En väitä, että riidat eivät kuuluisi elämään, mutta en aivan todella haluaisi keskellä yötä kuulla vanhempien riitoja. Antaisin mitä tahansa jos voisin viettää tämän yön muualla kuin yksin pimeässä huoneessa maaten. Edes iso pehmonalle ei nyt auta, tarvitsisin oikean halauksen ihmiseltä joka ehkä välittäisi. Menen nukkumaan meikit naamassa ja hiukset laitettuina, en jaksa tai tahdo poistua huoneestani ellei ole aivan pakko ja kaikki on jo pimeää joten en voi tehdä hiuksille mitään. Näytän huomenna aamulla aivan zombilta enkä tiedä haluanko mennä miittiin, sillä yleisahdistus on hurjan suuri. Toivottavasti ahdistus edes pienenisi, en jaksa tätä olotilaa..
Oikeasti kun asiaa pysähtyy miettimään, niin olen yksinkertaisesti ja rehellisesti sanottuna rikkonut ja hajottanut jokaikisen ihmissuhteeni. Elän yksin piilossa vaikkakin näennäisesti olen mukana muussa maailmassa. Mitä ihmettä minusta oikein on tullut ja missä välissä? Ei tämä ollut se elämä jota tahdoin elää.
vaikka teksti nyt onkin negatiivista, eivät asiat ole aivan kauhean huonosti.
riidat satuttavat ja en tiedä mitä tehdä, mutta en voi sille mitään.
pääasiassa olen kai kuitenkin jollain tapaa kunnossa.
oikeasti olen suhteellisen onnellinen.
en vain juuri nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti