitään kun et tiedä, älä hyvä ihminen väitä. Se oikeasti sattuu. Ehkä ylireagoin, mutta ei tunnu millään tapaa hyvältä kuulla, kuinka minulle kaikki on muka vitsiä kun ei se ole.


Kaikki on kovin sekavaa ja haluaisin vain maata lattialla itkemässä silmät päästäni. En pysty menemään huomenna kouluun, stressaan liikaa tulevaa matkaa sekä kaikkia käänteitä joita tässä on tapahtunut. Voinko jäädä kotiin, haluan varmistua, että meillä on hotelli ja lennot ennen kuin pystyn rauhoittumaan.

täytyy vain yrittää hengittää.

rauhoittua.

If I knew then what I know now.

"Working for another hour tonight

Staring at the wall and let the time just pass me by

You might think you know me, but it's all just a face

Trying to ignore when people screaming my name"

The Sounds - Something To Die For

Päivät kuluvat hurjan hitaasti enkä meinaisi mitenkään jaksaa olla koulussa.
Silmät painuvat kiinni väkisinkin. Kyllä ne 5h yöunet ovat aivan riittävät, ovathan?
En jaksaisi kuunnella tai katsella yhtään ylimääräistä tapahtumaa, tunnit voisivat olla normaaleja. Voisimme oikeasti kerrankin vain opiskella asiat ja tehdä tehtäviä, ilman sitä ainaista pulpettien rummuttamista ja muuta ylimääräistä meteliä. Päänsärky on ihastuttavaa seuraa lähes koko päivän ja ruokatunnilla on yksinkertaisesti vaan niin väsynyt ja vetämätön olo, että haluaisin vain maata käytävällä ja nukkua. Elättelen toiveajatuksia siitä, kuinka lähtisin kotiin ennen kolmea viimeistä tuntia, mutta en vain voi. On oltava koulussa vaikkei jaksaisi, sillä huomenna aamulla ajatus kahden ensimmäisen tunnin väliin jättämisestä houkuttelee enemmän kuin paljon. En pysty menemään tekemään mitään kuntotestejä sinne kaikkien sekaan, en pysty.


Tavallaan ahdistaa taas kerran ja tavallaan ei sitten kuitenkaan. Jollain tapaa tiedän huomisaamun olevan ei-niin-mukava, olen lähes varma siitä. En halua aamuahdistusta, mutta tällä hetkellä se tuntuu lähes väistämättömältä. Minun olisi oltava parempi ihminen, en vain tiedä kuinka ja missä asioissa, varmaankin lähes kaikessa. Asiat kasaantuvat päässäni jälleen suureksi mustaksi möykyksi josta ei voi erottaa mitään yksittäistä tunnetta. En pidä tästä.
Haluaisin tietää niin monesta asiasta; miksi? Minkä ihmeen takia muutamat asiat ovat tapahtuneet? Olen niin hurjan hämmentynyt etten millään löydä sanoja kuvaamaan sitä. Inhoan kun en voi tietää miksi ja mitä tapahtuu, haluaisin olla kykenevä hallitsemaan elämääni. Kontrolli, kuinka ihana ja samalla niin kauhea sana. Olisi hienoa pystyä kontrolloimaan aivan kaikkea elämässään, vai olisiko sittenkään?
Sietäisin hävetä olemassaoloani.
Iso, ruma, hävettävä ja tyhmä.
Luulee osaavansa jotain.
Totuus on toinen.

"I got so sick of being on my own

Now the devil won't leave me alone

It's almost like I found a friend

Who's in it for the bitter end

Our consciences are always so much heavier than our egos

I set my expectations high

So nothing ever comes out right"

Panic! At The Disco - Turn Off The Lights

She knows she can't walk on water, yet she tries.

 

Näin tänään H:n ja keskustelimme tästä kaikesta edes hiukan.
Keskustelun jälkeinen olo oli jotenkin.. en tiedä, patoutunut? En vain oikeasti osaa puhua hänelle kasvotusten, jokin siinä on aivan liian vaikeaa. Pysähdyn liian usein tuijottamaan jonnekin tai sitten suljen silmäni kun en vain kykene katsomaan toisen täysin tulkitsemattomia kasvoja. Hänen ilmeitään on lähes mahdoton tulkita, yritän löytää pieniä merkkejä yhtään mistään joka kertoisi enemmän, mutta lopputulos on nolla. Hetkittäin aistittavissa on huoli ja jollain tapaa olen näkevinäni, että ehkä hän haluaisi sanoa jotain mitä ei kuitenkaan sano, en voi tietää.
Hän kokee olleensa huono ystävä kun on nähnyt että minulla ei ole kaikki hyvin, eikä siltikään ole tehnyt mitään. Yritä siinä nyt sitten selittää, kuinka on aivan täysin ymmärrettävää ettei toinen ole tehnyt mitään, ja että hän ei tosiaankaan ole tehnyt yhtään mitään väärää.

Illan olin keikalla Nosturissa riehumassa ja kotiin tultuani tajusin, että koko päivän aikana on tullut syötyä vain kevyt vilja activia. Ajatus tuntui samaan aikaan niin hienolta ja kuitenkin niin hurjan ahdistavalta. Minähän yritän päästä tästä eroon, miksi en syö? Odotellessamme ovien aukeamista kävin kaupassa, mutta koska seurassa oli ihmisiä en vain pystynyt ostamaan mitään. Jos olisin päässyt sinne yksin, olisin mahdollisesti ostanut jotain. Nyt se oli vain aivan täysin mahdottomalta tuntuva ajatus. Miksi pystyin ostamaan jogurttia MCR'rään jonottaessani ja jopa syömään sen jonossa ja nyt en pystynyt edes katsomaan ruokia?


En ole ylpeä itsestäni, en tosiaankaan, tai no ehkä aivan hiukan. Enemmän olen kuitenkin pettynyt siihen, että en voinut ostaa yhtään mitään ruokaa vaikka ehkä olikin nälkä. Perustelen sitä sillä, että seurassani oli täysin tuntematon ihminen, mutta kyseinen perustelu ontuu. Ei se ole pätevä syy olla syömättä jos on nälkä. Annoin periksi liian helposti, olisi pitänyt sulkea ajatukset syömättömyydestä pois ja ostaa edes jogurtti sen ainaisen coke zeron tilalta.
En ikinä uskonut sanovani näin, mutta tosiaan olen pettynyt kun en syönyt. Mitä ihmettä? Pieni osa minussa kokee tyytyväisyyttä miettiessäni päivän ruokia; kevyt vilja activia, muutama siivu juustoa, pussi crystal light'ia, seitsemän minitomaattia ja pullo coke zeroa. Osa minusta on vain yksinkertaisesti niin pettynyt, en syönyt vaikka tosiaankin olisi pitänyt. Söin vähän joka tuottaa iloa sille pahalle, ei se edesauta tästä eroon pääsemistä, että syön vähän. Ei tarvitse syödä paljoa, mutta olisin todellakin voinut ehkä syödä hiukan enemmän. Osa huutaa tämän olevan hyvä ja kuinka suuri porsas olisikaan jos olisin syönyt yhtään enempää.

ps, ah, ensi viikolla on lähtö USAhan. 

En malta odottaa pientä lomaa arjen keskeltä.

I smile but it doesn't make things right.

Taidan viettää illan itkien kyynelkanaviani tyhjiksi.
En enää tiedä mihin uskoa ja miksi, onko missään mitään järkeä?
Aiemmin päivällä toivoin voivani löytää jonkun maskin jonka voisi vain liimata kasvoilleen tilanteen niin vaatiessa. Tarkemmin ajateltuani mietin, olisiko sittenkään niin kauheaa olla oma itseni? Mitä kävisi jos näyttäisinkin oikeasti miltä minusta tuntuu? Ehkä sitäkin voisi joskus kokeilla, ihan vaikka vain huvin vuoksi.
Tämä maailma on niin suuri sotku, enkä todellakaan itse helpota sitä millään tavalla. Voiko vielä uskoa asioihin vai olisiko kuitenkin helpompaa olla täysin kyyninen?

"And we can turn this corner no it's not that easy

But we're fools not to give it a try

And it's hard when it's hurting all the time

But I can leave this thing behind"

The Sounds - The Best Of Me

Just take my hand, I won't let go.

Olen niin loputtoman kyllästynyt jälleen kerran tähän kaikkeen. 

Yli kuukauden olen jo yrittänyt olla normaalimpi ja lienee olen siinä ainakin tavallaan onnistunut, hetkittäin toki kaikki menee päin en nyt sano mitä. Kuitenkin pääasiassa olen parempi.

Kävelin tänään puoli tuntia ympäri asuinaluettamme etsien vanhemmilleni yhtä tiettyä jäätelöä, vaikka minun olisi pitänyt istua kotona lukemassa matematiikkaa sillä en osaa. Kävellessäni ja säätä kiroillessani aloin yhtäkkiä pohtia tätä kaikkea, tai lähinnä perfektionismia. Kuinka naurettavan paljon pelkään epäonnistumista ja samaan aikaan tiedostan, että ei kukaan pysty olemaan täydellinen kaikella tapaa.

Koulussa keskiarvoni on enemmän yhdeksän kuin kahdeksan, mutta haluan silti olla parempi, miksi? Mikä on se syy, jonka takia täytyisi olla vielä enemmän? Toki silloin olisi varmempaa saada lukiopaikka juuri sieltä minne haluaa, mutta entä jos kuitenkin saisin nostettua keskiarvoani tarpeeksi vaikken yrittäisikään saada sitä vähintään 9,4. 

En tarkoita, että lopettaisin yhtäkkiä kokeisiin lukemisen ja tunneilla seuraamisen. Voisin kuitenkin olla hiukan armollisempi, ehkä on hyväksyttävä, että en osaa matematiikkaa. Jos oikeastaan lähes kaikki muut aineet ovat ysejä/kymppejä ja yksi on jotain muuta, niin haittaako se aivan hurjan kauheasti? Kyllä, se haittaa, mutta onko kyseessä maailmanloppu sitten kuitenkaan? Olen laskeskellut, että jos saan nostettua fysiikan ja kemian ysiin, sekä ruotsin kymppiin, niin keskiarvoni pitäisi riittää haluamaani lukioon ellei tapahdu kummia. 

Keräsin äsken jostain kasan rohkeutta ja sanoin muutaman asian joita olen ajatellut jo muutamia viikkoja. Toteutin jotain omasta mielestäni hurjan pelottavaa totesin, että aivan sama, pakko se on joskus ehkä tehdä kuitenkin ja kun oikean hetken odottaminen ei auta mitään. Ikinä ei yleensä tule hankalissa asioissa sitä "yhtä oikeaa hetkeä", ehkä toisinaan kyllä, mutta silti. Paremman hetken odottaminen harvoin tuottaa tulosta.

Tuntuu pahalta lukea kuinka monella teistä menee huonosti, kukaan ei ansaitse sitä, jokainen teistä on hieno, tärkeä ja arvokas. Aivan kauhean, hurjan paljon voimia kaikille♥

en ehkä ole 

aivan täysin pinnalla 

mutten uppoa 

niin kovaa kuin joskus aiemmin

tahdon nähdä huomisen 

vaikka pelkäänkin

From above, seems like I had it all.

Ehkä minun pitäisikin vain pyytää kaikilta anteeksi ja kysyä mitä tehdä toisin ollakseni parempi?