there's no need to wear a sweater I'm way too deep in the cold.

Nukuin koko päivän ja söin ja nukuin lisää. Luulin tekeväni tänään jotain tuottavaa jos jään kotiin, mutta nukuin ja ahdistuin ja nukuin lisää. En jaksa enää mitään muuta kuin nukkua ja öisin en sitäkään. Salaa mietin terveydenhoitajan luokse menemistä, mutta hymytytölle en myönnä mitään. Minä en tarvitse apua, pärjään kyllä. Haluaisin jaksaa mennä kouluun mutten oikeasti jaksaisi, ei vain oikein taida olla mahdollista olla jatkuvasti poissa jos haluaisin lakin ensi vuonna?

Mietin välillä mitä lasten vanhemmat sanoisivat jos tietäisivät minkälainen ihminen heitä johtaa. Mitä muut johtajat sanoisivat jos tietäisivät mikä ihmissotku käsittelee kaikkea sitä informaatiota ja vaikka mitä? Mitä se yksi sanoisi jos tietäisi? Yrittäisikö se yhä laittaa minut tekemään niitä asioita? Mitä jos joku näkisi joskus liikaa tai jotain vain lipsahtaisi? Pelkään hetkittäin aivan mielettömän paljon, että harrastukseni ihmiset saisivat tietää siitä kuinka hataralla pohjalla tasapainoilen. Eihän minusta sitten olisi enää mihinkään.

Haluaisin vain maata hymytytön kainalossa miljoonan peiton alla. Villasukat, viltti ja untuvapeitto eivät lämmitä tarpeeksi, en tunne varpaitani. Haluaisin jäädä huomennakin kotiin, mutta ehkä on vain pakko mennä. Ehkä jos maalaan huuleni tarpeeksi punaisiksi? Jos rajaan silmät täydellisesti ja juon aamulla paljon kahvia? Ehkä kelpaan muille ja itselleni edes muutaman tunnin ajan?