"Susta ehkä tuntuu että et tee tarpeeksi tjn, mutta halusin sanoa että mun silmissä ainakin oot sankari, ihan jo pelkästään sen takia että oot pian suorittanut IB:n kunnialla loppuun, ja sen ohella oot jaksanut oikeesti vielä harrastaakkin jotain noin aikaa vievää."
Hymyilin koko illan.En osaa enää välittää mistään, mutta viikon päästä valmistavat kokeet ovat lähes ohi ja matka yli 10 000km päähän on lähempänä kuin uskonkaan. Katson päivittäin laskuria ja elän niille pienentyville luvuille eikä siinä oikeastaan ole mitään väärää.
Millään ei ole mitään väliä, mutta nousen aamulla ja istun kokeet läpi hupparissani enkä ymmärrä sanaakaan, jonka välitän paperille. Puhun siitä, kuinka miehet ovat sikoja ja primitiivisiä olentoja vaikken seiso sanojeni takana enkä oikeasti näe asiaa niin, toisinaan on vaan puhuttava toisin kuin uskoo. En pysty välittämään harrastuksestani enää ollenkaan, hoidan pakolliset eteen tulevat asiat kuten kokoukset, mutten uhraa hetkeäkään hereilläoloajasta tehdäkseni nettisivuja, vaikka pitäisi. En pysty, pää hajoaa jos ajattelen jotain muuta kuin huomista koetta ja hitaasti ensi viikon esseehelvettiä. Kuka muka kirjoittaa kolme 3-4s esseetä kahdessa tunnissa? Olen tehnyt paljon huonoja valintoja, mutta IB oli ehkä pahin kaikista. Ei se ole helppoa tasapainoisillekaan ihmisille ja en edes halua ajatella missä olisin ellen keksisi mitä typerimpiä syitä pitää kiinni.
Haluan vaan kaiken olevan ohi, haluan saada diploman ja kielistä kutoset. Muilla ei oikeasti ole kauheasti väliä. Paitsi ehkä historian saavutettavissa olevalla vitosella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti