Chased down all my demons, I've seen you do the same.

"Pretty pretty please, don't you ever ever feel.

Like you're less than fuckin' perfect.

Pretty pretty please, if you ever ever feel, like you're nothing.

You're fuckin' perfect to me!"

P!nk - F**in' Perfect

Seikkailen tumblr'issa ja kyyneltulva pyrkii poskilleni lukiessani joitain tekstejä.
Kyyneleet ovat tänään yrittäneet tehdä joukkohyökkäystä aivan liian useasti.
Miksi en vain osaa yhtään mitään? Miksi, miksi, miksi, miksi oi miksi?
Ahdistus hautaa minut, se tukehduttaa eikä tahdo antaa ilmaa.


Tahdoin vain olla tarpeeksi ja tämä siitä tuli. Yksi suuri, hillittömän valtava sotku jolla ei ole ihmissuhteita. Joku otus joka ei vain osaa mitään eikä ketään oikeasti kiinnosta.
Tiesin etukäteen kuinka monet ihmissuhteet eivät tule toimimaan, nykyään J(k):n seura ahdistaa. Näen jonkin olevan vialla, mutta en ihan oikeasti kykene kysymään enempää, vaikka osa minussa tahtoisikin auttaa. En pystyisi kuitenkaan ja ehkä se on parempi näin. En ymmärrä kuinka H ei ole vielä kadonnut elämästäni, hän tietää hurjan paljon enemmän kuin vuoden alussa ja yhä on yhteydessä. Minun pitäisi kuitenkin ymmärtää, kuinka tämä ei vain yksinkertaisesti voi kestää. Tieto lisää tuskaa, pelkään hurjasti milloin H lähtee, sillä tähän mennessä kaikki ovat tehneet niin.
Ei kukaan tahdo olla kauheassa seurassani.

Miksi kaikki mukavat ihmiset tuntuvat aina saavan kaiken pahan päälleen? Olen nähnyt sen toteutuvan liian monen kohdalla, miksei niille kusipäisille tunnu koskaan tapahtuvan mitään pahaa?
Taidan olla kauhea ihminen, mutta löydettyäni erään tuntemani henkilön blogin tunsin tyytyväisyyttä. Kyseinen henkilö on aiheuttanut minulle paljon inhottavia tuntemuksia, joten valitettavasti luettuani hänestä en voinut olla tuntematta pientä tyytyväisyyttä. Olen varmaankin kauhea ihminen mielestänne, tiedän sen. Kuitenkin tämä henkilö on aiheuttanut erinäisiä asioita elämässäni viimeisen lähes kymmenen vuoden ajan (välissä tosin oli muutaman vuoden tauko), joten en yksinkertaisesti voi olla tuntematta tyytyväisyyttä. Älkää tuomitko ennen kuin tiedätte koko tarinan, sillä vaikka tänne olenkin paljon kertonut, mistään muualta kuin minulta itseltäni suoraan kasvotusten ei voi kuulla koko totuutta. Lienee muutama ihminen tietää lähes koko totuuden, mutta en enää edes tiedä kuka tietää mitäkin.


Tunnen oloni aivan kauheaksi kun näen tämän asian kuinka näen, mutta ei minun periaatteessa tarvitse miellyttää ketään. Jos nyt näette minut aivan kauheana kusipäänä, niin sanokaa se toki, en välitä. Minulle on kerrottu niin monesti kuinka huono olen, että ei se tunnu enää missään. Hetken se kyllä sattuu, mutta kovin pian se hautautuu muiden solvausten sekaan. En ole tarpeeksi kenellekään, mutta ei voi mitään. Yritän olla täydellinen vaan tulokset ovat kovin huonoja.

All my life I've been dreaming I could leave this mess behind.

Haluaisin kadota.

Äitini ehdottaa, että jos USAn matka ei toteudu, lähtisimme Viroon. You gotta be kidding me?! En todellakaan ole vaihtamassa sitä matkaa johonkin inhottavaan kylpylälomaa Tallinnassa. Kuulostan kovin kiittämättömältä, en vain voi sille mitään. Ihan oikeasti, en todellakaan maksa satasia siitä, että lähden Viroon, joku raja. Voin toki lähteä muualle päin maailmaa halvemmalle matkalle, mutta ihan oikeasti en ole lähdössä kylpylälomalle lahden toiselle puolelle. Ajatuskin ahdistaa, ei se olisi lomaa vaan silkkaa ahdistuksessa kylpemistä ja inhoa. Laitan sormet ja varpaat ristiin toivoen, että pääsisimme lähtemään suunnitellusti USA'han.


Hirveän jyskyttävä päänsärky koko seitsemän tuntia kestävän koulupäivän ajan, hetkittäin meinaan itkeä kun luokka metelöi ja päähäni sattuu niin kovaa. Tietenkään kenelläkään ei ole myöskään särkylääkkeitä kerrankin kun niitä tarvitsisi.. Kestin kuitenkin jollain ihmeen keinolla jopa päivän viimeiset musiikintunnit, vaikka ne olivatkin melko tuskaisia.
Saimme tänään takaisin äidinkielen aineistoaineet, siitä tuli 10, ei se tunnu miltään. Toki on hetkellinen riemu joka kuitenkin häviää kovin nopeasti. Kotona isäni kysyy "menikö se hyvin vai huonosti?" kun kerroin numeron. Hmm, mitäköhän luulisit? Typerä kysymys, niin kovin typerä kysymys. Kuinka se olisi voinut mennä paremmin jos numeroni oli 10?

"Whatcha gonna do when they smile at you,

but you know they’re all faces out of truth, you know?

Don’t trust those eyes at all.

And whatcha gonna do when they kick your ass,

there’s a tiny chance it might break you in half, you know?

Then they leave you all alone.

You can come to me and breathe out."

Sunrise Avenue - Sweet Symphony

kovin mielelläni katoaisin pois.

olen hurjan tarpeeton ja hölmö.

typerä tyttö.

turha.

Behind the great ocean's waves.

Hassua.

On todennäköistä ja mahdollista, että 17vrk päästä karistan tämän maan tomut jaloistani. Aikaisin aamulla toisten raahustaessa kouluun istun jo lentokoneessa, jonka sinipunavalkoiset siivet kannattavat seuraavien tuntien aikana minut kauas pois, tuhansien kilometrien päähän. Kaksi kertaa poistun ulos koneesta ja juoksen lentokentän sokkeloisia käytäviä pitkin ehtiäkseni vaihtolennolle, kunnes viimein saavun päämäärään.
Astun ulos terminaalista ja hengitän erilaista ilmaa.
Tunnen lämmön ihollani.

Haistan meren ja kesän.

Kävelen päivisin rannalla palmujen lähettyvillä antaen iholleni sen niin kovasti kaipaamaa aurinkoa ja lämpöä, nautin Starbucksin juomista ja hetkittäin pulahdan mereen. Ihollani ei ole rumia arpia, ne ovat kaikki poissa. Siitä on jo 87 päivää kun jokin terävä koski tahallisesti. 
Kierrän ostoskeskuksia kauppa toisensa jälkeen, mukaani tarttuu tavaraa naurettavan halpaan hintaan ja saan kokea materialismionnellisuutta. Illalla kaadun hotellihuoneen valtavaan pehmeään sänkyyn uupuneena, mutta melkoisen onnellisena. Saatamme myös lähteä johonkin ravintolaan jossa ahdistuminen on ah niin liian todennäköistä, mutta minähän selviän. Ei sinne lähdetä itkemään sitä kuinka oksettava olen, sinne lähdetään nauttimaan. En saa murehtia siellä, voi en. Tarkoitus on tehdä irtiotto arjesta ja elää edes pienen hetken aivan täysillä välittämättä muista jotka jatkuvasti muistuttavat minua huonoudestani. Pystyn mihin vain jos sitä todella tahdon ja minä aion vielä näyttää sen.
Pienen hetken ajan käsken pois kaikki murheet jostain ranskan valtakunnallisesta tai kemian ryhmätyön palautuksesta, molemmat jäävät väliin, mutta entä sitten? Teen ryhmätyön seuraavan kahden kemiantunnin aikana omalta osaltani loppuun ja ranskasta tulee lienee jokin muu koe.


Vietän yhdeksän vuorokautta poissa kylmästä pahoilta katseilta.
Olen maassa jossa materialismionnellisuus on hurjan halpaa.
Jos kaikki menee hyvin olen USAssa aivan pian.

mikään ei tosin ole vielä 100% varmaa.

viikon päästä tiedän mitä tapahtuu.

hui.

Will it wash away this jet black feeling?

Is it worth it?
Tällä hetkellä tuntuu ettei tästä tule yksinkertaisesti yhtään mitään. Tuntuu etten osaa, en jaksa, en pysty, en vain.. en vain osaa. Olen kohta kuukauden yrittänyt päästää irti, tavallaan kaikki on paremmin. En enää stressaa aivan niin kauhean hurjan paljoa, mutta kuukausi on lyhyt aika. Yleisesti mielialani on parempi, tänään on kuitenkin taas sellainen päivä kun kaikki vaan tuntuu kaatuvan päälle.


Iltapäivällä oli vielä ihan hyvä fiilis, päätin etten jaksa ajatella, antaa olla. Kuitenkin ratsastustunnin jälkeen musta möykky vyöryi päälleni hukuttaen kaiken muun alleen ja sulkien sisäänsä pelkkää ahdistusta.
Kotona ahdistus kasvoi ja lähes itkin, suihkussa ollessani en tiedä mikä minuun meni, mutta oksensin. En ollut tehnyt sitä varmaankaan puoleentoista kuukauteen ja nyt sitten kun yritän päästä kaikesta eroon? hmh, ei kiva. Toisaalta kuitenkin, tiesin, että takapakkia tulee aivan varmasti ja nyt kävi näin. Tämä ei tarkoita, että kaikki olisi menetetty vaikka kerran oksensinkin. Olisin voinut oksentaa viimeisen kuukauden aikana vaikka kuinka useasti, mutta tämä oli vain yksi kerta. Yritän keskittyä onnistumisiin vaikka tuntuu ettei niitä ole. Pitää vain muistaa, että ei virhe ole maailmanloppu. Se on pieni paha asia joka tapahtui, mutta tapahtuneille asioille ei voi mitään enää. Täytyisi katsoa eteenpäin.

Tahdon takaisin sunnuntaihin, se oli ilta jolloin tunsin todella eläväni.
Olin niin hurjan onnellinen ettei ole tosikaan.
Rakastan musiikkia, oikeasti♥

I meant everything I said.

Kuiskaus lahjoitti minulle Stylish Blogger Awardin joka velvoittaa minut kertomaan seitsemän asiaa itsestäni ja sen jälkeen antamaan palkinnon eteenpäin. Asioita oli kauhean vaikea keksiä, sillä tuntuu että olen kertonut itsestäni oikeasti lähes kaiken ja mahdollisesti liika. Parhaani kuitenkin yritin ja toivottavasti se nyt riitti.
Ongelmia tuotti myös keksiä keille lahjoittaisin palkinnon. En lue kovinkaan montaa blogia säännöllisesti. Lähinnä sivupalkissa olevia sekä mahdollisesti säännöllisen epäsäännöllisesti muutamaa muuta. En myöskään viitsi etsimällä etsiä uusia blogeja, sillä yritän irroittautua kaikesta vaikka se toisinaan tuntuu aivan täysin typerältä ja turhalta. Toki voisin lahjoittaa palkinnon samoille jotka sen jo saivat kuiskaukselta, sillä muutaman kohdalla sen tahtoisin tehdä. Kuitenkin tuntuu tyhmältä, että tekisin niin, joten palkinto jatkakoon matkaansa Axulle (kerrothan itsestäsi seitsemän asiaa ja laitat palkinnon sitten eteenpäin).
En viitsi väkisin keksiä tähän enempää henkilöitä.

1. Olen todella perfektionisti, kaiken on oltava täydellistä ja paremmin. Koenumeroissa mikään ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, edes täysi 10 ei tunnu miltään. Aina jää mieleen pelkästään se, kuinka paljon enemmän olisi pitänyt lukea, olisi pitänyt olla parempi.

2. Mielestäni oikeastaan lähes kaikki tapahtuu jostain syystä. Ihmiset lähtevät ja tulevat elämääsi, kaikilla ei ole tarkoitus jäädä. Toki sattuu päästää irti henkilöistä jotka ovat tärkeitä, mutta asioille on syynsä. Voi olla vaikeaa nähdä syytä hetkessä ja toisinaan sitä ei välttämättä koskaan saa tietää. Asiat kuitenkin tapahtuvat koska niin on tarkoitus käydä ja voit itse vaikuttaa aivan täysin siihen minkälainen elämäsi on. Jos tahdot tehdä jotain, on päätöksen lähdettävä sinusta itsestäsi ja omasta tahdostasi. Toiset eivät voi loppupeleissä päättää puolestasi yhtään mitään.

3. Musiikki on asia jonka koen todella pelastaneen ainakin jollain tapaa henkeni. Olen ollut enemmän tai vähemmän sekaisin mieleltäni viimeiset lähes neljä vuotta ja itsensä tappamista on tullut pohdittua useampia kertoja mitä kahden käden sormilla on laskettavissa. Kuitenkin jokin asia on aina pitänyt minut täällä roikkumassa ja neljä bändiä ovat nousseet tärkeydessään ylitse muiden. Jos jonain päivänä pääsisin tapaamaan kolmen jäsenet niin olisin kovin onnellinen, yhden bändin tapasin jo lähes vuosi sitten ja se päivä säilyy muistoissani ikuisesti.

4. En luota ihmisiin, en keneenkään. Joskus toisinaan harvoin tulee henkilö joka saa ympärilläni olevat suojamuurit murenemaan. Jollain kummallisella tavalla hän onnistuu saamaan luottamukseni, pohjimmiltani tahtoisin luottaa ihmisiin ja minussa on osa joka uskoo täysin kaikkiin kauniisiin sanoihin. Epäilen kuitenkin aina kovasti kaikkien perimmäisiä tarkoituksia ja päädyn jokaisen henkilön kohdalla lopputulokseen, että he jättävät minut yksin ennemmin tai myöhemmin, sillä tähän mennessä kaikki ovat tehneet niin. Haluaisin luottaa, mutta en jaksaisi enää hajota ja aina kasata itseäni uudelleen. Olen paikannut itseni liimalla jo liian monta kertaa, eivät liimaukset pian enää riitä korjaamaan.

5. Tiedän sen kuulostavan hurjan tyttömäiseltä kliseeltä, mutta aivan tosissani toivoisin jonain päivänä kokevani hurjan suurta onnea jonkun ihmisen kanssa. Tahtoisin istua auringonlaskussa sekä jutella kaikesta mahdollisesta, nauraa niin kovaa, että poskiini sattuu, hukkua halauksiin ja olla aivan täysin sekaisin onnesta.

6. En oikeasti vihaa ketään, vihaaminen on aivan täysin turhaa. Yleensä olen pettynyt, mutta silloinkin lähinnä itseeni. En osaa syyttää toisia henkilöitä virheistä tai siitä kun jokin ei toimi, löydän aina vian itsestäni ja vaikken varsinaista syytä löytäisikään niin päädyn syyttämään itseäni. Annan kovin helposti anteeksi asioita joita toiset voisivat pitää isoinakin virheinä, tunteitani on niin helppo hyväksikäyttää kun tahdon ja yritän aina antaa uuden mahdollisuuden. Minullakin on kuitenkin rajani kuinka paljon jaksan ja jos joku henkilö ylittää tuon rajan, niin paluuta ei ole. Toiselle puolelle päästäkseen on oikeasti tehtävä virheitä enemmänkin kuin yksi ja niiden on oltava suhteellisen suuria (esimerkiksi toistuva luottamuksen pettäminen..). Rajanylityksen jälkeen en tunne kyseistä henkilöä kohtaan enää sääliä vaikka mitä esittäisinkin, lähes pelkästään ja yksinomaan halveksin häntä vaikka esittäisinkin mitä.

7. Uskon todella aivan vilpittömästi, että aivan kaiken saa jos todella tahtoo ja on valmis tekemään töitä asioiden eteen. Kyllä, matkalla haluamaasi saatat satuttaa sinulle tärkeitä ihmisiä, mutta jos tosiaan tahdot jotain niin.. No, olet valmis tekemään sen eteen mitä tahansa. Täytyy olla varovainen toivoessaan asioita, sillä aivan kaiken voi saada jos näin on tarkoitettu tapahtuvaksi ja jos oikeasti tahdot sen sekä olet valmis tekemään töitä asian eteen. Täytyy uskoa unelmiinsa ja haaveisiinsa vaikka kaikki muut nauraisivat päin naamaa sanoen ettet ikinä onnistu.

ps, jo 83 päivää leikkimättä millään terävällä. 

pisin tauko mihin olen pitkään aikaan pystynyt.

pps, tervetuloa looking for self control♥