Saisinko elää päivän kauniissa maailmassa?
Lähdetään Pariisiin.
Haluan kauniit kynnet ja taidon puhua täydellistä ranskaa.
Haluan kuunnella musiikkia, joka saa kyyneleet valumaan.
Haluan juoda kylmää kahvia ja kokea pienen onnellisuuden.
Haluan pukeutua kauniisiin vaatteisiin ja meikata kasvot onnellisiksi.
Haluan istua huoneeni lattialla tiara päässä, taikasauva kädessä.
Voisin leikkiä, että olisin vielä nuori ja viaton.
Onnellinen pikkulapsi.
Enhän minä piirtää osaa, mutta entä jos vain leikkisin väreillä?
Ei sen tarvitse aina olla niin vakavaa, koulu vain vei ilon siitäkin.
Selaan vanhoja piirustuksia päiväkodista, niissä on värejä ja muistan olleeni iloinen.
Olisi hienoa pakata laukku ja vain lähteä.
Päämäärällä ei ole väliä, matka on tärkeämpi.
Tahdon oppia soittamaan kitaraa.
"Si la mort est un mystère
La vie n'a rien de tendre
Si le ciel a un enfer
Le ciel peut bien m'attendre
Dis moi,
Dans ces vents contraires comment s'y prendre
Plus rien n'a de sens, plus rien ne va"
Päätin juuri olla onnellinen.
1 kommentti:
Tunnelma. Siihen pystyi melkein sukeltamaan tästä postauksesta. Miten nättiä. Pariisissa olisi kiva käydä.
En arvosta alkoholia minäkään (nykyään vielä vähemmän kaloreiden takia, heh), mutta joskus se on ainoa tapa vetää pöytä pariksi tunniksi puhtaaksi.
Ja voi, mä tiedän sen kyllä, jossain syvällä siellä, missä viimeinen maalaisjärjen hiveneni asustaa olkihattu päässään. Se ei ole hyväksi. Ei tietenkään ole. En vain taida osata lopettaa. Ja luoja, sekös mua pelottaakin. Syömättömyys ei enää onnistu, en pääse eroon ruuasta. Toivon, että koulun alkaessa tää muuttuu. Halveksivat katseet antaa mulle jotenkin hämärästi voimaa näyttää niille kaikille, etten mä ole iso vaan pienenen ja olen pian pienempi, kuin niistä kukaan. Hahaa!
Mä en muuten löytänyt kommentistasi yhtään tyhjää sanaa, hupsu! Paljon parantumismyönteistä tsemppiä sinnekkin ja haleja (tottakai)!
Lähetä kommentti