assembling their philosophies from pieces of broken memories.

Menen tällä viikolla koulupsykologille, pitää kuulemma arvioida, että saisin lääkäriltä lähetteen. Intressi puhua asioista on negatiivisen äärettömyyden lähellä, mutta ei kai oikein muutakaan voi. Lääkärille tosin en pääse ennen syyslomaa, sen jälkeen joskus. Terveydenhoitajan mukaan olen paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten, okei, jos sanot niin. Täytin varmaan 200. BDI:n enkä olisi oikeasti jaksanut. Ei minua kiinnostanut kertoa ala-asteen itsetuhoisuudesta ja kuolemanhalusta. Halusin juosta pois hänen kysyessään koulussa pärjäämisestä, kun en pärjää. En oikeasti usko koskaan saavani lähetettä eteenpäin, eihän mikään oikeasti ole huonosti?

Löysin tänään kyljestäni tiikerinraitoja, enkä oikeasti muista milloin ja missä ne tapahtuivat. Ehkä joskus viikonloppuna, ehkä joskus aikaisemmin. Muistini menee jatkuvasti huonommaksi enkä oikeasti tiedä onko juominen enää hyväksi, päädyn helposti juomaan sen verran, että aamulla muistikuvat ovat hataria. Toisaalta taas, millään ei ole mitään väliä.

En haluaisi olla yksin kun seinät kaatuvat taas päälle nopeammin kuin ehdin sulkea silmät ja yrittää kadota. Kumpa olisi jo syysloma ja voisin karata hymytytön luokse turvaan. Voisin edes hetkeksi hengähtää.