Itken jälleen kerran, miten ihmeessä olen yhtäkkiä oppinut itkemään? Olen itkenyt tämän viikon aikana enemmän kuin.. No ainakin enemmän kuin mitä itkin mummoni kuoltua. Kyyneleet vain valuvat ja tahtoisin huutaa mutten todellakaan voi. En tiedä onko tämä itkeminen enää laisinkaan mukavaa. Joskus tahdoin oppia itkemään, nyt tuntuu, että itken kokoajan.
Yritän oppia ja ymmärtää, mutta kun ei oikein onnistu. Tällä hetkellä tarvitsen jonkun halaamaan, en pysty. Minulla on paha olla, niin yksinäinen, niin jumalattoman yksinäinen ettei ole tosikaan.
Olen hirveä ihminen ja tajuan sen.
Ymmärrän syitä ja inhoan itseäni enemmän.
Käsitän täysin tai ainakin luulen käsittäväni.
Vainoharhailen kaupungilla ollessani, entä jos.. ei, ei, ei, ei.
Huomenna pitäisi mennä H:lle katsomaan elokuvaa, junassa istuminen palauttaa mieleen hyviä aikoja. Aikoja, jolloin osasin vielä olla enkä ollut liikaa. Sitten jotain kävi ja ne ajat muuttuivat kipeiksi muistoiksi. Hyväksyn sen, en voi muutakaan. Luulen myös ehkä ymmärtäväni tai ainakin olen melko vahvasti sitä mieltä. Joka tapauksessa se sattuu aivan helvetin paljon.
Niin paljon, en edes osaa kuvailla.
Itken jälleen itseni uneen.
Se on jo tuttua.
Ne promets rien.
2 kommenttia:
Et sä ole hirveä ihminen, et ollenkaan.
*hali* ♥
voimia hirmuisesti.
pieni tulitikkutyttö/ en pysty ajattelemaan etten olisi. Olen tehnyt niin tyhmiä virheitä ja ollut niin kauhea toisia ihmisiä kohtaan, että hävettää. Kiitos ja kauhean paljon voimia sinullekin♥
Lähetä kommentti