i’m afraid that i’m going nowhere way too fast.

Paidassa lukee "meitsi tekee tän", mutta en ole niinkään varma 'teenkö'. Tänään pääsin sängystä ylös ja vaihdoin yöpuvusta pois tunniksi, viisi tuntia heräämisen jälkeen. Huomenna pitäisi kai taas nousta ja jossain vaiheessa olla kunnossa. Valkoisessa pussissa olevat siniset houkuttelevat enemmän kuin saisi, ajattelen kuolemaa ihan vain koska miksi ei. Mietin asiaa lähinnä hypoteettiselta pohjalta, "mitä jos yrittäisin kuolla tänään? tai huomenna? voinko kuolla ennen ensi viikonloppua?". Mitään ei oikeasti kuitenkaan koskaan tapahdu, sillä enhän minä onnistuisi enkä voi. Kaikki on liian hyvin. En vain tiedä miten jaksan koulun ja harrastuksen, jälkimmäinen aiheuttaa stressiä ja haluaisin vain itkeä. Olen yrittänyt pitää taukoa siitä tämän viikonlopun ajan — ajatuskin odottavista paperitöistä itkettää ja haluaisin käpertyä lattialle.

Luin jossain välivuoden hyvistä puolista, mutta samaan aikaan muistan toisen pätkän väliinputoamisesta. Sellainen minä olisin jos en opiskelisi ensi syksynä jossain — väliinputoaja. Opintoputkesta putoaminen on asia, jota ei saisi tapahtua. Ei se ole missään määrin okei, mihin ihmeeseen voisin käyttää vuoden paremmin kuin opiskeluun? Haluan yliopistoon ja kandin tutkinnon, jonka jälkeen master's ja myöhemmin PhD. Opiskelu on ihanaa ja haluan opiskella, kyllä harrastuksenikin on kiva, vaikka se hajottaakin. Kyllä minä jaksan kaiken, jos uskottelen itselleni jaksavani niin aivan varmasti jaksan. Olen jaksanut tähänkin asti, joten miksen jaksaisi jatkossakin? On pakko jaksaa, tavalla tai toisella.

En oikeastaan haluaisi ajatella yhtään mitään, mutta hetki sitten candy crush sagakin sai minut miettimään kuolemaa. Sehän on vain peli. Hetki hetkeltä olen enemmän eksyksissä eikä tälle kukaan tai mikään voi mitään. Kukaan ei kisko minua ylös ja se nyt vaan on fakta. Eikä siinä ole mitään väärää, mutta antaisivat minun edes kadota lopullisesti.

Koulussa en ole enää mitään, mutta toisaalta kaiken voi aloittaa alusta yliopistossa. Lukiossakin aloitin alusta, mutta uusia alkuja on ja tulee aina olemaan. Onneksi aina voi aloittaa alusta, eikä kukaan saa tietää menneisyydestä 'voldemorteja' tai muutakaan pahaa ellen kerro. Voin aina mennä muualle ja juosta karkuun kaikkea pahaa, vaikka joidenkin mukaan ei voi paeta ikuisesti. Kyllä se on mahdollista aika pitkään ja ei vielä tarvitse miettiä "mitä sitten kun en enää voi paeta". Voin vielä juosta ja vaieta pahoista asioista uusille ihmisille. Eikä nykyistenkään oikeasti tarvitse tietää, maalari ja keiju ja hymytyttö tietävät ja sekin on vähän liikaa, mutta hurjan paljon vähemmän kuin ne ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä edes viikoittain.