"Sillä minulla ei ollut sydäntä.
Minulla oli ruoka.
Sillä minulla ei ollut rakkautta.
Minulla oli ruoka.
Minulla ei ollut pelkoa, vain jähmettyminen ja ruoka.
Minulla ei ollut vihaa, vain piripintaan täyttyvä vatsa.
Minulla ei ollut ollut tunnistettavaa häpeää,
vaikka minulla ei mitään muuta ollutkaan
ja sitä minä olin yrittänyt syödä pois.
Minulla ei ollut sielua.
Minulla oli ruoka.
Minulla ei ollut ruumista."
~ Sofi Oksanen, "Stalinin Lehmät", WSOY, 2003, s. 316
Joskus aikanaan kaikki taisi olla noin? Nykyään en enää tiedä, välillä uskallan antaa itselleni luvan syödä jotain mitä oikeasti haluan. Viikot syön alle 1000kcal, lauantaina liikaa ja sunnuntaina kädet haluavat kaivaa kaapista kaikkea hyvää ruokaa; "ei älä pakota syömään samaa jogurttia anna minun ottaa bagel jos haluan". Mutta ei saa. Lauantain ruokailuissa on aivan tarpeeksi, nytkin paino nousi 2kg ja halusin vain kuolla. Pitää olla tarkempi, hurjan paljon tarkempi. Luulen karkkilakon alkaneen puoliksi vahingossa puoliksi tahallaan, mutta jatkuttava sen on tahallaan. Pitäisi laihtua heinäkuuksi ainakin 10kg, festarit ja leirejä luvassa, minun on oltava pienempi. Samaan aikaan kykenen suunnittelemaan kavereiden kanssa ravintolareissuja, ruokaviikonloppuja ja ryyppäysreissuja.
Tiedän etteivät H, M, K, S ja S koskaan eksy tänne, mutta haluan kiittää heitä. Kiitos. Teidän ansiostanne pystyn nykyään olemaan ihmisten seurassa aika hurjan paljon vapaampi.
Kaipaan aikoja kun vaaka näytti xx,1kg ja se tuntui liialta. Oikeasti olin silloin laiha ja jos olisin pysynyt tuossa painossa olisin kaunis. Ehkä vielä jonain päivänä? Tiedän ettei mikään oikeasti parane laihtumalla, mutta kun en voi olla älykkäämpi tai ystävällisempi niin entä jos sitten pienempi? Kai tästä pitäisi joskus päästää irtikin, nyt on kuitenkin liian aikaista. Yliopistossa sitten.... Niinhän se oli yläasteellakin; lukiossa sitten. Ehkä vain lykkään tätä koko loppuikäni ja pian huomaan asuvani manhattanilla, ja syöväni vain salaattia hummeria ja shamppanjaa? Tavallaan toivon sitä, sulautuisin joukkoon muiden pienten joukkoon ja voisin ostaa vaatteita hurjan paljon helpommin.
Oikeasti olen ollut terve jo 8lk. joulusta asti. Olen olen olen olen. Koska en ole enää laiha tai edes hoikka. Olen nykyään valtava. Suuri sika. Ei tällaisen kanssa kukaan oikeasti halua olla, mikä ihme hymytyttöä oikein vaivaa kun kelpaan? Voisin vain kuihtua pois ja kaikki olisi ihan okei. Vaikkei vanhempien kuulu haudata lastaan, mutta ei minua tarvitse haudata. En kuitenkaan onnistuisi joten kaikki on ihan hyvin.
Koulua jäljellä 4kk+4kk+4kk, sitten kirjoitukset ja tuskallista odottamista.
Yliopistotuloksiin 10kk ja ~13kk.
Hyi kauhea mitä tästä tulee?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti