kaikesta täytyy puhuu niin sä aina sanoit, mutta sotku on sotku niin se on ja minkäs teet.

Olen yrittänyt kirjoittaa moneen kertaan, mutta koskaan tekstistä ei ole tullut sellaista, että oikeasti kokisin sen olevan julkaisukelpoista. Tavallaan olen ollut melko onnellinen, mutta toisaalta samalla taustalla kummittelee tyytymättömyys kaikkeen ympärillä olevaan. Lähinnä ehkä itse olen tyytymättömyyteni pahin aiheuttaja, enkä oikein ymmärrä miksi taas näin. Osasinhan olla ihan suhteellisen okei itseni kanssa jo jonkin aikaa, miksi nyt näin? 

Asiat eivät enää tunnu siltä kuin niiden pitäisi. Taivaan liukuvärjäys on kaunis ja oli lauantai-iltana vuoristoradan huipulta nähty maisemakin aika vertaistansa vailla. Tästä kaikesta huolimatta en oikein osaa olla niin kuin pitäisi. Tunnen kuinka suuri olen, mutten enää osaa muuttua. En tiedä mitä tehdä ja tällainen hukassa oleminen hajottaa. Hyvä luoja, enhän edes tiedä mitä teen elokuun alun jälkeen. En tiedä opiskelenko yliopistossa vai joudunko palaamaan lukioon ja se pelottaa niin paljon, että voisin itkeä. Tuntuu kamalalta tietää, että minun pitäisi valmistua, mutta fakta on se ettei sitä tiedä toistaiseksi kukaan (katson laskurin päiviä ja välillä muistan, että ne + 5 ovat tulosten saapumispäivä). Oksettaa ajatella tulevaisuutta, haluan vain yliopiston pois alta, voisin sen jälkeen katsoa taas uudelleen tätä koko konseptia. Löysin eilen jotain, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa: haluan voida tehdä töitä kellon ympäri jos siltä tuntuu, se olisi ihanaa.

Haluaisin kirjoittaa onnesta ja hetkittäisestä pahasta lievemmin, mutten oikein osaa. Se yksi juttu roikkuu nyt toista viikkoa enkä vain ole saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä haastateltaviin. Olen niin jumalattoman aikaansaamaton ettei ole tosikaan. Samanaikaisesti tutut ja tutuntutut oikeasti löytävät elämälleen suunnan ja minä jään teekuppi kädessä katsomaan perään.

Mietin jos vain olisin syömättä viimeiset päivät ennen lähtöä, se voisi olla hauska kokeilu. Join taas sitä likööriä mitä punatukka silloin kolme vuotta sitten tarjosi ja en oikein tiedä miten päin pitäisi olla. Voisin juhannuksena antaa olla ja huutaa mun surut tuuleen, päättää et tää on tarpeeksi, mutta toisaalta eihän mikään edes ole huonosti?