"Pour pardonner les mots muets, le temps coule dans le sablier
Pour oublier, ne pas plier, j'avance sans savoir ou je vais."
Juhannuksena en oikeastaan edes juonut, mutta söin sitten kai sen kaiken edestä. Hävettää. Ihan hurjan paljon. Kaveri näki minusta puolia, joita ei olisi todellakaan tarvinnut tietää ja meinasin pyörtyä yöllä kun aivot luulivat etten hengitä vaikka hengitinkin. Tyttö kertoi asioita, jotka sattuivat ja olin ehkä salaa tyytyväinen etten ollut kotona. Jostain syystä vältän itseni satuttamista vaikkei minun ehkä pitäisi. Millään kun ei oikein ole väliä.
Viikko vaikuttaa raskaalta enkä haluaisi kohdata todellisuutta. Mökillä ympärillä oli ihana kupla, jonka sisälle vaaka ja ulkonäköpaineet eivät aivan kauheasti ulottuneet. Kotiin palatessa kupla hajoaa nopeasti ja nyt ei taas saisi syödä ja pitäisi vain laihtua. Aikaa on kaksi kuukautta ja sen jälkeen pitäisi taas astella koulun käytävillä, tällä kertaa abina. Mihin kaikki tämä aika kului?
Edellisessä postauksessa mainitsemani jäävuoren elämä houkuttelee yhä. Kukaan ei haukkuisi massiivisuudesta ja kykenisin oikeasti aiheuttamaan näkyvää tuhoa jatkuvan henkisen pahan olon sijaan. En halua tietää mitä elämästäni tulee ja oikeasti en kykene elämään ellen tiedä. Jos en saavuta kaikkea mitä haluan en pysty ikinä elämään itseni kanssa. Ehkä uppoan huomenna integral calculuksen maailmaan ja kiroan itseni alimpaan helvettiin. Ehkä värjään hiukseni viimein punaisiksi ja stressaan elämää. Ehkä en tee mitään ajotunnin lisäksi ja leikittelen ajatuksella kuolemasta. Ehkä kaikki on vain turha illuusio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti