Jos joku tulisi, pyytäisi pakkaamaan laukut ja lähtemään pois tästä maasta, lähtisin heti. En epäröisi kuin ehkä pienen hetken lentokentällä ennen koneeseen astumista. Mahdollisesti itkisin, kaipaisin ja ajattelisin, mutta tarjouksen poistua täältä hyväksyisin kyllä. Tällä hetkellä minua ei jäisi kaipaamaan kukaan, en sanoisi hyvästejä, katoaisin vain eikä kukaan huomaisi mitään. Ihmiset saisivat nähdä sen facebookista jossa asuinpaikkakuntani muuttuisi, josko ne sitäkään huomaisivat. Olen täysin turha tapaus jonka olemassaolo ei merkitse kenellekään mitään, jos on koskaan merkinnytkään. Miksen voisi olla fyysisestikin yhtä olematon kuin mitä olen muille?
Jollain tapaa torstaiyö sotki kaiken, se vei ilon ja aidon hymyn pois. Vaikka kasvoillani saattaakin näkyä hymyä, siihen kätkeytyy niin paljon kummia tunteita ja kyyneleitä etten itsekään käsitä. Miten saatan jälleen kerran olla tällaisessa tilanteessa? Voitaisiinko koulussa opettaa onnellisuutta? Kyseessä olisi yleishyödyllinen oppiaine, sillä nykyään niin hurjan moni vaikuttaa olevan onneton. Mitä tästä maailmasta oikein on tullut kun kukaan ei enää tunnu kykenevän olemaan onnellinen?
Eihän sellainen jatkuva surullisuus ja harmaus voi olla normaalia?
Olen pelkkä vitsi.
Huono vitsi, jonka kaikki ovat jo kuulleet ja sen takia vain kohauttavat olkiaan tuhahtaen kuullessaan siitä. Jopa sää nauroi minulle tänään, aurinko paistoi siniseltä taivaalta valaisten maailman kauniiksi. Ehkä minut oli suljettu pois maailmasta, sillä en todellakaan ollut samaa mieltä vallitsevan säätilan kanssa. Mielessäni oli, ja on yhä, sekava ajatusmyrsky jonka jo kerran onnistuin kutistamaan. Jostain myrsky on kerännyt lisää voimia, nyt se yrittää jälleen valloittaa itselleen tilaa.
En ymmärrä ihmisiä vaikken ole välttämättä koskaan ymmärtänytkään. Ehkä minua ei vain ole luotu ihmissuhteisiin, jos kaikki johtuukin siitä? Saattaisihan se olla, että olen oikeasti vain yksinkertaisesti niin hurjan paha ihminen etten ole pienenkään totuuden hippusen arvoinen. Valheita on helppo kertoa, eihän minun tunteillani ole mitään väliä. Kukaan ei usko minun saavan vääriä sanoja selville, enhän koskaan ole tekemisissä kenenkään kanssa. Oi, eivät he tiedä kuinka helppo heidän sanansa on selvittää, olen tietoinen niin monesta asiasta joista ihmiset luulevat minun elävän pimennossa. En tiedä tarkalleen itsekään kuinka sen teen, mutta pakko sitä on keksiä omia keinoja kun kukaan ei kerro totuutta. Miksi ihmisten on niin hurjan vaikea sanoa suoraan ettei kiinnosta tai, että he haluaisivat jonkun muuttuvan?
Usein tulee mietittyä sitä, kuinka yksipuolinen minun ja H:n ystävyyssuhde tuntuu olevan. Valehtelematta lähes aina se olen minä joka kysyy haluaisiko toinen nähdä ja tehdä jotakin. Alan olla pikkuhiljaa hurjan kyllästynyt, häntä ei selkeästikään kiinnosta joten pitäisiköhän vain sanoa "heihei"? Ensin täytyisi puhua, mutta muistan sen aina vain yksin ollessani. Seuraavan viikon aion kuitenkin olla ottamatta yhteyttä häneen. Minä en soita enkä lähetä viestiä, messengerissä pysyn hiljaa. Vastaan kyllä hänelle jos olen sen arvoinen, että toinen ottaa yhteyttä. Olen kyllästynyt olemaan tässä ystävyydessä se, joka ottaa yhteyttä. Ei häntäkään taida oikeasti kiinnostaa niin kuin ei ketään muutakaan.
Sanoessani "näkemiin" H:lle, katkaisisin viimeisenkin varsinaisen ystävyyssuhteeni, muut ovat tuttuja tai sitten he ovat tehneet tiettäväksi turhuuteni ja hiipuneet pois. Ei minulla vain ole enää ketään kun kukaan ei jaksa ja ketään ei kiinnosta.
vielä vähän ja sitten vähän vähemmän.
mitä oikein tapahtuu?
3 kommenttia:
Kaikki mitä kirjoitit on kuin suoraan omista ajatuksistani. Mutta et sinä paha ole, etkä ansaitse ihmisten pahoja tekoja <3
Muista, kun maailma kääntää sinulle selkäsi, katso eteenpäin.
Ja mulle sä olet ainakin tärkeä, ja välitän siitä mitä sinulle kuuluu !
Niin, kaikkihan on aina katsojan silmissä ja mielessä ja tiedän miten valheelliselta tuntuu väittää olevansa jotain muuta kuin miten ihmiset kohtelevat sinua. Mutta mitä jos ihmiset ovatkin sokeita? Mitä jos he eivät näekään sinua sellaisena kuin oikeasti olet?
Tekosyitä? Ehkä.
Se on totta, mutta ehkä eteenpäin katsomisen ei tarvitsekaan tarkoittaa tulevaisuuteen katsomista. Ehkä asian voikin ajatella niin, että eteenpäin katsominen tarkoittaa tulevaisuuteen uskomista, ja kaikkihan on mahdollista jos uskoo tarpeeksi.
Mutta voitko sinä koskaan olla varma mitä he todella ajattelevat? Ehkä he ovat vain ajattelemattomia, ja kaikki onkin sinun mielessäsi? Ehkä se oletkin vain sinä joka mielestä olet paha?
Mulle on aina puhuttu mielenterveysongelmista ja ennenkaikkea avun hakemisesta. Jos todella lakkaa näkemästä tulevaisuudessa mitään, tarvitsee tukea ja apua. Mutta niin, hyvähän mun on sanoa, kun mun ystävät hoiti mun tilanteessa sen kaikkein vaikeimman; avun hakemisen..
Mutta sun pitää olla vahva, ja unohtaa mitä ihmiset ajattelee. Sinä löydät kyllä sellaisiakin ihmisiä jotka välittää sinusta ja joille olet tärkeä <3 Sinä olet arvokas ja varmasti monelle tärkeä, vaikka he eivät sitä sano !
Lähetä kommentti