there will be several nights when you lose yourself in the medicine cabinet, because liquor and morphine seem like a faster cure than time.

"When you begin to feel worthless, remember that the stars died for you. You are made of elements that are thousands of years old, elements that make up every atom of your being. When you want to cut your wrists, remember that the souls of stars live in your veins. Don’t kill them. Don’t be selfish."

Inhoan sitä miten mikään ei tunnu miltään ja jos osaan tuntea jotain niin se on pahaa oloa siitä, etten tunne niin kuin pitäisi. Tunteet olivat vielä muutamia viikkoja sitten, mutta nykyään en vain tunne ja tuntuu, että jokainen kirjoittamani sana on pelkkää tyhjyyttä. Sitä samaa, joka velloo sisälläni ja jota ei saa purkitettua hyllylle arkistoon. Haluaisin vain varastoida tämänkin tyhjyyden kaiken sen muun pahan viereen. Jossain tuolla on suljettujen kirjojen osasto, jonne olen varastoinut kaiken sen mistä ei saa eikä voi puhua. Siellä sijaitsevat myös ne tunteet, joita ei kuulu tuntea tai näyttää. Seitsemän vuoden tunteet pakattuna lasipurkkeihin, kai niitä on aika paljon?

Koeviikon jälkeen kaiken pitäisi olla helpommin ja parempaa, enää mocksit ja finalsit ennen lukion loppua. Mikään ei vaan tunnu juurikaan paremmalta, yritän olla tytölle tarpeeksi, harrastukselle tarpeeksi ja ympärillä oleville ihmisille edes hieman parempi. Mikään ei vaan riitä eikä mistään saa kiinni vaikka kuinka yrittäisi. Voisiko jossain olla joku punainen lanka, jota seurata? En osaa kävellä metsässä ilman karttaa ja maamerkkejä — määränpää on jossain mutten tiedä missä enkä todellakaan kuinka sinne pääsee.

Välillä mietin mitä se kaikki oikein oli, mutta päädyn siihen ettei kai mitään ja mikään ei muutu. Minäkin luulin muuttuvani ja Atlantin toisella puolella olin varma muutoksesta. Nykyään vain kaipaan niitä ihmisiä ja yritän järjestää päivät sellaisiksi, että niistä ei oikeasti kukaan voi selvitä hengissä. Ensi torstaina viisi eri tapahtumaa kolmen ja kuuden välillä, neljään niistä olisi pakko mennä. Jos harrastuksen aiheuttama lievä burnout on selätetty niin ehkä hankin uuden koulun ja harrastuksen avulla. Elämä, jossa olisi aikaa ajatella on liian pelottavaa enkä kestä ajatusta siitä. Minun pitäisi muka oikeasti kantaa vastuu itsestäni ja elämästäni?