"Dancing on the path and singing now you got away.
You can reach the goals that you have set from now on, every day.
There is no way you would go back now, oh no, those days are past.
Life is waiting for the one who loves to live, and it is not a secret..."
Välillä kummastutan itseänikin kun mietin sitä kaikkea, mitä olen valmis tekemään. Vietin festivaaleilla töissä lähes vuorokauden nähdäkseni bändin, joka on "yksi niitä elämää suurempia". Toinen rivi, mutta elämä on edelleen niin kaunista etten oikein tiedä miten päin olla. Sain halata ihmistä, jota olen ihaillut pidempään kuin puolet tähänastisesta elämästäni. Sain kiittää. Sain jutella. Sain olla onnellinen ja olen yhä.
Tiedän etteivät mitkään underlying problemsit ole oikeasti minnekään kadonneet. Kaikki on muka niin kuin ennenkin, mutta toisaalta viimeiset kaksi päivää ovat olleet hyvin opettavaisia. Olen kestänyt enemmän kuin olisin ikinä uskonut ja eilinen todisti aika paljon. Haluaisin ehkä kertoa enemmänkin, mutta tämä on niitä harvoja hetkiä kun yritän suojella henkilöllisyyttäni (niin varmaan, minut tuntevat näkevät kaikesta läpi kuitenkin). Eilinen tapaaminen bändin kanssa oli jotain niin upeaa, etten vieläkään voi valittaa kipeistä jaloista tai tomaatinpunaisista kasvoistani kahdeksan tunnin auringossa seisomisen jälkeen.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että pystyn lähes mihin tahansa. Vaikken vieläkään tiedä elokuun alkua pidemmälle, elämä on suhteellisen kasassa ja aina voin palata eiliseen jos sattuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti