Je croyais tu serais différent mais j'avais tort.

Ne me parle pas si tu ne veux pas, oublies moi si tu veux.

Je n'ai pas importante, je sais.

Mais je comprends.

Musiikki on ihana asia, se antaa jotain järkeä kaikkeen.
Ranska on kaunis kieli, tahtoisin osata sitä niin hurjan paljon paremmin. Haluan osata puhua mahdollisimman montaa kieltä mahdollisimman sujuvasti; italia, espanja, japani, paljon sujuvampi ja parempi ranska, mahdollisesti myös portugali olisi mielenkiintoista. Noista kaksi ensimmäistä aloitan lukiossa jos en pääse sille erikoislinjalle minne haluan, ja japania opiskelen kokoajan. Ranskaa pitäisi harjoitella, mutta se on vain hiukan vaikeaa täällä Suomessa. Pitäisi mennä käymään Ranskassa.


Eilen päätin olla vaakalakossa, mutta kuitenkin tänään eksyin taas sinne iltapäivällä. Katsoin lukemaa ja inhosin hetken, vain hetken. Lukema oli paljon, en edes tahdo muistella kuinka paljon, mutta en kuitenkaan ahdistunut siitä oikeastaan sen kummemmin. Aamulla herätessä ahdisti paljon enemmän ja tuntui, että näytin kaikissa vaatteissa hillittömän valtavalta mursulta.
Päivä oli pitkästyttävä ja jouduin olemaan miltei kokoajan melko itsekseni kun J(k) ei ollut koulussa. Hän ei myöskään vastannut tekstiviestiini, mutta toisaalta en jaksa edes ajatella sitä. Enhän minä muutenkaan viihdy koulussa, menen päivät läpi ja kotiin päästyäni riisun naamarin. Kuitenkin J(k) on tehnyt tästä kouluvuodesta siedettävämmän mitä alkuun ajattelin tämän olevan.


Huomenna on äidinkielen aineistoaine ja saamme väliarvioinnit, pelottaa. Tosin tiedän keskiarvoni laskevan joten en sinänsä jaksaisi välittää, mutta tiedän ahdistuvani saatuani todistuksen. En ole ikinä tarpeeksi itselleni, se ei vaan onnistu, pitäisi ehkä yrittää kovemmin.

Viime yönä tekstailin H:lle, kysyin mitä hän oikein ajattelee tästä kaikesta. Se kuulemma oikeasti sattuu vain katsoa vierestä kun pilaan terveyttäni eikä hän toivo minun jatkavan näin. Hän toivoo, että paranisin enkä "leikkisi" terveydelläni ja elämälläni. Hetkittäin meinasin todella alkaa itkemään, tätäkö halusin? Halusinko satuttaa kaikkia mahdollisimman paljon? Sillä jos näin oli, niin olen tainnut onnistua ainakin joissain määrin. Je suis desolée.


Tuntuu, että minulla on miltei kaikkea ja kaikki menee sinänsä hyvin. Pääsin vaihtoon maahan jonne järjestöillä on noin kahdeksan paikkaa vuosittain ja hakijoita on yleensä ~30. Tänään näin koulun ilmoitustaululla nimeni monitoimipäivän listassa juuri niiden aktiviteettien kohdalla jotka olin valinnut, toiseen niistä pääsi alle puolet halukkaista. Ei, minulla ei ole ympärilläni ihmisiä tai ainakaan se ei tunnu, että olisi. Työnnän kaikki pois ja loput vihaavat minua muuten vain jo valmiiksi. En vain osaa.
Kuitenkin näennäisesti asiat ovat aivan helvetin hyvin.
Minä olen ainoa virhe tarinassa.

ps, tervetuloa fauni ja kanipoika♥