It's not that I don't care.

Lääkärikäynti meni niin hurjan paljon paremmin kuin oletin, kaikki meni suorastaan loistavasti. Nyt ei niihin inhottaviin huoneisiin tarvitse luoda ajatustakaan pitkään aikaan, onneksi. Pelkäsin jälleen kerran aivan turhaan, mutta ehkä on parempi pelätä etukäteen kuin hetkessä?


Mieleni täytyy muistikuvilla menneisyydestä.
Muistan yllättävän monista tapahtumista, päivistä ja tilanteista juuri ruokailut, miksi ihmeessä? Voisin esimerkiksi kertoa tarkalleen mitä söin Ruisrockissa 2006 ollessani. Kummallista. Muistavatko kaikki ihmiset ruokia niin pitkien aikojen takaa? Mielessäni on myös täysin tarkka kuva minusta vaarini hautajaisissa, söin päivän aikana pussillisen karkkia aivan normaalisti ihmisten edessä. Yhä edelleen muistan myös sen ainoan ruuan jota olen yläasteella syönyt kouluruokailussa, tasan yhden kerran, eräänä keskiviikkona joskus seitsemännen luokan loppusyksystä. Söin pinaattilettuja, hetket ennen sitä ovat piirtyneet tasan tarkkaan muistiini, miksi ihmeessä? Ei minua kiinnostaisi muistaa tuollaisia asioita, ei niillä ole mitään väliä. Olen tallentanut mieleeni aivan kummallisia asioita, miksi muistan jotain tuollaista enkä oikeasti tärkeitä asioita?


Taidan vaikuttaa toisinaan todella itsekkäältä ja itsekeskeiseltä, en kuitenkaan ole, oikeasti. Välitän muista ihmisistä niin hurjasti, että se toisinaan pelottaa. Välittäminen on vaarallista ja siinä on todella suuri riski satuttaa itsensä, pelottavan suuri. Siltikin, saattaa se olla sen arvoista jos toinenkin välittää. Kuitenkaan mikään ei ole ikuista tai varmaa missään määrin, ei yhtään mikään..
Voisi olla parempi, että erakoituisin lopullisesti. En tahdo satuttaa muita.

huomenna viimeiset pääsykokeet, hui.