ei ole enää pitkä matka siihen, että se hukuttaa alleen.
Haluaisin kirjoittaa paljon vaikka mistä, mutta tyydyn toteamaan, että asiat menevät oikeastaan aika lailla päin helvettiä. En tee muuta kuin stressaa, stressaa, stressaa ja stressaa. Vaikka se ei mitään oikeasti autakaan.
Pitäisi ryhdistäytyä ja osata olla, vaikka toisaalta ihan hyvin voi myös tapella tytön kanssa kun hänen mielestään tarvitsen apua. En minä sitä enää hae. Ei se kivaa ole, mutten oikein tiedä mitä muutakaan voin tehdä kun en kykene edes nousemaan sängystä tai hengittämään. En osaa mitään enkä oikeasti pysty tähän.
Mietin liikaa kuolemaa, mutta ei se ole ongelma. Onneksi ne ovat vain ajatuksia ja niin kauan kun ei tee mitään, on ihan kunnossa ja mikään ei ole vialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti