Don't cry, it will be alright.

Ehkä pitäisi oikeasti kirjoittaa, haluaisin sanoa niin hurjan paljon mutten vain osaa. Miksei minulla ole taitoa laittaa tunteitani ja ajatuksiani paperille? Pystyn kuitenkin luomaan tyhjälle rumalle ruutupaperille sanoja esseitä varten, onneksi. Mitä pitää tehdä sen jälkeen kun kaikki esseet on kirjoitettu? Onko jotain lisää? En halua pysähtyä ja levätä tietäen, että ei ole mitään tehtävää. 
Rehellisesti sanottuna pelkään joululomaa, kestänkö oman pääni seuraa kaksi viikkoa?


En halua ajatella, että pitäisi oikeasti rentoutua ja vain.. olla. Silloinhan ehtii ajatella ja ajattelu on paha asia. Ajattelu on turhaa, parempi on olla ajattelematta, tehdä asiat kuten kuuluu tai laistaa niistä jos ei jaksa. Ajattelu, kuten tietokin, lisää tuskaa. En halua pysähtyä ajattelemaan.

Pelkään elämätöntä elämää. En kadu mitään tämän vuoden aikana tapahtuneita asioita, en, vaikka jotkut sattuivat hurjasti. Olin onnellinen, niiden tapahtumien takia olin niin hurjan onnellinen etten yksinkertaisesti voi katua. Hei, ei sitä aina saa elää satua tai itkeä ikävästä ja olla samalla hurjan onnellinen. Molemmat ovat osa elämää, osa tätä vuotta ja osa minua. Ikuisesti. Muutuin, tiedä sitten hyvään vai pahaan, ainakin välinpitämättömämmäksi ja varovaisemmaksi. Toisaalta, mitä sitten? Muutos on ihan hyvä asia, maailma muuttuu jatkuvasti joten on ihan hyvä, että minäkin muutun. Katson vuoden taaksepäin ja muistan kuinka erilaista kaikki oli. Kyllä, nautin siitä silloin, sillä vietin ihania hetkiä. Kuitenkin, nyt kävi näin ja kaikella on tarkoituksensa. 

Je dis "au revoir" et commence une nouvelle vie, cette fois, vraiment. Je n'ai pas amer ou déçu, je reçois le fait. J'espère un jour je suis libre. Vraiment libre. Sans ces maladies. Maladies? Non, je n'ai pas vraiment malade mais.. je ne suis pas sain. C'est la vérité. Je suis.. bizarre. Oui, que je suis.

Un bizarre fille avec grands espoirs.

Tänään hymyilin ja itkin onnesta.

Tunsin liikaa ja samalla vähän.

Taisin elää, ainakin hiukan?