Koulu stressaa, mutta harrastuksen aiheuttama stressi syrjäyttää sen ja päädyn järkyttymään kun tajuan etten ole tehnyt mitään. Koordinaattorin kanssa tuleva tapaaminen pelottaa, en ole saanut tehtyä työn eteen mitään. Eihän ole minun vikani etten löydä lähteitä, yritin myös ranskaksi? Koeviikko lähestyy uhkaavaa vauhtia ja ainoa koe, jossa koen osaavani on ranska ja siinäkin säälittävästi. Predicted grade on kuitenkin 6 ja alan miettiä tulevaisuudensuunnitelmiani uudelleen. Ehkä pitäisi vain hakea Pariisiin opiskelemaan? Miten ihmeessä pitäisi osata päättää kaikesta kun nykyisyys on vaikeaa ja sekavaa enkä haluaisi jättää harrastustani? Loppukokeisiin on vuosi ja hiukan pelottaa.
Vaa'alle en uskalla mennä, viimeinen viikko on mennyt aivan päin helvettiä ja en jälleen tiedä kuinka olla syömättä. Pitäisi osata mutten vain osaa, ei se muuten haittaisi, mutta kun mikään ei riitä eikä koskaan ole tarpeeksi. Onneksi on hymytyttö, sillä nykyään osaan jopa nukkua. Olen liian onnellinen valvomaan öitä, onnellisena osaan nukkua ja hetken verran on valoisampaa.
Pitäisikö vain yrittää unohtaa ja siirtyä eteenpäin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti