spun the stars on her fingernails but it never made her happy.

Mietin taas hetken ajan avun hakemista, mutta kun lehti kertoo vain siitä kuinka vaikeaa apua on saada, on aivan turha minunkaan sitä yrittää. Kyllähän kaikki on oikeasti ihan okei, ei ole mitään hätää. Ei, en halua elää mutten oikein tiedä mitä muutakaan tehdä, koska en onnistuisi lähtemään täältä.

Kaikki kasaantuu mustaksi möykyksi jonnekin syvälle ja tunnen kuinka keuhkot painuvat kasaan enkä kykene edes haukkomaan happea. Veri kiertää ja raajat liikkuvat, mutta tunnelma on sama kuin pakokauhuisella eläimellä. Haluan vain juosta pois enkä koskaan enää kääntyä katsomaan takaisin. Olen muka ihan okei ja olen koulusta pois "koska ei niistä tunneista mitään hyötyä ole", vaikka todellisuus on osittain tuota, mutta vielä suuremmin sitä etten yksinkertaisesti pysty. En pysty istumaan muiden joukossa ja hymyilemään kun samalla mietin vain helpointa tapaa kuolla.

Tällä hetkellä voisin melkein antaa mitä vain normaaliudesta. 

Haluaisin osata hengittää, mutta eihän kaikkea voi saada.