if I think too hard and never leave I'll watch the world turn without me.

Luin terään tutun kirjoittaman pitkän pätkän siitä, kuinka hänen syömishäiriönsä on taas noussut pinnalle ja kuinka hän aikoo hoitaa sen kuntoon. She talked the talk and walked the walk, at least for now. Kykenen iloitsemaan toisten hyvistä päätöksistä ja samalla mietin: "kyllä minäkin sitten joskus kun aika on oikea". Oikeaa aikaa ei ole lähes kuuteen vuoteen kuulunut niin mitenköhän kuvittelen sen mysteerisesti ilmestyvän? Silloin joskus sanoin neljän vuoden riittävän "hankin apua kun palaan, lupaan", pah. En enää jaksa luvata kenellekään mitään, paitsi ehkä itselleni sen, että juhannuksen seurauksena olen viikon juomatta ja pyrin keskittymään vihreään teehen ja veteen. Ihan vain siksi, etten tiedä painoani, mutta tiedän olevani kamalan iso. Siksi, että kuulin taas viikonloppuna niin paljon ikäviä kommentteja olemuksestani ja toivon voivani jonain päivänä omistaa sen saman peitteen, mistä kaikki lipui pois. Silloin kun pahat sanat lensivät päin kasvoja ja seisoin tyynenä tai kävelin pois, silloin olin parempi.

Yritän matkustaa takaisin sinne, missä hallitsin jotain kun en tiedä tulevaisuudesta, joten voisin ehkä edes vastaanottaa sen hieman parempana? Elätän toiveita ja yritän, toisaalta tiedän kuinka saisin kaiken siihen missä se oli neljä vuotta sitten mutten uskalla lähteä sille polulle. En ainakaan ihan vielä. (Toisaalta, isän kysyessä "tuliko sulle nälkä?" kun yritän miettiä mitä ehkä voisin syödä alan elätellä toiveita syömättömyydestä.) Tiedän tekeväni kaiken vain siksi etten pysty kontrolloimaan nykyhetkessä juurikaan mitään, puhumattakaan tulevaisuudesta. Huomaan kangistuvani niihin kaavoihin, joista olen niin usein valittanut. Sanon lähteväni toteuttamaan itseäni "sitten kun tutkinto on hoidettu" ja samanaikaisesti luen koulunsa keskeyttäneistä, jotka etsivät itseään. Oikeasti kadehdin heitä, mutta toisaalta tiedän toimivani järkevästi. Näinhän minun pitääkin olla. Miltä sekin näyttäisi mahdollisten ylioppilasjuhlien aikana jos sanoisin pitäväni välivuoden vailla opiskelupaikkaa, johon palata?

Söin tänään varovaisen, mahdollisimman yläkanttiin lasketun, arvion mukaan 700kcal ja vaikka tiedän sen olevan vähemmän kuin hetkeen, jokin ahdistaa. Tiedän tämän oikeastaan olevan melko ihanteellinen määrä, jos jatkaisin näillä luvuilla reissussa, voisin pudottaa 5,2kg eikä sen pitäisi olla mahdotonta. 1300kcal päivittäinen vaje + useiden kilometrien kävelyt = resepti onneen? Jos jatkaisin näin edes seuraavat 2kk ja jättäisin juomisen, voisin palata sinne, missä olin ennen lähtöä. Houkuttelevaa, mutta... en luottaisi liikaa. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö voisi yrittää esimerkiksi oikeasti vähentää juomista seuraavaksi pariksi kuukaudeksi — ei reissussa kuitenkaan tule juotua puoliksikaan niin paljon kuin kotona. Oikeasti en vain tiedä, en tiedä mitä pitäisi olla, miten pitäisi olla ja missä pitäisi olla ja harkitsen turvautuvani vanhaan, tuttuun ja turvalliseen tapaan.