Minulla on paljon asioita jotka haluaisin kertoa, mutta en vain osaa laittaa niitä hienoina sanoina kauniiseen järjestykseen. En vain osaa olla kaunis, anteeksi.
Tämä päivä oli parempi kuin eilinen, mutta illan pimentyessä ajatukset alkoivat jälleen juosta ympyrää ja en pysty nukkumaan. Jostain syvältä mielen syövereistä ilmestyi varma ajatus, että hymytyttö vihaa minua. Ajatus ei katoa vaikka kuinka yritän järkisyillä sitä tappaa. Eihän toinen voi vihata jos hän itse lähetti eilen viestin jossa pelkäsi, että minä vihaan häntä ja jos hän kerran on muutamaan otteeseen lähettänyt viestejä joissa kertoo ikävöivänsä. Eihän hän silloin voi vihata, vai voiko sittenkin?
Haluaisin tehdä vaikka mitä tyhmää, mutta en tee. En tehnyt eilenkään mitään terävällä, joten en tee tänään. Melatoniinin saatan ottaa, sillä tahtoisin todella vain nukahtaa heti kun lasken pääni tyynylle.
Uusi kampaus, toinen väri, uusi hame.. materialismionnellisuutta joka ei kuitenkaan tunnu miltään. Miksi ihmeessä? Haluaisin vain nähdä hymytytön, en tahdo edes mikkeliin festareille katsomaan Pariisin Kevättä, jos vaihtoehtoisesti voisin nähdä hänet silloin.
Olen niin käsittämättömän ihastunut, pelottavaa.
Eivät he ansaitse mitään siitä jota joutuvat läpikäymään, haluan heille pelkkää aurinkoa ja hymyjä. Halauksia, kauniita päiviä ja naurua. Ei heidän kuuluisi kokea punaisia viivoja käsivarsissa, aivan liian nopeita hengenvetoja, vaikka kuinka hirveää pahaa oloa ja alkoholia siksi, että pysyisi kasassa. He eivät ansaitse sitä, eivät eivät eivät eivät eivät. Miksen voisi ottaa heidän tuskaansa itselleni? He ansaitsisivat onnellisuuden.
ps, hämmästyn kun huomaan sinun yhä lukevan. haluaisitko kertoa miksi?
kommenttien valvonta on päällä ja saa toki kertoa toistakin kautta.
en voi pakottaa, mutta olen vain kovin kummissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti