Kahdeksan päivää. Niin kauan pitää vielä odottaa ennen kuin saan kävellä lentokentällä, siellä puolella, mistä onnellisuus kumpuaa. En ole rantakunnossa, oikeasti todella kaukana siitä, mutta siitä huolimatta en voisi olla onnellisempi kun tiedän pian makaavani rannalla ja pääsen katsomaan kauniita auringonlaskuja kun aurinko laskee meren toiselle puolelle ja nousee samanaikaisesti toisaalla. Tuolla on lämmin ja veden alla on niin kaunista, että ajatuskin itkettää. Ajattelin olla onnellinen.
Huolimatta kaikesta pahasta, yritän nähdä kesän iloisena asiana. Minulla on työhaastattelu ensi viikolla ja matka kotiin on jo varattu. On varmaa, että pääsen kävelemään jälleen siellä, missä tunsin olevani siellä missä pitäisi. Niillä kaduilla elämäni oli sellaista kuin haluaisin sen olevan — jos jätetään pois se järkyttävä ahdistus silloin lopussa. Tiedän myös pääseväni ensi viikonloppuna pois täältä pariksi viikoksi, vaikken tiedäkään minkälaista siellä kaukana oikeasti on.
Olen toiveikas kaiken mahdollisen suhteen ja en halua ajatella mitään pahaa.
1 kommentti:
Kiitos ihanasta kommentistasi jälleen kerran<3 Ei se mitään, ettet ole kommentoinut aikoihin: olen itse siinä niin huono, että ihmettelen, miten jotkut aina kerta toisensa jälkeen keksivät niin paljon kaunista sanottavaa. Oon niin sanoinkuvaamattoman onnellinen sun puolestas! Monta ihanaa asiaa odottamassa ja parasta on se, että ne ihanat asiat tuskin jäävät siihen! Nauti rannoista munkin puolesta ja ime aurinkoa ja hyvää oloa itseesi!
Lähetä kommentti