anna rakas voimia jaksamaan alusvaatemainokset kaduilla.

Asiat olivat niin kauhean hyvin, että minun olisi pitänyt kirjoittaa mutten ehtinyt enkä osannut. Nyt kun kaikki jälleen hajoaa ja unettomuus palaa, tuntuu kirjoittaminenkin helpommalta. Mustelmat sattuvat ja ajatus olemassaolosta inhottaa. Pelottaa kun ajattelen asian olevan tavalla, jolla en todella sen haluaisi olevan. Olen viettänyt koko loman tytön vieressä ja nyt joudun nukkumaan yksin ja selvänä. Kuinka se on mahdollista?

Onko aivan pakko pitää kiinni jos haluaakin päästää irti?

Onneksi kukaan ei tiedä eikä kukaan pyydä jäämään saan taas rauhassa miettiä kaikkea kävellä sillalla katsoa alas laulaa elämän pois keinumisesta itkeä ulkonäköäni. Voin esittää tytölle kaiken olevan hyvin ja ehkä salaa hiljaa aivan yksin kadota pois eikä hänkään huomaisi? Katoamistemppu.

Kirjoitin paperille viisi yliopistoa ja huomenna palautan sen. Opettaja nauraa. Tiedän hänen nauravan.

"Ei tuollainen ruma ja typerä tyttö mihinkään pääse, se on selvää."