-1000g
1000kcal
Niin no, kai sen voi noinkin nähdä. Jos haluat minut tunneille nukkumaan niin okei, voin minä senkin tehdä. Itse luulin, että kouluun ei tulla nukkumaan, mutta en saa ilmeisesti yölläkään nukkua, sillä sen kerran kun onnistun nukahtamaan ja nukkumaan edes keinotekoista unta, saan huudot. Kadun nukkumista enemmän kuin monia asioita, jouduin lupaamaan ettei tuollainen toistu enää ikinä. Ehkä sitä sitten pitää vain tottua valvottuihin öihin silloin kun uni ei tule, vaikka mitä tekisi. En enää uskalla syödä melatoniinia tällaisen jälkeen. En. Uskalla. Meinasin sanoa kärsiväni unettomuudesta, mutta eihän opettajaa olisi kiinnostanut enkä toisaalta muutenkaan saanut suunvuoroa. Miksi häntä pitäisikään kiinnostaa, laiskahan sellainen on, joka ei tule tunnille. Nauroin ja sitten itkin. Mietin kuolemaa.
Ahdistun miettiessäni mitä kaikkea minun kuuluisi jaksaa tehdä. Hämmästyin ymmärtäessäni, että olen jaksanut tämän kaiken kanssa näinkin pitkälle. Enää ensi kesään asti ja sitten tämäkin vaihe elämässä on ohi. En olisi koskaan uskonut pääseväni näin pitkälle, mutta vielä on aikaa käydä vaikka mitä. Ajatus puhumisesta houkuttelee, ei siinä kuitenkaan ehkä olisi mitään järkeä. Apua ei tule koska ongelmaa ei ole ja olisin entistä enemmän naurunalaisena jos jossain kävisin. Aivan sama, kyllä minä selviän ainakin jonkin aikaa kun en muuta voi. En voi kuin purra hammasta ja toivoa, että sunnuntaiaamuna en heräisikään.
Voisin nukkua koko sunnuntain eikä kukaan huomaisi mitään. Kunhan vain olen maanantaina koulussa 08:15 reippaana ja virkeänä. Silloin kaikki on hyvin ja kelpaan edes kaksi minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti