weather the storm and don't look back on last november.

Näin viime yönä unta asioista, jotka eivät koskaan olleet, mutta tuntuivat kovin todelta. Tiedostin koko ajan kaiken olevan unta, joka teki siitä oikeastaan aika surullista. Herätessäni yritin palata uneen — peiton alla maatessani pystyin kuvittelemaan kaiken sen todelliseksi ja elämä tuntui jollain tapaa paljon helpommalta. Kovin ikävää, pitäisi oikeasti uneksia mahdottomasta ja jostain, joka ei edes voisi olla totta, mutta tällainen on kovin surullista. Teoreettisella tasolla kaikki tämä olisi voinut tapahtua joskus, ei vain tapahtunut.

Haluaisin kirjoittaa päivittäin, mutta väsymys on liian kova joka ilta, että jaksaisin edes avata bloggerin. Nukun käsittämättömän paljon muttei se muuta mitään, olen jatkuvasti väsynyt enkä vain yksinkertaisesti jaksa mitään. Haluaisin lopettaa selviytymisen ja elää, ehkä sitten lukion jälkeen? Kummallisen usein päädyn ajattelemaan sitä, kuinka elämän pitäisi olla paljon parempaa kuin se on tällä hetkellä. Kuinka minun ei kuuluisi vain "yrittää selviytyä" ja yrittää jaksaa, kuinka tämä kaikki voisi olla paljon helpompaa. Jostain syystä en vain osaa tai halua tehdä mitään muuttaakseni asioita ja tyydyn samaan vanhaan. 

Haluaisin kuolla kirjoitusten jälkeen. En osaa nähdä elämää yhtään tämän helpompana silloin, sen jälkeen tai koskaan, for that matter. Miksi pitää yrittää jos ei halua eikä jaksa? Haluaisin, että minulla olisi oikeasti ystäviä tai kavereita tai edes acquaintances tai jotain sellaista. Haluaisin välillä käydä ulkona ja tehdä muuta kuin olla neljän seinän sisällä ja yksin humalassa. Tämä on oikeasti aika säälittävää. Rehellisesti sanottuna tuntuu todella pahalta, että olen vellonut tässä samassa paskassa viimeiset seitsemän vuotta, eikä ulospääsyä näy. Ehkä kuolen ahdistuneena ja katuvana, ainakin nyt kaikki tuntuu siltä. Enkä edes osaa enää suomea, oikeasti.

ai, tämä on postaus numero 300. Pitäisi kai tehdä jotain erikoista sen kunniaksi? En tiedä, jos joku haluaa tietää jotain niin kysykää, voin ehkä kertoakin. Tiedän, suurin osa tietää kuka olen ja ehkä tietääkin melkein kaiken, mutta jos nyt jotain sattuu kiinnostamaan.

Oksensin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen ja päädyin istumaan kylmäpussi silmien päällä. Hohdokasta.