Nousen aamuisin sängystä, kuuntelen musiikkia, syön pari kofeiinitablettia, meikkaan ja liimaan onnen kasvoilleni. Bussissa hymyilen ja koulussa nauran vaikka itkettäisi. Kaikki on hyvin, kuinka niin? Kotiin päästyäni naamari toimii yhä, mutta myöhemmin illalla suljetun oven takana hajoan. Sama kaava jatkuu päivästä toiseen, keskiviikkoisin pitää esittää illallakin iloista ja leikkiä. Viikonloppuisin ajatukset nollaantuvat ja neiti syksy kertoo olevansa huolissaan. Älä ole.
En meinaa osata nukahtaa ilman melatoniinia. Koko päivän ollut kauhea väsymys ei vaikuta mitään, siltikin pyörin sängyssä lähes kaksi tuntia kunnes päätän haluavani nukkua.
Valkoinen pilleri, lasillinen jääkaappikylmää vettä ja kahdenkymmenen minuutin päästä nukun.
Purkitettua onnellisuutta?
minulla on ikävä henkilöitä joita en näe enää koskaan.
haluaisin itkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti