「桜咲け君の胸の中で
揺れてた小さなつぼみよ
負けない世にくじけないように今
歌うから。」
"Let the cherry blossoms bloom inside you
Where a little bud has been swaying
I’ll be singing
To keep you from being defeated, to keep you from giving up"
Eilen illalla olisin halunnut kirjoittaa jotain elämän tuskasta ja siitä, kuinka mikään ei oikein tunnu etenevän mihinkään. Tällä hetkellä se tuntuu kovin naurettavalta, sillä vaikken saanutkaan eilen painaa valkolakkia päähäni ja luulla tietäväni kaikesta kaiken, elämä on aika hyvin. Monet asiat joiden en olisi ikinä uskonut järjestyvän, ovat hitaasti liikkuneet oikeaan suuntaan. Ei, elämästä ei ole vieläkään tullut täydellistä, mutta katsoessani erään tutun videoita voin lohduttautua ajattelemalla kuinka kuukauden päästä olen siellä. On jotenkin todella surrealistista ajatella, että olen pian siellä, missä elämä oli vaikeampaa kuin milloinkaan aikaisemmin, mutta toisaalta myös niin upeaa. Pääsen kävelemään sinne rannalle, jossa makasin taivasta tuijottaen, elin ja hengitin sitä sinistä ja ruohon vihreää.
Olen yrittänyt nähdä positiivisesti tulevat viikot ja jos mitään pahaa ei satu niin seuraavat neljä viikkoa ovat siedettäviä. Ajattelin tehdä saman kuin ennen viime matkaa — enemmän vettä, vähemmän alkoholia ja enemmän liikuntaa. Yksinkertaisesti myös siksi, että tiedän itse olevani onnellisempi jos en vietä viimeisiä viikkoja sohvalla maaten.
Jossain hetkellisessä mielenhäiriössä päätin lähteä pois kaupungista viikoksi — en tiedä onko metsän keskellä isovanhempien kanssa oikeasti yhtään parempi, mutta hieman pakko. Toivon, että reissu olisi samankaltainen kuin viimeksi kun lähtiessäni hieman harmittelin etten ollut pidempään. Tällä kertaa tosin tiedän etten voi viipyä kuin tämän ajan, viikonloppuna on muita suunnitelmia (enkä vieläkään tiedä pukukoodia).
Nauran sille bubblelle, joka joskus kuvitteli tarvitsevansa toisen ihmisen ollakseen onnellinen. Ei siihen tarvita kuin rahaa, lentokoneita ja tahtoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti