En ole kirjoittanut, sillä mitään ei ole oikeastaan tapahtunut.
Tiistaina olin koulussa jonkin verran rikki, aamulla etenkin. Sinä aamuna olisin antanut mitä vain luvasta jäädä makaamaan sänkyyn koko viikoksi. Olo oli niin tyhjä, lähes pelottavan tyhjä. Mikään ei vain yksinkertaisesti tuntunut yhtään miltään. En olisi halunnut nähdä yhtään ketään, mutta kouluun oli mentävä, eikä se loppujen lopuksi edes ollut niin paha kuin pelkäsin.
Maanantaiyö ja tiistaiaamu olivat pahoja, nyt kuitenkin olen jo oikeastaan unohtanut. En tapahtuneita hienoja tai huonompiakin asioita, mutta on aika jatkaa eteenpäin. Ihmiset tulevat elämään syystä ja kyllä heidän lähtöönsäkin on syynsä. Kaikki kun ei vain aina ole tarkoitettu kestämään tai toimimaan.
Ajatukseni ovat muissa asioissa, oikeastaan täysin muualla. Stressaan päättötodistukseni numeroita aivan hurjasti, sillä keskiarvon on oltava yli yhdeksän, sen on pakko olla. En anna itselleni ikinä anteeksi, jos se olisi 8,9 tai jotain sellaista. Olisi nyt edes 9,08 joka olisi säälittävän huono vaatimuksiini nähden, mutta kelpaisi ehkä. Ainakin se olisi yli yhdeksän.
Eilen pysähdyin miettimään elämääni ja lähinnä sitä, tahtoisinko vaihtaa jonkun kanssa paikkaa jos se olisikin mahdollista. Lähes heti oikeasti ajateltuani tajusin, että tästä kaikesta huolimatta, elämäni on melkoisen hienoa. Kyllä, olen melkoisen varmasti jollain tapaa mieleltäni ainakin pikkuisen sairas. Kyllä, olen yksinäinen eikä minulla oikeastaan ole kavereita. Kyllä, olen ikuinen perfektionisti enkä koskaan tarpeeksi itselleni. Kaikesta tästä huolimatta elämäni taitaa olla aika okei. Kyseiset asiat ovat aika pieniä siihen verrattuna, että joillain asiat ovat niin hurjan paljon huonommin.
Joskus aiemmin olen toivonut niin hurjasti voivani vaihtaa jonkun kanssa paikkaa, mutta aivan oikeasti, haluaisinko minä sitä? Kenen elämä muka olisi sitten niin "täydellistä"? Toki mieleeni tulee heti eräs luokkalaisemme 10,0 keskiarvollaan ja hän on muutenkin melko täydellinen ainakin ulospäin. En kuitenkaan voi tietää mitään muuta kuin ulkokuoren, sillä meillä kaikilla on omat salaisuutemme joita emme välttämättä koskaan jaa. Yksinkertaisesti en vain voi väittää, että hänen elämänsä olisi täydellistä. Ei olisi millään tapaa reilua sanoa niin.
Toissapäivänä pyöräilin ~15km ja yritän nyt alkaa tekemään mahdollisimman monta pidempää pyörälenkkiä viikossa, säät ovat mukavia ja pyöräily on hyvä tapa kuluttaa aikaa koneella olon sijasta. Vaikka nyt sainkin viimeinkin mopokorttikokeen suoritettua hyväksytysti aion jatkaa pyöräilyä, sillä oikeasti nautin siitä. Napit korvissa, lämpimässä säässä ajetut kilometrit taittuvat kuin huomaamatta ja kotiin palatessaan on ihanan euforinen olo, lähes samanlainen kuin paastopäivinä, mutta ehkä kuitenkin parempi. Paastopäivät eivät kuulu tähän vuoteen, eivät vain kuulu.
"No mä en tiedä, ehkä kaikki on turhan tavallista
Paetaan autolla
Lähdetään nyt etsimään jotain
Potkua tähän elämään"
Pariisin Kevät - Matkalla Etelään
ps, Carmen Grayn "Gates of Loneliness" -levy on hyvä.
Miksi, oi miksi löydän aina liikaa hyvää musiikkia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti