"Olet maailman kaunein tyttöystävä."
ei tuollaiselle voi olla hymyilemättä.
Aamulla niskaan tuhiseminen on hauskaa ja hymytytön hymy on kauneinta aamussa. Ja se fakta, että tyttö on vieressäni eikä meillä ole mihinkään kiire. Jos voisin itse päättää päivärytmini, makoilisin varmaan päivät pitkät sängyssä. Enkä edes siksi, että en kykene elämään.
Tällä hetkellä minä olen väsynyt, lihava, sekava, mutta silti ihan onnellinen. Vaikka huomenna menenkin helvettiin josta jo kerran pääsin — nyt matka sinne tapahtuu omasta tahdosta, hölmö. Huomenna pitäisi olla vaikka kuinka monta koulupaperia valmiina, mutta en vain MUISTA. Idiootti. Miten kuvittelen koskaan pääsemään yliopistoon jos jo lukio on tällaista?
Yliopistohakemukset alkavat huutaa nimeäni ja lähetin jo kyselynkin erääseen yliopistoon kun en sivuilta vastausta löytänyt. Milloin minusta tuli näin vanha ja miksi en enää tiedäkään mitä haluan elämältäni? Kaikki on vain suuri valkoinen pilvimöykky, josta ei saa otetta mistään suunnasta. Hymytyttö on ikkuna, joka suojelee, mutta kaikki on kuitenkin niin haurasta. Shampoon tuoksu katoaa lakanoistani ja huoneenikin tuoksuu jo lähes ainoastaan hajuvedeltäni. Merkit katoavat ja muistoksi jää keltainen koliseva muovipussi. Yhtä erottuva kuin minun suhteeni joidenkin ihmisten silmissä, näkyvästi erilainen, väärä.
jos tämä koskaan ikinä milloinkaan loppuu,
hajoan pahemmin kuin koskaan aiemmin.
salaa hiljaa näen kuvasi tai kuulen nimesi ja yhä mietin miksi.
enkö oikeasti opi ikinä päästämään irti?
tämä alkaa olla liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti