Hymytyttö yrittää saada minut hankkimaan apua ja käytännössä anelee menemään johonkin. Lupaa sitä, tätä ja tuota jos menen, en vain voi aiheuttaa toiselle sellaista vaivaa. En voi pyytää tulemaan toisesta kaupungista tänne vain siksi, että vahtisi minun menevän tapaamiseen. En voi pyytää tuollaista, hänellä on oma elämänsä ja koulu. Minun pitäisi vain saada itseäni niskasta kiinni, mutta koulu painaa pään alas ja haluaisin vain maata peiton alla itkemässä. Liian monta asiaa ja koetta ennen tiistaihin mennessä, eikä nyt ole edes koeviikko. Koulu ja harrastus tappavat samaa tahtia, en tiedä mikä ihme päässä oli vialla kun lupauduin johtamaan, mutta ei sitä enää voi perua. Voin myöntää, ettei minulla ole hajuakaan mitä minun pitäisi tehdä.
Kynnet ovat kerrankin siedettävän siistit ja kimaltavat valon osuessa helmiäisvaaleanpunaiseen. Huomenna voisin suoristaa hiukset, rajata silmät huolella ja maalata huulet kirkkaanpunaisiksi. Voisin uskotella kaikille olevani aivan käsittämättömän onnellinen ja enemmän kasassa kuin pitkään aikaan. Se voisi olla hauskaa.
Toisaalta, niin voisi olla ihoa pitkin liukuva teräkin. Eihän millään kuitenkaan oikeastaan ole mitään väliä sen kummemmin ja yhtään mikään ei vain tunnu miltään. Nauraisin jos jaksaisin, mutta sekin on yksin ollessa kovin turhaa. Ehkä vain pelaan candy crush -sagaa koko yön ja yritän nukahtaa edes joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti