Vaihtoehtoja on tasan kaksi. Nyt voin joko käskeä itseäni pysymään naama peruslukemilla, tai voin antaa luvan itkeä. Taidan kerrankin valita jälkimmäisen, tahdon itkeä jos siihen on mahdollisuus. Lopullista? Oikeastaan kutakuinkin kyllä, mutta parempi näin. Rehellisyys on nykyään harvinaista, onneksi jotkut ilmeisesti vielä kykenevät siihen.
Tiesin kuinka tässä käy, mutta ei se mitään silloin estänyt. Kaikesta kuitenkin aina oppii jotain ja kyllä kaikella on tarkoituksensa, olen lähes varma siitä. Elämä jatkuu, aivan oikeasti.
itken itseni tänään uneen, mutta ei se haittaa.
kerrankin se ei oikeasti kauheasti haittaa.
asiat muuttuvat.
elämä jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti