Hukutan kaiken pahan olon opiskeluun, kyyneliä ja matematiikkaa. En jaksa ajatella yhtään mitään edes iltaisin, kaadun puolikuolleena sänkyyn enkä ehdi pyöriä onneksi kovin kauaa ennen kuin nukahdan. Aamulla herään väsyneenä, raahaudun päivän läpi hymyillen ja nauraen. Haluan opiskella ja unohtaa. Koeviikko lähestyy aivan liian nopeasti ja kohta pitäisi oikeasti osata asiat, en minä osaa.
Ehkä tämä on hyvä tapa tappaa kaikki inhottavat ajatukset? En mitenkään jaksaisi toistaa samanlaista talvea kuin viimeisin oli, se ei houkuttele millään tapaa. Ainakin nyt kolmena päivänä koulutöillä saa tapettua kaikki ajatukset täysin, viimeinen asia mikä päässä pyörii ennen nukahtamista, on tekemättömät työt ja kuinka pitäisi tehdä enemmän. Vaikka vuorokaudessa on liian vähän tunteja, tarvitsen enemmän tekemistä. En halua pysähtyä ajattelemaan, hiljaisuus sattuu ajatusten vyöryessä päälle. Hiljaisuuden aikana kaikki, jonka olen onnistunut unohtamaan, hyökkää päälle.
Minun on oltava vahva ja saatava hyviä numeroita.
Ei saa näyttää vaikkei jaksaisi.
Ei vielä voi olla liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti